Iivana Julma
Iivana Julma eli Iivana IV (ven. Ива́н IV Васи́льевич; 25. elokuuta 1530 Moskova – 28. maaliskuuta (J: 18. maaliskuuta) 1584 Moskova) oli Moskovan ruhtinas vuosina 1533–1547 ja myöhemmin Venäjän ensimmäinen tsaari vuodesta 1547 kuolemaansa asti. Alkukielisessä nimityksessä Ivan Groznyi (ven. Ива́н Гро́зный) sana groznyi ei tarkoita julmaa, vaan toisaalta enemmänkin ”hirmuista”, pelonsekaista kunnioitusta herättävää, toisaalta suurta, suurenmoista. Venäläisessä traditiossa hänestä käytetään nimitystä Ivan Vasiljevitš isänsä ja edeltäjänsä Vasili III:n mukaan.[1]
| Iivana Julma | |
|---|---|
.JPG.webp) Iivana Julma Viktor Vasnetsovin maalauksessa vuodelta 1897. | |
| Venäjän tsaari | |
| Valtakausi | 16. tammikuuta 1547 – 28. maaliskuuta 1584 |
| Kruunajaiset | 16. tammikuuta 1547 |
| Seuraaja | Fjodor I |
| Moskovan suuriruhtinas (Venäjän hallitsija) | |
| Valtakausi | 3. joulukuuta 1533 – 16. tammikuuta 1547 |
| Edeltäjä | Vasili III |
| Syntynyt |
25. elokuuta 1530 Moskova, Moskovan Venäjä |
| Kuollut |
28. maaliskuuta 1584 (53 vuotta) Moskova, Moskovan Venäjä |
| Puoliso |
Anastasia Romanovna Maria Temrjukovna Marfa Sobakina Anna Koltovskaja Anna Vasiltšikova Vasilisa Melentjeva Maria Nagaja |
| Lapset |
Anna Maria Dmitri Ivan Jevdokia Fjodor I Vasili |
| Suku | Rurik |
| Isä | Vasili III |
| Äiti | Elena Glinskaja |
| Uskonto | ortodoksi |
Iivana muistetaan parhaiten julmuudestaan ja vainoharhaisuudestaan, mutta hänen valtakaudellaan Venäjä myös laajeni huomattavasti; hänen kaudellaan Venäjä valloitti Kazanin, Astrahanin ja Siperian kaanikunnat ja Venäjästä tuli yksi maailman suurimmista valtioista. Toisaalta Iivana menestyi kehnosti Liivinmaan liittoa, Ruotsia, Tanskaa ja Puola-Liettuaa vastaan käymässään sodassa. Iivana oli hyvin väkivaltainen henkilö ja legendan mukaan surmasi poikansa ja perijänsä Ivanin, mikä alle 20 vuotta myöhemmin johti Venäjää varhaiskeskiajalta saakka hallinneen Rurikin dynastian päättymiseen, koska Iivanan toinen poika ja seuraaja Fjodor I kuoli lapsettomana.
Venäjän myöhemmistä johtajista esimerkiksi Josif Stalin käytti Iivana Julman luonnetta ja saavutuksia historiallisena perusteluna julmalle hallinnolle.[2][3][4]
Elämänvaiheet
Iivana nousi valtaistuimelle Moskovan suuriruhtinaaksi kolmivuotiaana 1533 ja hänet kruunattiin tsaariksi 16-vuotiaana 16. tammikuuta 1547. Hallituskautensa alkuvuosina hän teki monia uudistuksia, uudisti lainsäädännön, perusti vakituisen armeijan, loi maapäivät (Zemski sobor), uudisti paikallishallintoa ja alisti kirkon valtiolle. Hänen hallintokautenaan Venäjälle perustettiin ensimmäinen kirjapaino 1565. Kirjanpainajat joutuivat tosin pakenemaan Liettuan suuriruhtinaskuntaan kirjankopioijien painostuksesta. Vuonna 1580 painettiin ensimmäinen koko Raamattu slaaviksi.
