Muhammad Ibn Ishaq Ibn Yasar

Muḥammad ibn Isḥāq ibn Yasār ibn Khiyār (arab. محمد بن إسحاق بن يسار بن خيار‎‎; 704 Medina – 767 Bagdad), tunnetaan nimellä Ibn Isḥāq, on arvoituksellinen henkilö, joka vasta perustetussa Bagdadissa kirjoitti Profeetta Muhammedin (570–632) elämäkerran Sirat Rasul Allah (Jumalan Lähettilään elämäkerta). Tieto siitä, että islaminuskon perustaja oli Muhammed, on peräisin tästä kirjasta, ei Koraanista. Elämäkerran alkuperäiset kopiot ovat kadonneet, mutta kirjaa on konstruoitu 800- ja 900-luvuilla tehtyjen referaattien pohjalta. Kaikki myöhemmät Muhammed -elämäkerrat nojautuvat Ibn Ishaqin antamiin tietoihin. Myöhemmät 800-luvun hadith-kertomukset tarjoavat runsaan lisän siihen, mitä Muhammed sanoi tai teki, mutta nämä hadithit eivät varsinaisesti kerro Muhammedin elämästä, vaan sisältävät yksittäiseen tilanteeseen liittyviä vuorosanoja tai tekoja.

Ibn Isḥāq kuvitteellisessa (ja epähistoriallisessa) muotokuvassa. Paperi ei ollut vielä käytössä Ibn Ishaqin aikana.

Jumalan lähettilään elämäkerta

Sirat rasul Allah
Abd al-Muttalib
ʿAbdullah ibn ʿAbdul-Muṭṭalib
Amina (Muhammedin äiti)
Norsun vuosi (Muhammed)
Bahira
Profeetta Muhammedin taivasmatka
Kuun halkaisemisen ihme
Muhammedin ihmeteot
Saatanalliset jakeet
Hidžra (islam) 622
Medinan perustuslaki 622
Badrin taistelu 624
Uhudin taistelu 625
Vallihautasota 627
Banu Quraizan joukkomurha 627
Khaibarin taistelu 628
Mekan valloitus 630
Epäsovun moskeijan hävitys 630
Muhammedin jäähyväissaarna 632
Muhammedin vaimot
Muhammedin omistukset

Ibn Ishaqin elämä

Ibn Ishaqin isoisä Yasar oli jäänyt sotavangiksi Irakissa lähellä Kufaa, kun Khalid ibn al-Walid valloitti sen.[1] Kerrotaan, että hän oli ensimmäinen Irakista tuotu sotavanki ja kalifi Abu Bakr luovutti hänet orjaksi Qays ibn Makrakahille. Kun Yasar kääntyi islamiin, hänet vapautettiin, jolloin hän jäi perheen maulaksi (klientiksi) ja otti heimonimen al-Muttalabi.[2] Ishaq syntyi noin vuonna 50 AH. Hän ja hänen veljensä Musa (Mooses) taistelivat Irakissa ja kokosivat sotilasleireissä tarinoita Muhammedista.[2] Suvun nimistä käy ilmi, että kyse oli juutalaisista.[3]

Muḥammad ibn Isḥāq ibn Yasār tarkoittaa "Muhammad Iisakin poika Yasarin pojanpoika". Guillaumen mukaan Ibn Ishaq syntyi Medinassa 85 AH (Anno Hegirae). Kun Ibn Ishaq oli 30-vuotias, hän teki opintomatkan Egyptiin. Palattuaan Medinaan hänen kerrotaan joutuneen kiistaan lainopista Malik Ibn Anasin kanssa muun muassa siitä, että hän käytti tietolähteinään myös juutalaisia. Kun Ibn Ishaq lähti Medinasta, Malik antoi hänelle 50 dinaaria ja puolet taatelisadostaan. Ibn Ishaq matkusti Irakiin päätyen Kufan ja Rayn kautta kalifi al-Mansurin (754–775) hoviin. Gordon Newby arvelee, että Ibn Ishaq sai elämäkerran kirjoitustehtävän itseltään kalifilta. Ibn Ishaq ei koskaan saavuttanut jakamatonta suosiota teoksensa johdosta, mutta Sirat rasul Allah vakiinnutti kuvan Muhammedista.[4] Ibn Ishaq kuoli Bagdadissa vuonna 767.[1] Itse kaupunki oli perustettu vain viisi vuotta aikaisemmin vuonna 762 kalifin uudeksi hallintokeskukseksi persialaiskuninkaiden entisen pääkaupungin Ktesifonin läheisyyteen. Se oli aluksi läpimitaltaan 1,5 kilometrin laajuinen pyöreä palatsialue.[5]

