Ifosfamidi

Ifosfamidi alkyloi syöpäkasvaimien DNA-molekyylejä ja aiheuttaa siten niiden tuhoutumisen. Se myös estää DNA:n synteesiä. Ifosfamidi on analogiaan syklofosfamidia tehokkaampi ja tuhoaa myös syklofosfamidille vastustuskykyisiä kasvaimia. Ainetta käytetään muun muassa lymfoomien, pehmytkudossarkoomien ja rinta-, keuhko-, munasarja- tai kivessyöpien hoidossa. Lääkeaine annostellaan potilaaseen suonensisäisenä injektiona. Ifosfamidia voidaan käyttää yhdistelmähoitona sisplatiinin ja doksorubisiinin tai doksorubisiinin ja vinkristiinin kanssa.[2][3][4][5]

Ifosfamidi metaboloituu maksassa vain osittain ja aineenvaihduntareittejä on kaksi. Tärkeimmät sen aineenvaihduntaan osallistuvat entsyymit ovat sytokromi P450 -ryhmään kuuluvia. Aktiivisia metaboliitteja ovat muun muassa 4-hydroksi-ifosfamidi ja fosforiamidisinappikaasu. Sivutuotteina muodostuu myös toksisia yhdisteitä kuten akroleiinia ja klooriasetaldehydiä. Ifosfamidi on optisesti aktiivinen ja sen kiraliakeskus on fosforiatomi. Ifosfamidin R- ja S-enantiomeerien metaboliassa on eroavaisuuksia metaboliareittien ja nopeuksien välillä.[2][4][6]

Ifosfamidin käyttöön liittyviä haittavaikutuksia ovat myrkyllisyys luuydinkudokselle, munuaisille ja virtsarakolle. Virtsarakon haavautumien muodostumista voidaan ehkäistä annostelemalla ifosfamidin kanssa natriummerkaptoetaanisulfonaattia eli mesnaa. Ifosfamidi aiheuttaa melko usein myös enkelopatiaa, joka voi osittain johtua klooriasetaldehydistä, ja tätä voidaan lieventää metyleenisinisellä.[3][2][4][7]

Ifosfamidisynteesin lähtöaine on N-(2-kloorietyyli)-N-(3-hydroksipropyyli)amiini, joka reagoi fosforyylikloridin kanssa sykliseksi välituotteeksi. Tämä välituote muodostaa ifosfamidia reagoidessaan kloorietyyliamiinin kanssa.[8]