Lapsuus
Iivana oli kruununperilliseksi todella nuori, vain kolmivuotias. Hän myös sairasteli paljon. On epäilty hänen poteneen tuberkuloosia, mutta todennäköisesti hänen vaivansa johtuivat vitamiinien puutteesta suuren kuivuuden vuosina. Hän joutui vallantavoittelijoiden ympäröimäksi. Erityisesti Suzdalin ruhtinassukuun kuulunut Vasili Vasiljevitš Šuiski kuuluu olleen häikäilemätön hovijuonittelija. Iivana näyttää osanneen tataarin kieltä, jonka hän on voinut oppia leikkiessään hovissa tataariprinssi Pietarin kanssa. Kruununperillisen kasvatus lyötiin kokonaan laimin, ja hän esiintyi hillittömästi harrastaen villejä leikkejä. Iivana oppi metsästystä, mutta myös kuuluu paiskoneen eläimiä tornista alas. Uskonoppineilla oli myös huomattava vaikutus Iivanan kasvatukseen ja syntisyystuntemuksiin, jotka häntä myöhemmin riivasivat.[5][6]
Alkuvaiheen saavutukset
Iivanan kruunajaisjuhla oli jäljitelmä Itä-Rooman keisarin Manuel Palaiologoksen loistavasta kruunajaisjuhlasta Konstantinopolissa vuonna 1392. Nuori hallitsija antoi metropoliitan kruunata itsensä Kiovan suuriruhtinaan Vladimir Monomahin turkis- ja jalokivikruunulla. Kysymyksessä oli Venäjän ensimmäinen imperiaaliseen tyyliin vietetty kruunajaisjuhla, jonka syvää vertauskuvallisuutta myöhemmät tsaarit kopioivat. Kruunajaisia seurasivat tsaarin häät.[6]
Vuosina 1547–1558 Iivana toimi pajarineuvoston kanssa yhteistyössä. Näinä aikoina hänen onnistui saavuttaa suurimmat voittonsa kuten kansallisesti epäyhtenäisen Kazanin ja tataarien hallitseman Astrahanin valtaamisen. Tämän jälkeen hän alkoi suhtautua pajareihin yhä epäluuloisemmin ja lakkautti pajarineuvoston muun muassa opritšninakokeilun tieltä. On kuitenkin huomattava, että pajarineuvostokaan ei ollut itsehallinnollinen elin, vaan Iivana kutsui neuvostoon tarvittaessa keitä itse halusi, usein paitsi korkea-arvoisia pajareita, myös milloinkin luotettuja djakeja ja okolnikkoja, eräänlaisia kirjureita, jotka olivat tietynlaista hoviaatelia. Venäjällehän ei syntynyt myöhemminkään varsinaista länsimaalaistyylistä hoviaatelistoa, koska Pietari Suuri sitoi aateluuden ja maanomistuksen toisiinsa.[7]
Iivana avasi uusia kauppareittejä, perusti Vienanmeren rannalle Arkangelin englantilaisille kauppiaille ja liitti Venäjään Kazanin (1552) ja Astrakanin (1556) kaanikunnat, jolloin Volga avautui kaupalle. Tataariväestö tapettiin tai pakkokäännytettiin ja moskeijat poltettiin. Laajentuminen itään onnistui ilman suurempaa vastarintaa. Sotatoimissa neuvonantaja oli Aleksei Adašev. Toinen henkilö, jota tsaari kuunteli, oli pappi Silvestr.[6]
Stroganovin kauppiassuku oli rakentanut kauppalinnoituksia Ob-joen varrelle ja he palkkasivat kasakkapäällikkö Jermak Timofejevitšin avukseen. Hän voitti Siperian mongolikaanin Kutšumin ja valloitti tämän pääkaupungin Kašlykin.
Pyhän Vasilin katedraali eli Pokrovan Jumalanäidin katedraali rakennettiin Moskovan Punaiselle torille 1555 Kazanin kaanikunnasta saavutetun voiton kunniaksi. Iivanan kerrotaan olleen niin ihastunut kirkon kauneuteen, että hän sokaisi arkkitehdit, jotta he eivät pystyisi rakentamaan mitään upeampaa.
