Iljušin Il-2

Iljušin Il-2 Šturmovik (ven. Ильюшин Ил-2 Штурмовик) oli neuvostoliittolainen toisen maailmansodan aikainen maataistelulentokone. Il-2:sta tuli sodan aikana Neuvostoliiton ilmavoimien symboli. Se oli maailman ensimmäinen täysin maataistelukoneeksi suunniteltu lentokone. Konetta valmistettiin eräiden lähteiden mukaan kaikkiaan 36 136 kappaletta,[1] joista suuri osa tuhoutui sodan aikana. Koneen koko eturunko nokasta ohjaamon takaosaan koostui 4–12 millimetriä paksusta, taivutetusta teräslevystä. Tämän vuoksi kone kesti maahansyöksyssäkin ja toi lentäjän usein vahingoittumattomana maahan. Taka-ampujaa panssarointi ei suojannut ja heillä oli korkea kuolleisuus.

Iljušin Il-2 taka-ampumolla

Historia
Iljušin Il-2 NS-37-konetykeillä varustettuna.

Kehitystyön taustalla olivat Neuvostoliiton sotavoimien kokemukset 1930-luvun lopulla Espanjan sisällissodassa, johon neuvostoliittolaiset osallistuivat tasavaltalaisten puolella. Tavoitteena oli saada aikaan maavoimien hyökkäystä välittömästi tukeva, konetuliaseilla vahvasti aseistettu ja panssaroitu lentokone, joka kykenisi toimimaan jalkaväen aseiden tulesta huolimatta matalalla lentäen.

Vuonna 1938 Iljušin-suunnitteluvirasto alkoi kehittää raskaasti panssaroitua rynnäkkökonetta. Lentokone kulki kehittelyn aikana ainakin nimillä BSh-2 ja TsKB-57. Ongelmia tuotti tarpeeksi voimakkaan moottorin kehittäminen. Lisäksi tulivat jäähdytysongelmat, sillä moottorisuunnittelijan varoituksista huolimatta runkosuunnittelijat eivät halunneet konekoppaan ilmanottoaukkoja. Prototyypin ensilennon teki 2. lokakuuta 1939 sittemmin maailmankuulu koelentäjä Vladimir Kokkinaki. 9. joulukuuta 1939 kone nimettiin Il-2:ksi ja sen valmistus aloitettiin 1940. Ennen saksalaisten kesäkuussa 1941 aloittamaa operaatio Barbarossaa koneita ehdittiin valmistaa 249 kappaletta.

Järveen pudonnut ja restauroitu Il-2 Etelä-Varangin museossa, Kirkkoniemessä, Norjassa.

Koneen aseistukseen kuuluivat siipiin asennetut kaksi 20 millimetrin ŠVAK-tykkiä ja kaksi konekivääriä. Lisäksi se kantoi kahdeksaa rakettia ja 400 kiloa pommeja. Moottoria ja ohjaamoa suojasi jopa 12 millimetrin paksuinen panssari. Hitautensa ja kömpelyytensä vuoksi kone oli altis hävittäjien hyökkäyksille, mutta nopealle hävittäjälle vaikea tuhottava, koska se lensi niin matalalla ja sitä oli vaikea havaita korkealta. Panssarointi oli koneen hyvä suoja ilmataistelussa.

Vuonna 1942 otettiin käyttöön taka-ampumolla varustettu malli Il-2M. Kun yhden hengen miehistölle suunniteltuun koneeseen lisättiin taka-ampumo, oli seurauksena takapainoisuus, joka huononsi merkittävästi lento-ominaisuuksia. Tämän ongelman korjasi kolmas Il-2-malli.

Il-2 tyyppi 3 (Il-2M3) ilmestyi vuonna 1943. Siiven nuolimuotoisuutta oli lisätty lento-ominaisuuksien parantamiseksi. Moottorin teho oli noussut alkuperäisestä 1 600 hv:sta 1 750 hv:aan. Tykit korvattiin 23 mm:n VJa-23-tykillä, jonka sirpaleammus sisälsi kaksi kertaa niin paljon räjähdysainetta kuin 20 mm ammus. Tästä mallista tuli yleisin käytetty Il-2-malli.[1]

Tyypin pohjalta kehiteltiin myös malli Il-10, joka tuli rintamakäyttöön helmikuussa 1945. Se osallistui Berliinin taisteluun ja Neuvostoliiton sotaan Japania vastaan sekä myöhemmin myös Korean sotaan. Il-10:n valmistusmäärä oli noin 15 000 kappaletta ja se pysyi käytössä vuoteen 1960.

