Ia Đrăngin taistelu

Pohjois-Vietnamin armeijan joukot olivat hyökänneet Yhdysvaltain erikoisjoukkojen Plei Men tukikohtaa vastaan Pleikun lounaispuolella Vietnamin keskiylängöllä 19. lokakuuta 1965. Tukikohtaa tukivat Vietnamin tasavallan armeijan joukot, sekä amerikkalainen 1. ratsuväkidivisioona. Kenraali William Westmorelandin komentama Military Assistance Command, Vietnam eli MACV määräsi 27. lokakuuta 1. ratsuväkidivisioonan etsimään ja tuhoamaan prikaatinkenraali Chu Huy Mânin komentamat Pohjois-Vietnamin armeijan rykmentit 32, 33, ja 66. Myös pohjoisvietnamilaiset olivat kiinnostuneita taistelusta amerikkalaisia vastaan. 1. ratsuväkidivisioonan tukikohta An Khessa oli Mânin komentamien joukkojen tiellä näiden edetessä kohti Vietnamin rannikkoa ja hän halusi tiedustella amerikkalaisen divisioonan taistelutapaa. Ia Đrăngin laaksossa pohjoisvietnamilaisia komensi eversti Nguyễn Hữu An.[1]

Pohjois-Vietnamin joukkojen tarkkaa olinpaikkaa ei kuitenkaan aluksi tiedetty. 1. marraskuuta amerikkalaiset valtasivat kuitenkin kommunistien kenttäsairaala-alueen noin kahdeksan kilometrin päässä Plei Mestä länteen ja lähialueen tiedustelu osoitti kommunistien joukkojen olevan Ia Đrăngin laakson ja Chư Pơngin massiivin alueella.[1]

Amerikkalainen Bell UH-1 Iroquois tuomassa sotilaita taistelualueelle. Kuvan helikopteria kuljettanut Bruce P. Crandall palkittiin Medal of Honorilla.[2]

Helikopterista ulos hyppääviä sotilaita.

Nimen Silver Bayonet I saaneessa operaatiossa 1. ratsuväkidivisioonan joukkoja tuotiin Ia Đrăngin alueelle helikoptereilla 14. marraskuuta.[3] Everstiluutnantti Harold G. Mooren komentama 7. ratsuväen 1. pataljoona (1-7 ratsuväki) laskettiin LZ X-Ray -nimen saaneelle laskualueelle, jonka luona käytiin operaation kiivaimmat taistelut.[1] Joukkojen laskua edelsi lyhyt tykistökeskitys, jonka jälkeen miehet tuotiin paikalle helikoptereilla, jotka laskeutuivat kahdeksan kappaletta kerrallaan.[3] Tulenvaihto pohjoisvietnamilaisen 66. rykmentin 9. pataljoonan kanssa alkoi jo ennen kuin amerikkalaiset olivat saaneet laskettua kaikki joukkonsa alueelle. Pohjoisvietnamilaisten vain hieman aikaisemmin alueelle Hồ Chí Minhin huoltotietä pitkin saapunut 66. rykmentti ajautui kaaokseen. Rykmentin komentaja ei ollut amerikkalaisten saapuessa paikalla, vaan rykmenttiä komensi sen poliittinen komissaari Lã Ngọc Châu. Châun 9. pataljoona hyökkäsi amerikkalaisten laskualuetta vastaan etelästä, mutta Mooren onnistui järjestää joukkonsa ja ottaa puolustusasemat. Etelään sidottujen Mooren joukkojen tueksi lennätettiin 2. pataljoonan B-komppania. Yksi Mooren joukkueista jäi eristyksiin sen edettyä liian pitkälle, mutta samalla se esti Châun joukkoja paikantamasta amerikkalaisten pääpuolustuslinjaa. Nguyễn Hữu An saapui taistelupaikalle ensimmäisen päivän keskipäivällä ja perusti kenttäpäämajan.[1]

