Ilmari Salminen

Ilmari Salminen (21. syyskuuta 1902 Elimäki[1]5. tammikuuta 1986 Kouvola) oli suomalainen kestävyysjuoksija ja olympiavoittaja.

Mitalit
Salminen Berliinin kesäolympialaisissa 1936.
Salminen Berliinin kesäolympialaisissa 1936.
Maa:  Suomi
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa KultaaBerliini 193610 000 m
EM-kilpailut
Kultaa KultaaTorino 193410 000 m
Kultaa KultaaPariisi 193810 000 m
Pronssia PronssiaTorino 19345 000 m

Salminen alkoi harjoitella kestävyysjuoksua tosissaan vasta 27-vuotiaana ja teki kansainvälisen läpimurtonsa yli 30-vuotiaana vuonna 1934, jolloin hän voitti 10 000 metrin juoksun ja sai pronssia 5 000 metrillä ensimmäisissä EM-kisoissa Torinossa. Salminen oli yrittänyt aiemmin tuloksetta Amsterdamin 1928 ja Los Angelesin 1932 olympiakisoihin.[1]

Berliinin kisoista suomalaisille hyvin tuttu kuva 10 000 metrin juoksusta. Suomalaiset saivat kisassa kolmoisvoiton Ilmari Salmisen voittaessa, Arvo Askolan ollessa toinen ja Volmari Iso-Hollon kolmas. Kuva kisasta japanilaisen Kōhei Murakoson johtaessa, Askolan, Salmisen ja Iso-Hollon seuratessa häntä.

Berliinin olympiakisojen 1936 ensimmäisenä kilpailupäivänä Salminen voitti kultaa 10 000 metrillä ajalla 30.15,4. Arvo Askola sijoittui toiseksi vain 0,2 sekuntia hävinneenä. Volmari Iso-Hollo oli kolmas tuloksella 30.20,2. Tämä oli Suomen viides ja toistaiseksi viimeinen yleisurheilun kolmoisvoitto olympiakisoissa.[2] Samoissa kisoissa Salminen sijoittui kuudenneksi 5 000 metrillä kaaduttuaan 750 metriä maalista.

Vuonna 1937 Salminen rikkoi 10 000 metrin maailmanennätyksen juoksemalla 30.05,6.[1] Hän juoksi uuden ennätyksen myös kuudella maililla. Salminen päätti kansainvälisen uransa Euroopan mestaruuteen 10 000 metrillä vuonna 1938 mutta voitti vielä kaksi Suomen-mestaruutta pari viikkoa vaille 40-vuotiaana vuonna 1942[1][3]. Aiemmilta vuosilta hänellä oli neljä Suomen-mestaruutta: 5 000 metrillä vuonna 1932 sekä 10 000 metrillä vuosina 1934, 1935 ja 1937[1].

Salmisen veljet Manne (s. 1908) ja Eino (s. 1913) Salminen voittivat Suomen-mestaruuden 4 × 800 metrin viestijuoksussa vuosina 1938 ja 1939.[1]

Lähteet

Viitteet

  1. Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä, s. 552–553. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8.
  2. Hannus, Matti; Laitinen, Esa; & Martiskainen, Seppo: Kalevan kisat Kalevan malja - Vuosisata yleisurheilun Suomen mestaruuksia, s. 55–56. Suomen Urheiluliitto: Gummerus, 2002. ISBN 951-96491-5-8.

    Aiheesta muualla


    Edeltäjä:
    Paavo Nurmi, Suomi
    Miesten 10 000 metrin maailmanennätyksen haltija
    18. heinäkuuta 1937 – 29. syyskuuta 1938
    Seuraaja:
    Taisto Mäki, Suomi
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.