Newbyn mukaan Ibn Ishaqin kiinnostus kohdistui aluksi lakitekstien kokoamiseen, eli sellaisiin hadith -kertomuksiin Muhammedista, jotka olivat pohjana šarialle. Hänen juridinen teoksensa Sunan on kuitenkin kadonnut.[6]

Muhammed-elämäkerta

Ibn Ishaqin hävinnyt käsikirjoitus on pystytty ennallistamaan useiden sitä lainanneiden tekstien avulla. Niistä tärkein on 800-luvun alussa tehty satojen sivujen referaatti, joka on tuntemattomaksi jääneen Ibn Hishamin (k. 834?) käsialaa.[7] Hisham kertoo, ettei ole pysynyt alkutekstille täysin uskollisena. Hän kertoo valikoineensa tarinoita siten, että hän on jättänyt pois asioita, joista Koraani ei puhu tai jotka eivät liity Muhammedin elämään. Hän kertoo jättäneensä myös pois tarinoita, jotka ovat häpeällisiä kertoa tai jotka voisivat tuntua joidenkin mielestä ahdistavilta.[8]

Ishaqin teosta referoidaan yhteensä viidessätoista keskiajan islamilaisessa lähteessä. Niistä Hishamin jälkeen tärkein on al-Tabarin 900-luvulla kirjoittama laaja historiateos. [9] Myös Tabari on myyttinen hahmo, ja häntä on joskus pidetty tabaristanilaisia tutkijoita yhdistäneenä nimimerkkinä.[10] Tabari kertoo ainakin kaksi asiaa, jotka Hisham on poistanut. Ensimmäinen on kertomus niin sanotuista Koraanin saatanallisista säkeistä ja Muhammedin hetkellisestä lankeamisesta monijumalaisuuteen.[11] Toisessa poistetussa kertomuksessa Muhammed on tekemässä itsemurhan heittäytymällä rotkoon heti sen jälkeen, kun oli saanut ensimmäisen ilmestyksensä. Vain enkeli Gabrielin väliintulo esti häntä toteuttamasta aiettaan.[12] Hisham on siis pitänyt ainakin näitä kertomuksia "häpeällisinä" tai "ahdistavina".

Ibn Ishaqin Muhammed -elämäkerran on ennallistanut brittiläinen Alfred Guillaume.[13][14] Jaakko Hämeen-Anttila on lyhentäen suomentanut Ibn Hishamin teoksen.[7] Ibn Ishaqin alkuperäinen teos sisälsi Muhammedin elämäkerran lisäksi myös kertomuksen maailman luomisesta sekä kaikkien profeettojen historian Adamista alkaen. Tämän osan Hisham jätti pois, koska se ei liittynyt suoraan Muhammedin elämään. Kirjan alkuosaa on ennallistanut G.D. Newby eri referaattien avulla.[15]

Elämäkerran taustaa
Ibn Ishaqin nuoruusajan maailma: Umaijadien valtakunta ennen vuoden 750 sisällissotaa. Sen jälkeen valtakunnasta irtautui itäisin alue Tunisiaa myöten. Kartta liiioittelee umaijadien valtaa Saharassa.