Iivana IV:n hallitusaikana jatkui länsimainen muuttovirta Venäjälle. Satoja saksalaisia asettui Moskovaan, ja kaksi saksalaista koloniaa perustettiin läheisiin kyliin. Ulkomaalaisten vaikutus venäläiseen yhteiskuntaan rajoittui kuitenkin tekniseen osaamiseen.[6]
Loppuvaiheen epäonnistumiset
Vuonna 1565 perustettiin Opritšnina, suoraan tsaarin alaisuudessa oleva valtakunnan alue, jota hallitsivat suoraan tsaarin alaisuudessa olleet virkamiehet, opritšnikit. Hallintojärjestelmä luotiin vastineeksi ylimystölle, joka vastusti tsaarin itsevaltaista hallintotapaa. Opritšnikit olivat eräänlainen yhdistelmä tuon ajan salaista poliisia ja kuolemanpartioita ja he pitivät ylimystön ja talonpojat kurissa väkivalloin. He teloittivat ja takavarikoivat omaisuuksia mielivaltaisesti ja tuhansia tapettiin. Järjestelmä peruutettiin viimein 1572. Terrori oli kuitenkin autioittanut alueet, joilla se oli ollut voimassa väestön paettua tsaarin hirmuvaltaa. Vastineeksi säädettiin ensimmäiset lait, jotka rajoittivat talonpoikien muuttovapautta, mikä johti sittemmin maaorjuuteen.[8]
Iivanan hallinnon jälkipuolisko oli vähemmän menestyksekäs. Länsilaajeneminen pysähtyi Liivinmaan sotiin Ruotsia, Puola-Liettuaa ja Saksalaista ritarikuntaa vastaan. 25-vuotinen sota vuosina 1570–1595 raunioitti talouden ja armeijan, ja pieniä alueita länsirajan läheisyydestä jouduttiin luovuttamaan. Iivanan paras ystävä ja neuvonantaja ruhtinas Andrei Kurbski loikkasi puolalaisten puolelle, ja Iivanan vaimo kuoli, mahdollisesti ylimystön murhaamana. Iivanasta tuli epätasapainoinen ja väkivaltainen. Sotaonnen kääntyminen johtui paljolti mielivaltaisista surmista, jotka veivät mennessään suuren joukon kyvykkäitä johtajia.
Sotaväenotot Liivinmaan sotaa varten johtivat väestökatoon ja nälänhätään. Venäjän ennen rikkaimmasta alueesta tuli köyhin. Erimielisyydestä Novgorodin kanssa hän määräsi kaupungin asukkaat tapettaviksi. 1 500 ylimystä ja lukuisa, erikseen laskematon joukko vähäisempää väkeä surmattiin. Vuonna 1581 Iivanan väitetään raivokohtauksen saatuaan surmanneen oman poikansa Ivanin päähän osuneella kepin huitaisulla.
Luonne
Iivana oli kaksijakoisesti erittäin uskonnollinen mutta myös erittäin väkivaltainen henkilö, joka otti omakätisesti osaa mielikuvituksekkaisiin kidutuksiin ja joukkosurmiin, joiden syynä oli lähinnä hänen oma vainoharhaisuutensa. Hän näki vihollisia ja salaliittoja kaikkialla. Iän karttuessa hänelle ei riittänyt enää yksittäisten kohdehenkilöiden kiduttaminen kuoliaaksi, vaan mahdollisesti koko suku, lapset, naiset, rakennukset, kotieläimet, palvelijat ja lähitienoon talonpojat tuhottiin. Eräässä testamentin versiossa hän piti itseään maailman syntisimpänä ihmisenä.
On todennäköistä, että Iivanan uskonnollisuuteen on vaikuttanut vahvasti se, että hänen isänsä ja edeltäjänsä Vasili III kuoli yllättäen Iivanan ollessa kolmivuotias, ja äitinsä viitisen vuotta myöhemmin. Hänellä oli opettajinaan jopa neljä vaikutusvaltaista kirkonmiestä metropoliitta Makari ja pappi Sylvester ja ortodoksiset munkit Maksim Grek ja Vassian Patrikejevitš, jotka uhkasivat hänelle kovaa kohtaloa, jos hän käyttää väärin yksinvaltaansa. Taikauskoon vaikutti puolestaan saksalaissyntyinen lääkäri ja astrologi Eliseus Bomelius, joka tulkitsi hänelle muun muassa Kassiopeian supernovan 1572 ja suuren komeetan 1577. Epäluuloisuuteen johtivat ilmeisesti pajarien huono kohtelu lapsuusaikana sekä mieluisimpien vaimojen mahdolliset myrkytyskuolemat sangen nuorina.[1]
Iivanan jälkeinen aika
Iivanan kuoleman jälkeen valtakunta jäi hänen heikkomieliselle pojalleen Fjodor I:lle (1584–1598). Käytännön asiat jäivät Fjodorin langolle, Boris Godunoville.[9] Fjodor I:n kuoltua ilman perillistä sammui Rurikin hallitsijasuku, joka oli tarun mukaan hallinnut Novgorodia 800-luvulta. Fjodorin vaimo Irina meni luostariin ja Boris Godunov kruunattiin tsaariksi.[10] Hänen aikanaan Moskovaan perustettiin patriarkan istuin, ja Ruotsi ja Puola karkottivat venäläiset Baltiasta (Täyssinän rauha 1595). Vuosina 1601–1603 koettiin suuri nälänhätä. Godunov kuoli vuonna 1605, hänen valtaistuimelle noussut poikansa Fjodor II surmattiin,[10] ja Puolan tukemana kruununtavoittelija Vale-Dimitri, joka väitti olevansa Iivanan (vuonna 1591 kuollut) poika Dimitri, kruunattiin tsaariksi. Väkijoukko murhasi Vale-Dimitrin pian, ja Venäjällä alkoi sisällissota, sekasorron aika (Smutnoje Vremja), jolloin Puolan joukot miehittivät Moskovan.
