Ida Vihuri

Lempäälän Lastusen kylässä syntynyt Vihuri kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja muutti 13-vuotiaana Tampereelle saatuaan työpaikan Finlaysonin puuvillatehtaalta.[2] Vuonna 1905 hän liittyi Tampereen Työväenyhdistykseen ja oli mukana suurlakon tapahtumissa.[3] Seuraavana vuonna Vihuri osallistui Suomen Kutomatyöväen Liiton perustavaan kokoukseen, ja 1907 hänet valittiin Finlaysonin ammattiosaston sihteeriksi. Vihuri kävi työnsä ohella iltakoulua Tampereen työväenopistossa ja kirjoitti ammattiosaston Tehtaalainen-lehteen. Vuonna 1908 Vihuri oli ensimmäistä kertaa SDP:n ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Vuosina 1915–1918 Vihuri toimi ensimmäisenä naisena Tampereen Työväenyhdistyksen sihteerinä.[4][5][6]

Itseoppineesta Vihurista tuli pian Alfred Vuolteen ohella toinen Finlaysonin ammattiosaston näkyvimmistä toimijoista.[5] Hän oli voimakas mielipidevaikuttaja, jonka mielestä työläisillä oli yhtäläinen oikeus sivistykseen kuin varakkaillakin.[7] Iltakoulussa Vihuri hankki laajat tiedot sosialismin teorioista, joita hän pyrki soveltamaan tehdastyöläisten käytännön elämään.[8] Vihurin ajatusten julkaisukanavana toimi Tehtaalainen-lehti, jonka kirjoituksissa hän yhdisti työväenasian ja naiskysymyksen, nostaen myös esille naisen heikomman aseman työväenluokan sisällä. Vihuri paheksui porvarillista naisliikettä, koska ei tuntenut minkäänlaista yhteyttä yläluokkaisten naisten kanssa. Hänen ajattelussaan luokka meni sukupuolen edelle.[9] Lisäksi Vihuri arvosteli usein pappeja ja kirkkoa sekä kyseenalaisti fennomaanien perintönä tulleen tehtaalaisten isänmaallisuuden, koska hänen mukaansa isänmaa oli vain porvaristolla.[10] Vihuri pysyi koko ikänsä naimattomana pystyäkseen keskittymään politiikkaan.[9]

Syksyn 1917 levottomuuksien aikana Vihuri ja Vuolle sanoutuivat irti väkivallasta ja yrittivät rauhoitella osaston mielialoja.[11] Sisällissodan aikana Vihuri toimi punaisten siviilihallinnosta vastanneen Tampereen työväenjärjestöjen johtavan komitean sihteerinä.[9] Hän kuului myös Tampereen naiskaartin perustajiin mutta ei itse osallistunut aseelliseen toimintaan.[12] Tampereen valtauksen yhteydessä Vihuri jäi valkoisten vangiksi, ja heinäkuussa 1918 hänelle langettettiin elinkautinen vankeusrangaistus valtiopetoksesta.[3] Kuulustelupöytäkirjan mukaan Vihuri nauroi mielenosoituksellisesti tuomiota luettaessa. Vankeusaikana ammattiosasto teki Vihurista ja niin ikään elinkautiseen tuomitusta Alfred Vuolteesta kunniajäseniä ja tuki heitä taloudellisesti.[13] Valtiorikosylioikeudelle laatimassaan armonanomuksessa Vihuri piti elinkautisensa syynä sukupuolirajoja rikkonutta toimintaansa ja luonnehti miehiä surkimuksiksi.[9]

Vihuri vapautui yleisen armahduksen myötä vuonna 1920. Tultuaan erotetuksi Finlaysonilta hän työskenteli sosialidemokraattien piiritoimistossa taloudenhoitajana.[3] Tampereen kunnallispolitiikkaan Vihuri lähti vuonna 1921, jolloin hänet nimettiin koululautakuntaan.[14] Vihuri valittiin eduskuntaan vuonna 1922, ja hän uusi paikkansa vuosien 1924, 1927 ja 1929 vaaleissa. Presidentin valitsijamiehenä Vihuri oli vuonna 1925.[1]

Vihuri hukkui 7. syyskuuta 1929 höyrylaiva Kurun upotessa syysmyrskyssä Näsijärvellä. Turmassa kuoli 136 ihmistä.[15] Vihuri ja sosialidemokraattisen piirijärjestön luennoitsija K. I. Suotaala olivat matkalla Kuruun, jossa heidän oli tarkoitus puhua raittiuskokouksessa.[2] Vihuri lähti matkaan, kun alun perin puhujaksi ilmoitetulle Martta Salmelalle tuli este.[16] Vihurin ruumis löydettiin runsaan viikon kuluttua läheltä Tammerkosken niskaa.[17] Hänet haudattiin Kalevankankaan hautausmaalle, jonne tuhansien ihmisten saattue marssi läpi kaupungin Tampereen työväentalolta. Tyrväällä vuonna 1901 syntynyt luennoitsija Kaarlo Ignatius Suotaala laskettiin samassa tilaisuudessa viereiseen hautaan.[18][2] Vihurin tilalle eduskuntaan nousi Hugo Aattela.[19]