Ilmari Tapiovaara

Tapiovaara oli jo nuorena lahjakas piirtäjä. Hän aloitti opinnot Helsingissä Taideteollisen keskuskoulun yleisellä linjalla 1933, mutta siirtyi vuoden kuluttua sisustustaiteen linjalle. Hän työskenteli harjoittelijana Aallon huonekaluja Englannissa markkinoivan Finmarin palveluksessa, millä oli merkittävä vaikutus hänen ajatuksiinsa huonekalusuunnittelusta.

Ennen oman toimiston avaamista Tapiovaara työskenteli Asko-Avoniuksen taiteellisena johtajana vuosina 1938–1941 ja Keravan Puuteollisuuden palveluksessa 1941–1951, missä hän hyödynsi sekä taiteellista että kaupallista koulutustaan. Oman suunnittelutoimiston Tapiovaara perusti vaimonsa Annikki Tapiovaaran kanssa Helsinkiin 1950.

Jatkosodan aikana Tapiovaara palveli Itä-Karjalassa, missä hän suunnitteli ja toteutti rakennustöitä ja esineitä Suomen armeijalle.

Keravan Puuteollisuuden palveluksessa Tapiovaaralla oli mahdollisuus kehittää tehdasta ja sen tuotantoa hyvin pitkälti itse. Huolimatta toisesta maailmansodasta tehtaalle saatiin hankituksi tarvittavia koneita ja linjoja. Tehdas oli valmis tuotantoon heti sotien päätyttyä.

Tapiovaara hankki myös kansainvälistä kokemusta työskennellessään Le Corbusierilla Pariisissa (1937) ja Mies van der Rohella Chicagossa (1953).

Ilmari Tapiovaaran alun perin helsinkiläiseen opiskelija-asuntolaan Domus Academicaan suunnittelema Domus-tuoli, joka myöhemmin tuli suosituksi julkisten tilojen istuimena.

Ilmari Tapiovaaran ja hänen vaimonsa Annikki Tapiovaaran ensimmäinen iso työ oli vuonna 1947 valmistunut Domus Academica, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelija-asuntola Helsingissä. Asuntolan suunnitteli arkkitehti Pauli Salomaa, ja Tapiovaarat sisustivat sen. Sitä ennen opiskelija-asuntolat olivat olleet yksitoikkoisen kasarmimaisia, mutta Domus Academicasta haluttiin luoda innostava, optimistinen ja hienostunut paikka asua. Sodan jälkeen materiaaleista oli pulaa, mikä rajoitti ja antoi lisähaasteita sisustuksen suunnittelussa. Valmiita huonekaluja ei eri valmistajien mallistoissa ollut, ja sen takia huonekalut suunniteltiin varta vasten asuntolaa varten. Tarvetta oli tuoleille, sängyille, pöydille, valaisimille, tekstiileille ja tapeteille.

Tärkein huonekalu, edelleen suosittu sekä muotoiluklassikoksi nostettu, oli Tapiovaaran suunnitelema Domus-tuoli. Se toimi lukutuolina asunnoissa ja yleistuolina yleisissä tiloissa. Vaatimuksia ja huomioon otettavia asioita tuolin suunnittelussa oli monia. Sen tuli toimia verhoiltuna ja verhoilemattomana, sen tuli olla pinottava, ja ryhdikkyys ja istuinmukavuus olivat tärkeitä. Tuolin istuin ja selkänoja tehtiin muotoon puristetusta vanerista, mikä vähensi tuolin aiheuttamaa rasitusta vaatteille. Tuolin kokoaminen kävi helposti ruuveilla. Sen ansiosta tuolit voitiin koota perillä, mikä vähensi kuljetuskustannuksia.

Vuonna 1949 Tapiovaara suunnitteli ruotsalaiselle Edsby Verken Ab:lle Fanett-tuolin joka kodin kevyeksi mutta kestäväksi istuimeksi. lisenssioikeudet hankki pian Asko, joka valmisti Fanett-tuolia yhdessä Edsby:n kanssa yli miljoona kappaletta. Fanett oli aikansa kopioiduimpia tuolimalleja, jota valmistivat useat pienet tehtaat sekä Suomessa että ulkomailla ilman sopimusta. Myöhemmin myös Asko ”kopioi” oman mallinsa ja valmisti sitä toisella tuotenimellä viimeiset vuodet. Alkuperäismallissa tuolin istuinosa oli jalopuuviilua ja pinnaselkänoja sekä jalat mustaksi maalatut.

Ilmari Tapiovaaran suunnittelemia Pirkka-tuoleja.

1950-luvulla Tapiovaara toi uusia aineksia suunnittelemiinsa töihin. Eksoottisilla puulajeilla viilutettua vaneria ja taivutettua metalliputkea oli muun muassa Lukki- ja Kongo-tuoleissa sekä Trienna-jakkarassa. Tapiovaara osallistui useita kertoja Milanon triennaaleihin ja voitti kultaa vuosina 1951, 1954 (kaksi kultaa), 1957 ja 1960. 1958 Tapiovaara suunnitteli toisen hyvin suositun tuolinsa, Aslakin. Se pohjautuu Domukseen, mutta siinä on Lukki-tuolin ominaisuuksia toteutettu puusta. Suosittu tuolimalli oli myös Nana, joka oli aikansa suosituimpia kahvila- eli baarituoleja. Hänet palkittiin vuonna 1959 Pro Finlandia -mitalilla.