Stalinin suhtautuminen Iivana Julmaan
Iivana Julmalla on ollut Venäjällä myöhemminkin suuri merkitys niille, joiden mielestä maata tulee hallita kovalla kädellä. Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin ihaili suuresti Iivana Julmaa ja näki äärimmäisen väkivaltaisen ja oikukkaan tsaarin elämässä yhtäläisyyksiä omaansa. Stalin samastui Iivanaan jopa siinä määrin, että allekirjoitti salaisia sähkeitä avustajilleen Ivan Vasiljevitšin nimellä.[11] Elokuvaohjaaja Sergei Eisensteinin Iivana Julma -elokuvat oli tehty Stalinin tilaustyönä. Elokuvissa Iivana menettää vaimonsa ja ryhtyy säälittä kukistamaan kapinoivia pajareja.[12] Myöhemmin Stalin arvosteli Eisensteinin elokuvia, koska opritšnikit esitettiin niissä huonossa valossa. Stalinille he olivat edistyksellinen armeija.[13] Toisen maailmansodan vaikeimpien hetkien aikaan Stalin luki huolellisesti Aleksei Tolstoin kirjoittamaa näytelmää Iivana Julma. Kirjan kanteen diktaattori oli raapustanut useaan kertaan sanan ”opettaja”.[14]
Perhe
- Ensimmäinen vaimo vuodesta 1547 Anastasia Romanovna Zaharjina, kuoli 1560. Liitosta syntyi kuusi lasta:
- Anna (s. 1548)
- Maria (s. 1551)
- Dmitri (s. 1552)
- Ivan (s. 1554)
- Jevdokia (s. 1556)
- Fjodor I (s. 1557)
- Toinen vaimo vuodesta 1561 Kutšenei eli Maria Temrjukovna/Tšerkasskaja, kuoli vuonna 1569. Liitosta syntyi yksi lapsi:
- Vasili (s. 1563; kuoli pienenä)
- Kolmas vaimo vuodesta 1571 Marfa Sobakina, kuoli samana vuonna.
- Neljäs vaimo vuodesta 1572 Anna Koltovskaja, karkotettiin luostariin vuonna 1575.
- Viides vaimo vuodesta 1575 Anna Vasiltšikova, kuoli vuonna 1577.
- Kuudes vaimo vuodesta 1576 Vasilisa Malentjeva, karkotettiin luostariin vuonna 1577.
- Seitsemäs vaimo vuodesta 1580 Maria Nagaja. Liitosta syntyi yksi lapsi:
- Dmitri (s. 1582)
Katso myös
Lähteet
- Isabel de Madariaga: Iivana Julma. 2. painos. Jyväskylä: Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-8111-0.
- Kristin Thompson: "Ivan the Terrible" and Stalinist Russia: A Reexamination. Cinema Journal, 1977, 17. vsk, nro 1, s. 30–43. doi:10.2307/1225468. ISSN 0009-7101. Artikkelin verkkoversio.
- The Cult of Ivan the Terrible in Stalin's Russia. Palgrave Macmillan. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.3.2023). en
- Howard Amos: Russia falls back in love with Ivan the Terrible Politico EU. 31.10.2016. Axel Springer SE. Viitattu 4.3.2023.
- Isabel de Madariaga: Iivana Julma, s. 64–68. Ajatus Kirjat, 2013. ISBN 978-951-20-8111-0.
- Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478–1721, s. 48-51. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6.
- Isabel de Madariaga: ”Kompromisihallitus”, Iivana Julma, s. 104–122. suom. Matti Kinnunen. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2009. ISBN 978-951-20-8111-0.
- Isabel de Madariaga: ”XI”, Iivana Julma, s. 215–249. 2. painos. Jyväskylä: Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-8111-0.
- Theodore (tsars). Encyclopædia Britannica, 1911, Volume 26. vsk. Artikkelin verkkoversio.
- Boris Fedorovich Godunov. Encyclopædia Britannica, 1911. Artikkelin verkkoversio.
- Radzinski, Edvard: Stalin, kuudes painos, WS Bookwell Oy Juva 2003, s. 456.
- Radzinski, s. 324-330.
- Radzinski, s. 595.
- Radzinski, s. 531.
Kirjallisuutta
- De Madariaga, Isabel: Iivana Julma. (Ivan the Terrible, 2006.) Suomentanut Matti Kinnunen. Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7273-6.
.svg.png.webp)