Ilmari Salpakari

Ilmari Salpakari on Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanisarjassa esiintyvä fiktiivinen sotilas. Hän on Ellen ja Lauri Salpakarin ainoa poika.

Ilmarin isän Lauri Salpakarin tultua valituksi kirkkoherraksi poika on noin 5–6-vuotias. Pappilan torppari Jussi Koskela käy noutamassa Ellen Salpakarin sekä lapset Ilmarin ja Ainon pitäjän rautatieasemalta, kun perheen isä on saanut välttämättömät muuttoon liittyvät valmistelut pappilassa tehdyiksi. Jo matkalla asemalta pappilaan Jussi panee merkille Ilmarin levottoman käytöksen ja sen, ettei äidin käskyillä ja kielloilla ole poikaan juuri minkäänlaista vaikutusta.[1] Myöhemmin Ilmari ja Aino käyvät oppikoulua Helsingissä ja asuvat enonsa luona.[2] Ennen ensimmäistä maailmansotaa Ilmari ehtii aloittaa opinnot Helsingin yliopistossa, ja vaikka hänen lukunsa ovat kesällä 1914 vielä pahasti kesken, pappilan palvelusväki kutsuu häntä "maisteriksi".[3]

Helmikuussa 1915 Ilmari ilmestyy yllättäen kotiinsa ja ilmoittaa lähtevänsä jääkärikoulutukseen Saksaan. Vanhempiensa epäilyihin ja varsinkin isänsä estelyyn Ilmari vakuuttaa päätöksensä olevan peruuttamaton.[4] Hän palaa Suomeen sisällissodan lopulla luutnanttina ja hänet nimitetään Artturi Yllön ehdotuksesta pitäjän komendantiksi. Aluksi Ilmari kieltäytyy tehtävästä jyrkästi, koska se saattaisi haitata hänen etenemistään sotilasuralla, mutta lopulta hän suostuu tehtävään, kun hänelle on luvattu sen olevan mahdollisimman lyhytaikainen.[5]

Komendanttina hän johtaa pitäjän punaisten teloituksia. Hän on teloituskomennuskunnan johtajana mukana valkoisten kenttäoikeuden kuolemaan tuomitsemien Halmeen, Koskelan Aleksi ja Aku -veljesten, Laurilan Anttoon, Ylöstalon, Silanderin sekä muiden Pentinkulman punaisten teloituksissa.[6] Suhtautumisessaan punakaartilaisten rankaisemiseen Ilmari on kylmän suoraviivainen: "Heihin on tarttunut ryssän haju ja se riittää. En ole juossut pitkin Lockstedtin nummia ja kyhjöttänyt Kuurinmaan suossa sen vuoksi että tulisin tänne pohtimaan maanpettureiden armahtamista."[7] Toisaalta Ilmari pelastaa Susi-Kustaan hengen, vaikka valkoisten esikunnassa on oltu vahvasti sitä mieltä, että Kustaa olisi ammuttava varoitukseksi muille, varsinkin siksi, että hän on tehnyt pidätettäessä aseellista vastarintaa. Toisin kun esikunnan jäsenet, Ilmari näkee Kustaan asiassa koomisen puolen[8], ja Kustaa määrätään kaivamaan hautaa teloitetuille Preeti Leppäsen ja Otto Kivivuoren kanssa.[9]

Sodan jälkeen Ilmari menee naimisiin; häät pidetään samana päivänä, jolloin Jussi Koskela haudataan.[10] Perhe-elämä osoittautuu vaikeaksi ja miestään huomattavasti nuoremmalle Laura-vaimolle tuskalliseksi; jäätyään kerran kiinni syrjähypystä Ilmari ei osoita pienimpiäkään merkkejä katumuksesta.[11] Varusmiesten kouluttajana Ilmari on kova ja tunteeton, ja hänen määräämänsä rangaistukset hipovat säännöllisesti hänen valtuuksiensa ylärajoja.[12] Ilmari käy syömässä upseerikerholla, mutta oleskelee siellä muutoin hyvin vähän. Kieltolaista huolimatta kerhossa nautitaan runsaasti alkoholia. Ilmari juo harvoin, mutta alkuun päästyään hän juo uskomattomia määriä ja muuttuu humaltuessaan entistäkin koppavammaksi ja riidanhaluiseksi. Toisten upseerien suuttuessa Ilmari vastaa kylmästi: "Ken on loukkaantunut, valitkoon aseet."[13]

Nils-Börje Stormbomin mukaan Väinö Linna on piirtänyt Ilmari Salpakarissa vakuuttavan kuvan suomalaisesta fasistista, joka näkee ihanteensa Benito Mussolinissa ja myöhemmin myös Adolf Hitlerissä. 1920-luvun sisäpoliittisen kuohunnan aikana Ilmari julistaa huolestuneelle isälleen ja ihailevalle äidilleen, että maa on hunningolla ja että turmeltunut demokratia – etunenässään presidentti K. J. Ståhlberg, josta Ilmari poikkeuksetta käyttää äärioikeiston antamaa haukkumanimeä "herra Plootuvuori" – on hyvää vauhtia tuhoamassa kaiken sen pyhän, jonka puolesta jääkärit ja Suomen valkoinen armeija olivat taistelleet. Ilmari on sen kehityksen henkilöitymä, joka johti Lapuanliikkeeseen ja Mäntsälän kapinaan.[14] Ilmari hyväksyy varauksetta K. J. Ståhlbergin kyydityksen lokakuussa 1930.[15] Mäntsälän kapinan jälkeen Ilmari erotetaan suojeluskuntajärjestöstä ja siirretään takaisin armeijaan.[16] Hieman ennen talvisodan syttymistä Ilmari ylennetään everstiluutnantiksi.[17]

Ilmari osallistuu jatkosotaan majurina yleten everstiksi saakka. Hänellä on lähettinään/sotilaspalvelijanaan Rautala-niminen sekatyömies, joka puhuu ronskisti. Kyseessä on alun perin tilapäiseksi tarkoitettu komennus, mutta Ilmari määrää Rautalan vakituiseksi, koska häntä kiinnostaa, jopa viehättää, tämän jurous ja karkea käytös. Ilmarin tiedustellessa Rautalan taustaa käy ilmi, että tämä on ollut siviilissä koditon kulkumies, jolla ei ole tietoa edes äidistään; hän on lähtöisin jostakin lastenkodista.[18] Eversti Salpakari haavoittuu vaikeasti kesällä 1944 tykistökeskityksessä. Hänen jalkansa joudutaan amputoimaan ja leikkaus onnistuu verensiirron ansiosta, mutta haavoittuessaan hän on saanut ruumiiseensa vaikeita sirpalevammoja, joihin hän menehtyy sotasairaalassa.[19] Hänet haudataan syntymäkaupunkiinsa Helsinkiin.[20]

Jaakko Rinteen mukaan Ilmari Salpakarin elämänvaiheissa on yhtäläisyyksiä jääkärikenraalimajuri Einar Vihman elämään, joka myös oli papin poika ja kaatui Talin–Ihantalan taistelussa.[21] Matti Lukkari taas on huomannut Salpakarin ruhjoutuneen jalan irtileikkaamisen muistuttavan jääkärieverstiluutnantti Viljo Laakson haavoittumisesta kerrottua tarinaa.[22]