Elämäkerran kirjoittajasta Muhammad Ibn Ishaqista ("Iisakin poika") ei varmuudella tiedetä mitään. Hänen elämäkertaansa koskevat tiedot ovat islamilaista perimätietoa. [3]

Medinan merkitseminen synnyinkaupungiksi sijoittaa kirjoittajan hänen kertomansa tarinan alkuperäiseen yhteyteen.[3] Ibn Ishaq kuvaa Mekkaa ristiriitaisella tavalla yhtäältä paikaksi, jossa "kasvoi puita ja oli runsaasti vettä",[16] mutta toisaalta hän kirjoittaa mekkalaisten sanovan, että "asumme mitä ahtaimmassa kaupungissa", jossa "on vain vähän vettä ja niukka elanto."[17]

Ibn Ishaq syntyi umaijadien hallitsemassa arabivaltiossa, mutta arabikalifaatissa tapahtui vuonna 750 vallankumous, jossa Persian Khorasanista lähtenyt abbasidien armeija kukisti Damaskoksessa hallinneet umaijadit. Ibn Ishaqin teos puolustaa uuden abbasidihallinnon laillisuutta uskonnon avulla. Valtaan nousseiden abbasidien esivanhemmat esitetään profeetta Muhammedin sukulaisiksi, kun taas umaijadien esi-isät olivat profeetan vastustajia. Islamista muodostui abbasidivaltakunnan virallinen uskonto, joka pyrki yhdistämään riitelevät paimentolaisklaanit yhteisen sateenvarjon alle.

Abbasidit siirsivät hallintonsa vuonna 762 Syyriasta Mesopotamiaan, minne rakennettiin persialaistyylinen pyöreä palatsikaupunki Madinat as-Salam, Sen ympärille kasvoi nopeasti suurkaupunki Bagdad. Elämäkerta on nähtävästi kirjoitettu palatsikaupungissa kalifi al-Mansurin (754–775) hallitessa. Tekijän ilmoitetaan kuolleen siellä vuonna 767.[5]

Muhammedin hahmo

Ibn Ishaqin teos on luonteeltaan pyhimyselämäkerta, jossa Muhammed on korkeasti kunnioitettu Jumalan profeetta. Hänen asemaansa korostetaan ihmekertomuksilla. Muhammedin profeetallinen hahmo oli valtava uutuus, sillä ennen Ibn Ishaqin järkälemäistä elämäkertaa häntä ei ollut mainittu arabikirjallisuudessa missään edeltäneiden vuosisatojen aikana. Muutama lyhyt maininta on löydetty kristillisten kirjoittajien teoksista, mutta niitä on usein pidetty myöhempinä lisäyksinä.[18] Joissakin Kolikoissa ja piirtokirjoituksissa 600-luvun lopulla esiintyvä sana "muhammad" (ylistetty) on toisaalta ollut vaikeasti tulkittavissa asiayhteyden puuttumisen takia. Eräiden tulkintojen mukaan sana ei vielä tarkoittanut arabiprofeettaa.[19] Koraanissa sana "muhammad" esiintyy neljä kertaa, joista vain yksi varmasti viittaa arabiprofeetta Muhammedin hahmoon.[20]

Ibn Ishaqin lähteet

Muhammedin elämäkerta on rakenteeltaan kronologiseen järjestykseen pantu tarinakokoelma. Ishaq ei käytä kirjallisia lähteitä, vaan suullisia tarinoita, joiden kertojan hän usein mainitsee. Usein mukana on pieni epäilyksen siemen tarinaa kohtaan: "Väitetään myös –mutta tämä on ihmisten puhetta --", "Laith ibn Sulaim väitti, että – jos se mitä hän kertoo, on totta..." [21] tai "Kerrotaan – tosin Jumala tietää parhaiten..."[22] Ihmekertomukset esitetään kuitenkin uskonnollisina tosiasioina, joiden totuutta ibn Ishaq ei epäile.

