Ilmari Hannikainen

Hannikainen oli säveltäjä P. J. Hannikaisen poika.[1] Hänen veljensä Arvo, Tauno ja Väinö Hannikainen olivat myös merkittäviä konserttimuusikoita. Hannikaisen puoliso vuodesta 1937 oli lääketieteen ja kirurgian tohtori Göta Tingvald Hannikainen. Pariskunnalla oli kaksi ottolasta: Heli Marjatta Rusanen (s. 1934) ja Atte Johannes Rusanen (s. 1937).[2]

Kotimaisten opintojen lisäksi Hannikainen opiskeli muun muassa Wienissä 1913–1914, Pietarissa 1916–1917 sekä Berliinissä ja Pariisissa 1919. Hänen opettajiaan olivat muun muassa Aleksandr Ziloti ja Alfred Cortot. Hannikainen oli Helsingin musiikkiopistossa ensimmäinen pianonsoiton opettaja vuosina 1917–1919 ja 1925–1939. Hän toimi Sibelius-Akatemian professorina vuosina 1939–1955.[3] Hänen pianistioppilaitaan olivat muun muassa Kerttu Bernhard, Taneli Kuusisto, Erik Tawaststjerna ja Tapani Valsta.

Hannikaisella oli läheinen suhde Säynätsalon teollisuussaareen Jyväskylän seudulla. Säynätsaloa 20-luvulla hallinnut kauppaneuvos Hanna Parviainen ja hänen elämäntoverinsa arkkitehti Wivi Lönn kuuluivat läheiseen ystäväpiiriin. Kulttuurin merkeissä kokoontuneeseen ryhmään, joka usein kokoontui muun muassa Girsenin sisarusten huvilalla Ainolan tanssilavan eteläpuolella Jyväskylässä, liittyi myös Martti Korpilahti. Ryhmä kuuluu myös suomalaiseen tasa-arvohistoriaan. Hannikainen sävelsi Hanna Parviaisen tilauksesta myös hengellistä musiikkia Säynätsaloon 1920-luvulla (muun muassa kantaatti kirkon vihkiäisiin). Hän palasi Säynätsaloon uudelleen 1940-luvun lopulla ja vietti Tehiniemen ohella paljonkin aikaa hänelle erityisesti sisustetussa mökissä Parviaisten jälkeen Ensolle siirtyneen tehtaan johdon niemessä. Sinne Enso siirrätti aina muun muassa pianon.[4] Palvelusta vastanneet Enson virkailijakerhon tarjoilijat muistelivat Hannikaista aika vaativana vieraana. Tuona aikana hän sävelsi muun muassa "Päijänteen laulun" (sanat Yrjö Jylhä).

Hannikainen hukkui ollessaan purjehdusmatkalla Kuhmoisissa 1955. Useat suomalaiset, kuten säveltäjät Aarre Merikanto ja Tauno Pylkkänen, tulkitsivat hänen kuolemansa itsemurhaksi. Käsitykseen itsemurhasta liittyy tieto, että Hannikainen toimitti keväällä 1955 Hautauslaulunsa nuotit Säynätsalon kanttorille Erkki Niinistölle. Miehet sopivat, että "sille joka ensiksi kuolee" jälkeenjäänyt järjestää laulun esityksen haudalla. Säynätsalon kuorot Päijänne ja Saaren naislaulajat esiintyivätkin Hannikaisen hautajaisissa Helsingissä 1955. Ne olivat olleet mukana myös Hannikaisen 60-vuotisjuhlassa 1952.[5]^{lähde tarkemmin?}

Jyväskylässä on pidetty vuodesta 1975 lähtien Ilmari Hannikaisen nimeä kantavia pianokilpailuja.

Ilmari Hannikainen pianon ääressä

Hannikaisesta merkittävä pianomusiikin säveltäjä Suomessa. Suurin osa hänen tuotannostaan syntyi opiskelu- ja nuoruusvuosina, sillä Hannikainen keskittyi myöhemmin uraansa pedagogina ja pianistina. 1920-luvun puolivälin jälkeen sävellystuotanto käytännöllisesti katsoen loppui, poikkeuksena näytelmämusiikki Talkootanssit, joka valmistui vuonna 1930 Aino Acktén tilauksesta. Tyylillisesti Hannikainen oli romantikko, jonka musiikissa on joskus kuultavissa ranskalaisen impressionismin vaikutusta.[1]

Ilmari Hannikaisen pianosävellysten kirjo sisältää musiikkia kaikentasoisille pianisteille, aina aloittelijoista ammattilaisiin. Niissä oli vaikutteita muun muassa Franz Lisztin, Robert Schumannin ja Claude Debussyn teoksista. Hannikaisen tärkeimpiä suurimuotoisia sävellyksiä ovat Variations fantasques ja varhainen pianosonaatti. Hannikaisen tunnetuimpien pienimuotoisempien pianosävellysten joukkoon kuuluvat muun muassa Berceuse, Ilta, Virvatuli, Keskustelu, Debussyn varjokuva sekä Basso ostinato ja Fuga.

Hannikaisen laajimpia ja merkittävimpiä teoksia on pianokonsertto b-molli op. 7. Konserton säveltämisen Hannikainen aloitti vuonna 1917 opiskellessaan Pietarissa Aleksandr Zilotin johdolla. Konsertto valmistui lopullisesti vuonna 1920 ja sen kantaesitys oli vielä samana vuonna säveltäjän toimiessa solistina. Kantaesityksessä Helsingin kaupunginorkesteria johti Robert Kajanus. Kantaesityksen jälkeen seuraavan kerran teos esitettiin Hannikaisen muistokonsertissa 1958, minkä jälkeen se jäi vuosikymmeniksi unohduksiin. Vuoden 1958 esityksessä solistina oli Tapani Valsta ja orkesteria johti Tauno Hannikainen. 1980-luvulta lähtien sitä on jälleen muutaman kerran esitetty ja sen nuoteista on painettu 2 pianon sovitus vuonna 2005.

Lisäksi hän sävelsi pianokvarteton (kaksi versiota), lauluja, sekä laulunäytelmän Talkootanssit (Erkki Kivijärvi, 1930). Talkootansseista Hannikainen laati myös viisiosaisen orkesterisarjan.

• Suuri henkilökirja. WSOY, 2001. ISBN 951-0-26140-8.
• Säynätsalo-lehti 1955
• Säynätsalon Sanomat n:o 25/2005, sivu 2

• Lähdetie, Ismo: / Hannikainen, Ilmari (1892–1955). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 5.3.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.