Sotilaslentämiselle harvinaista oli Neuvostoliiton päätös käyttää myös naislentäjiä muun muassa Il-2:n ohjaajina.

Neuvostoarmeija käytti Iljušin Il-2 -konetta myös suomalaisjoukkoja vastaan jatkosodan loppuvaiheissa kesällä 1944 ja se esiintyy Väinö Linnan sotaromaanissa Tuntematon sotilas. Vaikka kone oli luonteeltaan rynnäkkökone, suomalaiset nimittivät sitä maataistelukoneeksi tai ”maatalouskoneeksi”, koneen lisänimen mukaan myös ”Tormoviikiksi”. Suomalaiset tunsivat Il-2:n myös ”lentävänä tankkina”, koska tavalliset kiväärikaliiperiset aseet olivat sitä vastaan täysin voimattomia. Tuntemattoman sotilaan kuvauksista voi päätellä, että koneen teki pelottavaksi venäläisten lentäjien käyttämä taktiikka. Koneet saattoivat ilmestyä ”milloin tahansa tyhjästä” ja ensimmäisten syöksyjen jälkeen ne jäivät kiertelemään alueelle lähellä maanpintaa käyttäen hyväkseen laaksoja, järviä ja muita alavia paikkoja. Sitten ne iskivät yhtäkkiä uudelleen. Suomalaiset sotilasilmailun asiantuntijat eivät kuitenkaan pidä Il-2 -konetta mitenkään erikoisena aseena, koska se oli raskas, hidas ja kömpelö, ampui usein yli ja pudotti pomminsa monesti 50–100 metrin päähän kohteestaan. Tästä huolimatta Il-2 -koneet kävivät ilmiselvästi suomalaisten hermoille, joten niiden psykologinen vaikutus oli suuri. Moni jatkosodan veteraani muisteli myöhemmin ”koko ajan päällä pyörineitä maatalouskoneita”.[2]

Tekniset tiedot (Il-2M3)

Lähde: lähde?

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 2 (ohjaaja ja konekivääriampuja taka-ampumossa)
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&011.060000011,6 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&014.060000014,6 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&04.02000004,2 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&038.050000038,5 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&04360.&&&&004 360 kg
  • Lentopaino: &&&&&&&&&&&06160.&&&&006 160 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Mikulin AM-38F -V12-moottori; &&&&&&&&&&&01285.&&&&001 285 kW (&&&&&&&&&&&01720.&&&&001 720 hv)

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0414.&&&&00414 km/h
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&&0720.&&&&00720 km
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&&05500.&&&&005 500 m
  • Nousukyky: &&&&&&&&&&&&&010.040000010,4 m/s
  • Siipikuormitus: &&&&&&&&&&&&0160.&&&&00160 kg/m²
  • Teho-painosuhde: 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.0,21 kW/kg

Lähteet
  • Chant, Chris: II maailmansodan lentokoneet, s. 187. Suomentanut Kortesuo, Petri. Hämeenlinna: Karisto, 2008. ISBN 978-951-23-5025-4.
  • Donald, David: The encyclopedia of world aircraft, s. 531–532. Leicester: Blitz Editions, 1997. ISBN 1-85605-375-X.
  • Ilyushin IL-2M3 BARK National Air and Space Museum, Smithsonian Institution. Arkistoitu 17.8.2007. Viitattu 14.7.2020. (englanniksi)
  • Itä-Suomen yliopisto – Ilomantsi sodassa[vanhentunut linkki]
  • Sinerma, Martti & Aro, Tauno & Palmunen, Rainer: Tuntematon sota : uusia ja yllättäviä tapahtumia talvi- ja jatkosodan vuosilta. Helsinki: Valitut palat, 1991. ISBN 951-8933-34-0.

Viitteet
  1. Chant, 1999: s. 187
  2. Olli Helen: Tunnetko Tuntemattoman?, s. 109. Tampere: Kustannus Oy Aamulehti, 2005. ISBN 952-5601-00-5.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.