Valtaosa Muhammedia koskevista tarinoista keskittyy ryöstöretkiin ja niiden saalinjakoon. Orientalisti Hans Jansen arveleekin, että Ibn Ishaq olisi koonnut tarinansa pääasiassa abbasidien sotilasleireistä.[23] Elämäkerta sisältää myös historian ensimmäiset viittaukset Koraanin jakeisiin. Ne ovat tarkkoja, sillä kaikki viitatut kohdat löytyvät nykyisestä Koraanista. Se osoittaa, että Koraani oli Ibn Ishaqin käytössä. Varhaisimmat täydelliset Koraanin käsikirjoitukset on kuitenkin löydetty vasta paljon myöhemmältä ajalta.

Maailman luominen ja profeetat

Kun Ishaq laati teostaan, hänen esikuvanaan olivat Mooseksen kirjat ja Vanhan Testamentin profeetat. Ishaqin teos oli muodoltaan pelastushistoria, joka alkoi maailman luomisella ja Vanhan Testamentin tavoin jatkoi profeettojen ketjun esittelyllä. Profeetat oli vuorollaan lähetetty varoittamaan ihmisiä ja julistamaan pelastusta.[24] Profeettojen tarinat ovat rakenteeltaan samanlaisia. Tutkijat puhuvat "profeettaparadigmasta", missä profeettojen toiminta toistaa samaa kaavaa.[25]

  1. Jumala lähettää profeetan tuomaan varoitussanan kansalle.
  2. Valtaosa ihmisistä kieltää profetian, ja vain pieni osa uskoo siihen.
  3. Profeetta ja tosiuskovat pakenevat Jumalan ohjeiden mukaan.
  4. Tuhoisa rangaistus kohtaa uskottomia.
  5. Uusi kansa "perii maan".

Tämän osan Ibn Ishaqin tuotantoa on ennallistanut G.D. Newby teoksessaan "The Making of the Last Prophet".[26] Ibn Ishaqin teos jää 760-luvun Bagdadissa tavallaan kesken, sillä se ulottuu maailman luomisesta vain Profeetan kuolemaan vuonna 632 ja jättää kuvailematta sitä seuraavat vaiheet abbasidikalifaatin historiassa. Muut historioitsijat täydensivät myöhemmin kertomusta näiltä puuttumaan jääneiltä osilta.

Kirjan asema

Kalifaatin ja sen uskonnon syntytarina

Profeetta Muhammedin hahmon huolellinen esitys oli uutuus, sillä Koraanissa – jos se oli jo koottu yksiin kansiin Ibn Ishaqin elinaikana – Muhammed-niminen profeetta on varmuudella tunnistettavissa vain yhdessä ajallisesti myöhäisessä suurassa eikä hänen elämästään siinäkään kerrota mitään yhtä episodia lukuun ottamatta.[27] Ongelmana oli, että islamin profeetalta puuttui vastaava historia ja elämäkerta, jollainen oli Mooseksella ja Jeesuksella. Toinen puute oli, että kalifaatilta puuttui arabien kansallisen historian esitys, joka esittäisi arabit yhtenäisenä kansakuntana erillisten heimojen asemesta ja perustelisi abbasidikalifien oikeuden valtaan. [28]

Sosiaalisen järjestyksen luominen

Paitsi että kirja hahmotteli abbasidien valtionuskonnon keskushenkilön, se loi Bagdadissa myös sosiaalista järjestystä, sillä kirja esitteli yksityiskohtaisesti, kenen esi-isät olivat ensimmäisinä kääntyneet islamiin tai ketä Muhammed oli ensimmäisenä kätellyt. Tällaiset teot määrittelivät ja legitimoivat eri sukujen arvojärjestyksen Ibn Ishaqin Bagdadissa.[29][30] Siitä, keitä olivat "kuuluisat ensimmäiset" (awa'il) kehittyi muslimikirjallisuudessa suorastaan oma kirjallisuudenlajinsa.[30]

