Ilmari Kirjavainen

Kirjavaisen vanhemmat olivat yliluutnantti Emil Kirjavainen ja Ida Helena Hipeli.[1] Hän avioitui Sinikka Mattilan kanssa ja heidän pojastaan Mikko Kirjavaisesta tuli isänsä tavoin Rajavartiolaitoksen palveluksessa työskennellyt upseeri, joka eläköityi prikaatikenraalina.[2] Ylioppilaaksi Kirjavainen tuli Imatran yhteiskoulusta vuonna 1946.[1]

Varusmieskoulutuksensa Kirjavainen suoritti kahdessa erässä, 1944 Panssarintorjuntakoulutuskeskuksessa ja 1946 Jalkaväkirykmentti 7:ssa. Hän suoritti Maasotakoulun kadettikurssin numero 29 ja astui palvelukseen vänrikkinä Jalkaväkirykmentti 3:n Jääkäripataljoonaan. Vuonna 1949 hänet ylennettiin luutnantiksi ja hän siirtyi palvelemaan nuorempana upseerian Kainuun rajavartiostoon vuoteen 1955 asti. Vuosina 1954-1955 hän suoritti Taistelukoulussa kapteenikurssin ja toimi tämän jälkeen taktiikan opettajana ja koulun johtajan adjutanttina Kadettikoulussa. Kirjavainen jatkoi opiskelujaan Sotakorkeakoulun Maasota-linjalla vuosina 1959–1961. Vuosina 1961–1962 hän toimi rajatoimistoupseerina Kaakkois-Suomen rajavartiostossa ja tämän jälkeen Rajavartiolaitoksen esikunnassa toimistoupseerina (1962–1969) ja toimistopäällikkönä (1969–1970).[1]

Vuonna 1970 Kirjavainen nimitettiin Kainuun rajavartioston komentajaksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1976 asti. Kirjavainen vastasi muun muassa Kostamuksen rakennushankkeeseen liittyvistä rajanylitysjärjestelyistä. Hän oli Rajavartiolaitoksen esikunnan rajaosaston päällikkö 1976–1978, Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö 1978–1983 ja päällikkö 1983–1989. [1]