Iivana VI

Iivana VI (ven. Иоанн VI Антонович, 23. elokuuta (J: 12. elokuuta) 1740 Pietari – 16. heinäkuuta (J: 5. heinäkuuta) 1764 Pähkinälinna) oli Venäjän keisari vuosina 1740–1741. Hän nousi valtaan sijaishallitsijanaan äitinsä Anna Leopoldovna vuonna 1740 vain kahden kuukauden ikäisenä isotätinsä keisarinna Annan kuoltua ja menetti sen seuraavana vuonna, kun Pietari Suuren tytär Elisabet kaappasi vallan.[1]

Iivana VI
Venäjän keisari
Valtakausi	28. lokakuuta 1740 – 6. joulukuuta 1741
Edeltäjä	Anna
Seuraaja	Elisabet
Syntynyt	23. elokuuta 1740 Pietari
Kuollut	16. heinäkuuta 1764 (23 vuotta) Pähkinälinna
Koko nimi Ivan Antonovitš
Suku	Romanov
Isä	Anton Ulrich von Braunschweig-Wolfenbüttel
Äiti	Anna Leopoldovna
Uskonto	ortodoksi

Keisarinna Anna oli ensin nimittänyt vallanperijäkseen politiikasta kiinnostumattoman sisarentyttärensä Anna Leopoldovnan, mutta tämän synnytettyä pojan keisarinna siirsi kruununperimyksen suoraan lapselle. Pienen Iivanan valtakausi jäi lyhyeksi. Jo vuonna 1741 Pietari Suuren tytär Elisabet kaappasi vallan alle vuoden ikäiseltä Iivanalta ja Iivana teljettiin perheensä kanssa pelättyyn Pähkinälinnan vankilaan Nevan Laatokanpuoleiseen suuhun. Myöhemmin hänet siirrettiin joksikin aikaa Käkisalmeen. Vankeusaikanaan hänet tunnettiin nimellä Vanki No 1. Hänellä oli palveluksessaan kaksi vakituista vartijaa, joiden tehtävänä oli paitsi vangista huolehtiminen myös tämän surmaamisesta huolehtiminen, jos maassa alkaisi vallankaappaus. Tosiasiassa vartijoiden asema oli yhtä huono kuin vankinsa, sillä heillä ei ollut juurikaan yhteyksiä ulkomaailmaan. He olivatkin toistuvasti pyytäneet vapautusta tehtävästään.

Iivana jäi lähes elinikäisen vankeutensa aikana vaille monia elämän perustarpeita. Hän vietti suurimman osan ajastaan alkeellisessa, kylmässä, pienessä ja likaisessa sellissään. Hän oli laiha ja kerrotaan, että vankeus olisi sumentanut hänen järkensä. Hän oli kyllä oppinut lukemaan käyttöönsä saamansa uskonnollisen kirjallisuuden avulla. Toisinaan hän sai raivokohtauksia ja huusi voimattomana olevansa tsaari.

Tavallinen kansa oli varsin tietämätön Iivanan oloista tai hänen fyysisestä tai psyykkisestä tilastaan. Tarinat vankina olevasta lapsitsaarista levisivät ajan mittaan, ja onneton vanki sai kansalta hellittelynimen Ivanuška. Lapsihallitsija pysyi sekä Elisabetin, Pietari III:n että Katariina II:n uhkaajana, sillä vajavaisuuksistaan huolimatta hän oli yhä monien mielestä maan laillinen hallitsija.

Iivanan vähäpiirteisen elämän viimeinen vaihe alkoi, kun Pähkinälinnan vartijoiden joukkoon pestattiin Vasili Mirovitš -niminen mies. Hän sai ajan myötä selville Vanki No. 1:n henkilöllisyyden ja alkoi unelmoida hänen nostamisestaan valtaistuimelle. Yhdessä kumppaninsa Apollon Usakovin kanssa hän suunnittelee nostavansa linnoituksen kapinaan ja saattavansa lapsikeisarin kansan tuella Pietariin. Usakov kuitenkin kuoli tapaturmaisesti päivää ennen aiottua kapinapäivää, jota Mirovitš ei kuitenkaan suostunut siirtämään.

Kapina alkoi Mirovitšin suunnittelemalla tavalla, mutta myös keisarinna Katariinan turvajärjestelyt toimivat. Jo Elisabetin antaman sekä hänen seuraajiensa vahvistaman käskyn mukaan Vanki numero yhtä ei saanut luovuttaa elävänä ja tuota käskyä noudattaen Iivanan henkilökohtaiset vartijat surmasivat hänet havaittuaan jotakin vakavaa olevan tekeillä. Ruumis siirrettiin pois sotilaallisten kunnianosoitusten saattelemana. Keisarinna Katariinalle Iivanan kuolema oli sekä helpotus että taakka, sillä toisaalta hän vapautui kruunuunsa kohdistuvasta uhkasta, mutta toisaalta hänen osuuttaan tapahtumiin arvuuteltiin jälleen, kuten jo hänen miehensä saadessa surmansa vain suunnilleen vuotta aiemmin.

Iivanan hauta löydettiin Holmogorista Arkangelista vuonna 2010.[1]