Gabriel Said Reynolds arvelee, että Ibn Ishaq halusi kirjallaan välittää viestin myös aikansa kristityille. Sen hän teki kertomalla viisaista ja pyhistä kristityistä, jotka tunnistivat Muhammedin Jumalan profeetaksi. Sellaisia olivat munkki Bahira, Etiopian hyvä kuningas Negus sekä Salman Persialainen. Viestinä oli se, että Muhammed oli oikea profeetta, ja myös todelliset kristityt tunnustivat hänet sellaiseksi. [31] Jansen arvelee, että Ibn Ishaqin kertoma tapaus juutalaisen quraiza -heimon joukkomurhasta olisi ollut poliittinen uhkausviesti Bysantin suuntaan: näin käy Profeetan vihollisille.[32] Raymond Dequin arvelee, että teos liioittelee Medinan juutalaisten lukumäärää. Historialliset lähteet eivät yleensä mainitse Medinan juutalaisasutusta.[3]

Luotettavuusongelmat

Ibn ishaq ei ollut historioitsija sanan nykyisessä mielessä. Hänen kirjansa oli pyhimyselämäkerta eli hagiografia, joka sisälsi paljon ihmeitä. Ibn Ishaqin lähteinä olivat lähes pelkästään suulliset kertomukset. Poikkeuksena tästä oli ainakin "Medinan perustuslaki", jota Hans Jansen pitää alkuperältään vanhana tekstinä.[33] Tarinoiden sisältö oli hyvin yksityiskohtaista vuorosanoja myöten, vaikka repliikkien lausumisesta oli kulunut yli sata vuotta. Kertomuksille annetaan yleensä myös tarkka päiväys.

Uskoa päiväysten luotettavuuteen on karistanut havainto, että Muhammedille ei näyttänyt koskaan tapahtuneen mitään karkauskuukausien aikana. Niitä oli joka kolmas vuosi. Orientalisti Hans Jansen selittää asian niin, että Muhammedia koskevien tarinoiden syntyessä oli jo unohdettu, että arabit olivat käyttäneet 600-luvun alussa karkauskuukautta kalenterin oikaisemiseen. Käytännöstä oli sittemmin luovuttu "ylenmääräisenä epäuskona".[34][35] Jansenin mukaan karkausvuosien puuttuminen elämäkerrassa tukee ajatusta, että tarinat Muhammedista voisivat muutenkin olla hurskasta sepitettä.[36]

Jansen tunnustaa, että ajatus Muhammed-hahmon keksimisestä vaikuttaa oudolta.[36] Hän tarjoaa kuitenkin esimerkin siitä, miten ihmishahmo voi syntyä tyhjästä ja olla mielikuvituksen tuotetta. Kristillisessä liturgiassa esiintyy psalmin 118:26 lause "Benedictus qui venit in nomine Domini" (Siunattu hän, joka tulee Herran nimeen) (myös Matt. 21:9). Partisiippimuoto Benedictus voisi helposti muuttua erisnimeksi luku- ja kirjoitustaidottomien ihmisten keskuudessa, jollaisia olivat muun muassa arabikalifaatin sotilaat. Arabian sana muhammad on samoin verbin partisiippi ja tarkoittaa "ylistettyä" tai "siunattua" murteen mukaan. Muhammad rasul Allah merkitsee "Muhammed, Jumalan lähettiläs", ja voisi siten olla arabialainen käännös psalmista 118: "Siunattu hän, joka tulee Herran nimeen" (eli on Jumalan lähettiläs).[37]

Kirjan katoaminen

Kalifina oli Ibn Ishaqin aikaan al-Mansur. Paperinvalmistuksen taito oli levinnyt Bagdadiin 760-luvulla, mikä teki kirjojen valmistamisen entiseen verrattuna halvemmaksi. Paperin ongelmana oli kuitenkin sen heikompi kestävyys pergamenttiin verrattuna. Paperista tehtyjä kirjoja jouduttiin siksi kopioimaan aika ajoin uudelleen. Koska Ibn Ishaqin teos on kadonnut, voidaan päätellä, ettei siitä tehty niin paljon kopioita, kuin 800-luvulla kirjan pohjalta laaditusta Ibn Hishamin lyhennelmästä. Siitä oli näin ollen tullut edeltäjäänsä suositumpi.