1950-luku merkitsi Tapiovaaralle myös vahvaa kansainvälistymistä. Hän työskenteli Yhdysvalloissa Illinois Institute of Technologyssa apulaisprofessorina teknisen suunnittelun osastolla vuosina 1952–1953. Samaan aikaan hän työskenteli myös Mies van der Rohen toimistossa Chicagossa. Tapiovaaran kokemusta ja asiantuntemusta arvostettiin ja tarvittiin myös ILOn muotoilun kehittämisprojektissa Paraguayssa.

Tapiovaara oli 1950-luvulla Taideteollisuuskoulun opettajana.

Tapiovaaran suunnittelema ruokailuryhmä.

1960-luvulla ja lähestyttäessä 1970-lukua puu menetti arvostustaan materiaalina kansainvälisessä muotoilussa ja muovin merkitys kasvoi. Myös arkielämän muuttuminen ja pitkään jatkunut elintason nousu sekä avaruuden valloitus muuttivat muotoilua. 1960-luvulla monet pitkään mallistoissa olleet tuotesarjat karsittiin pois uusien tieltä. Tapiovaaralta 1960-luvulta muistetaan sellaisia tuotteita kuin Hongisto, Kiki ja Hotelli Marskiin tehty tuoli. Hongisto oli männystä valmistettu tuoteperhe, joka oli pirttikaluston kevennetty versio, Kikin runko ovaaliputkea ja istuin ja selkänoja verhoiltua vaneria, Marskin tuoli taas lasikuitua taivutetuin puujaloin.

Tapiovaara oli jo aiemmin ollut mukana kehitysyhteistyössä, ja 1970-luvulla hän toimi UNIDOn alaisena Mauritiuksella, Egyptissä ja Jugoslaviassa. Aikaisemmin, vuonna 1959 Tapiovaara oli Paraguayssa suunnitellut malliston tuotantomenetelmineen, ja Mauritiuksella hänen toimenkuvansa oli hyvin samantapainen. Jugoslaviassa Tapiovaara muun muassa piti luentoja alan opiskelijoille, osallistui näyttelyn tuomaristoon ja tutki ja arvioi paikallista tuotantoa, vientimallistojen käyttökelpoisuutta ja laatua. Kaupallisen koulutuksen saaneena hän myös perehtyi markkinoinnin ongelmiin. Kairossa hän osallistui design-symposiumiin UNIDOn kansainvälisenä edustajana. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi 1985[2] ja vuonna 1986 hän sai elämäntyöstään Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon.

Vuonna 2001 Suomen Taideteollinen korkeakoulu nimesi kahden vuoden välein jaettavan palkinnon Tapiovaaran mukaan. Palkinnon valintaperusteet kuuluvat: ”Ilmari Tapiovaara -palkinto myönnetään tunnustuksena ihmisen lähiympäristön ja teollisen tuotekulttuurin laadun hyväksi tehdystä erityisen ansiokkaasta luovasta työstä.”[3]

Vuonna 2014 Tapiovaaran satavuotisjuhlan kunniaksi järjestettiin Designmuseossa näyttely ja lyötiin 2 euron erikoiskolikko.

• Peltonen, Jarno: Ilmari Tapiovaara — sisustusarkkitehti. Taideteollisuusmuseo. Konstindustrimuseet. Museum of Applied Arts. Helsinki 1984. Exhibition catalogue.

• Ateneum Maskerad: Taideteollisuuden muotoja ja murroksia. Toim. Yrjö Sotamaa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja B 62. Taik, Helsinki. 1999.
• Kane, Lily (toim.): Ilmari Tapiovaara. Interior Architect. Ed. by New York 2001.
• Korvenmaa, Pekka 1997: Ilmari Tapiovaara: Clásicos del Diseno. Santa & Cole. Barcelona 1997.
• Rinne, Matti: Yksitoista Tapiovaaraa: Tuoleja, tauluja, elokuvia. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2008.
• Runeberg, Tutta, Export design. Finland exports planning, ideas and training. Form Function Finland 2/1983.
• Paatero, Kristiina, Ilmari Tapiovaara – master of the chair. The goal was to create a human environment. Form Function Finland 4/1984.
• Svenskberg, Aila (toim.): Ilmari Tapiovaara: muotoilu ja elämä. Helsinki: Designmuseo, 2014. ISBN 978-952-9878-83-3.

• Kansallisbiografian artikkeli.
• Ilmari Tapiovaaran muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
• Tapiovaara Design.
• Taideteollinen korkeakoulu. Tapiovaara, Yrjö Ilmari – Interior Designer, Professor (Arkistoitu – Internet Archive) – Tapiovaaran ansioluettelo.
• architonic.com. DesignMuseum. Tapiovaara, Ilmari – kuvia Tapiovaaran töistä.
• YLE Teema. Tapiovaara Ilmari.
• Ilmari Tapiovaara – Knoll-yhtiön sivuilla.
• Antiikkilinkit: Ilmari Tapiovaara (Arkistoitu – Internet Archive).
• Ilmari Tapiovaara 100 vuotta -näyttely Designmuseossa. Tahiti 3/2014.