Raymond Dequin arvelee, että Ibn Ishaqin nimissä ollut teos oli aluksi ehkä suppea käsikirjoitus, jota vähemmän kopioitiin, mutta sitä enemmän käytettiin Muhammedia koskevien luentojen pitämiseen. Luennot olisivat levittäneet Muhammedia koskevia tarinoita, joita myöhemmin olisi alettu pitää itsenäisinä lähteinä arabiprofeetasta.[38]

Katso myös

Lähteet
  • Dequin, Raymond: Das Leben des Abu Muslim und die Lebensbeschreibung des arabischen Propheten mit neuen Ansätzen für das Verständnis der islamischen Traditionsliteratur. Teoksessa: M. Gross ja K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed – Geschichte oder Mythos?, s. 207–330. Berlin: Hans Schiler, 2017. ISBN 978-3-89930-100-7.
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. 2. korjattu p.. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-924-5.
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Verlag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9. (saksaksi)
  • Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2.
  • Newby, G. D: The Making of the Prophet. A Reconstruction of the Earliest Biography of Muhammed. University of South Carolina Press, 1989. ISBN 0-87249-623-6.
  • Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6. Teoksen verkkoversio.
  • Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Reynolds, Gabriel Said: The Emergence of Islam. Classical Traditions in Contemporary Perspective. Fortress Press, 2012. ISBN 978-0-8006-9859-1.

Viitteet
  1. Guillaume, 1955, s. xiii
  2. Newby, 1989, s. 5
  3. Dequin, 2017, s. 239
  4. Newby, 1989, s. 5–8
  5. Bennison, A. K.: The Great Caliphs. The Golden Age of Abbasid Empire, s. 69. Tauris, 2011.
  6. Newby, 1989, s. 8
  7. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1999.
  8. Ibn Ishaq, 1955, s. 691 note 10: The Life of Muhammad thereligionofpeace.com.
  9. A. Guillaume: Introduction. Teoksessa: The Life of Muhammad, s. xxx. Oxford University Press, 1955.
  10. Ohlig, K-H.: (2012). Geschichte und Geschichten. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam, s. 13–33. Verlag Hans Schiler, 2012.
  11. A. Guillaume, 1955, xxxi
  12. Ibn Ishaq: The Life of Muhammad (kääntänyt englanniksi A. Guillaume), s. 106. Oxford University Press, 1955. (englanniksi)
  13. Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955.
  14. Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume 1955. Oxford University Press (verkkoviite).
  15. Newby, G. D.: The Making of the Prophet. A Reconstruction of the Earliest Biography of Muhammed, s. 1. University of South Carolina Press, 1989.
  16. Ibn Hisham, 1999, s. 21
  17. Ibn Hisham, 1999, s. 92
  18. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 208–. Prometheus Books, 2003.
  19. Popp, 2010, s. 17-124
  20. Ohlig, K-H.: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources (s. 251-307), s. 277. Prometheus Books, 2013.
  21. Ibn Hisham, 1999, s. 52
  22. Ibn Hisham, 1999, s. 31
  23. Jansen. H.: Mohammed. Eine Biographie, s. 20. Verlag C.H. Beck, 2008.
  24. Newby, G. D: The Making of the Prophet. A Reconstruction of the Earliest Biography of Muhammed. University of South Carolina Press., 1989.
  25. Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, sivut 138–143
  26. Newby 1989, s. 1
  27. Ohlig, 2013, s. 286
  28. Nevo & Koren 2003, s. 344–345
  29. Jansen. H.: Mohammed. Eine Biographie, s. 204. Verlag C.H. Beck, 2008.
  30. Nevo & Koren 2003, s. 345
  31. Reynolds 2012, s. 149–151
  32. Jansen, 2008, s. 304–310
  33. Jansen, 2008, s. 225
  34. Ibn Hisham, 1999, s. 449
  35. Jansen, 2008, s. 448–449
  36. Jansen, 2008, s. 449–450
  37. Jansen, 2008, s. 445–446
  38. Dequin, 2017, s. 240
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.