Châu lähetti aamun sarastaessa 15. marraskuuta amerikkalaisia vastaan 7. pataljoonansa. Amerikkalaiset saivat samalla vahvistuksia everstiluutnantti Robert Tullyn johtamasta 5. ratsuväen 2. pataljoonasta. Châun johtamat hyökkäykset torjuttiin ja edellisenä päivänä eristyksiin jäänyt ja miltei tuhoutunut joukkue onnistui vetäytymään. Amerikkalaisten Boeing B-52 Stratofortress -pommikoneet aloittivat ilmapommitukset pohjoisvietnamilaisia vastaan ja samalla laskualueelle tuotiin myös lisää tykistöä, minkä jälkeen amerikkalaisilla oli käytössään 24 kenttätykkiä. Varhain seuraavana aamuna amerikkalaiset torjuivat helposti pohjoisvietnamilaisten uuden hyökkäyksen ja alueelle saapui everstiluutnantti Robert McDaden johtama 7. ratsuväen 2. pataljoona (2-7 ratsuväki) ja Mooren pataljoona lennätettiin Camp Hollowayn tukikohtaan Pleikuun.[1]

Amerikkalaiset hylkäsivät LZ X-Rayn 17. marraskuuta, jotta ilmavoimien B-52 pommikoneet voisivat suorittaa ilmaiskujaan alueella. Tullyn komentamat joukot määrättiin LZ Columbukselle, jonne tuli rakentaa tulitukikohta. McDaden komentama 2-7 ratsuväki ja 1-7 ratsuväen A-komppania määrättiin puolestaan etenemään LZ Albanylle muutaman kilometrin päähän, jossa joukkojen tuli paikantaa kommunistien joukot uudelleen. Kommunistien puolella Nguyễn Hữu An oli edellisenä yönä määrännyt Lê Xuân Phôin komentaman 66. rykmentin 8. pataljoonan etenemään kohti LZ X-Raytä ja hyökkäämään amerikkalaisia vastaan. Phôilla ei ollut suoraa yhteyttä kenttäpäämajaan, eikä hän näin tietänyt amerikkalaisten hylkäävän parhaillaan LZ X-Rayn aluetta. Hänen joukkonsa törmäsivät McDaden johtamiin joukkoihin yllättäen. McDaden joukot olivat edenneet pitkänä jonona korkean elefanttiruohon ja viidakon läpi, jolloin Phôi määräsi joukkonsa katkaisemaan amerikkalaisten jonon useaan osaan pyytäen samalla tukea lähistön 33. rykmentin 1. pataljoonalta. McDaden joukoilla ei ollut juurikaan aikaisempaa taistelukokemusta ja niiden ei onnistunut taistella yhtenäisenä joukkona. Taistelusta muodostui useita erillisiä pieniä taisteluja jonon eri kohdissa. Amerikkalaisten tulituki tuli mahdolliseksi vasta pari tuntia taistelun alkamisen jälkeen joukkojen onnistuttua viimein merkitsemään omat asemansa savukranaatein. Molemmat hyökkäävän kahden pohjoisvietnamilaisen pataljoonan komentajat saivat surmansa amerikkalaisten tykistötulessa ja napalmilla tehdyissä ilmaiskuissa. Iltapäivällä LZ Columbuksella olleen 5. ratsuväen 1. pataljoonan B-komppania määrättiin McDaden joukkojen avuksi. Haavoittuneet saatiin evakuoitua LZ Albanyltä ja pohjoisvietnamilaiset vetäytyivät ennen aamunkoittoa 18. marraskuuta.[1]

Harold G. Moore Ia Đrăngin taistelujen aikana.

Amerikkalaiset olivat menettäneet taistelujen aikana 305 miestä kaatuneina[1] ja satoja haavoittuneina.[3] Pohjoisvietnamilaisten tappiot vaihtelevat lähteestä riippuen. Amerikkalaiset arvioivat 3 561 pohjoisvietnamilaisen kaatuneen ja vietnamilaisten mukaan he menettivät 559 miestä kaatuneina ja 669 haavoittuneina. Vietnamilaisten lähteiden todenperäisyys on kyseenalaistettu myös taisteluun osallistuneiden vietnamilaisten veteraanien kertomusten perusteella.[1] Taistelun molemmat osapuolet julistautuivat sen voittajiksi. Yhdysvallat kärsi pienemmät tappiot ja valtasi haluamansa alueet. Pohjoisvietnamilaiset osoittivat puolestaan kykenevänsä ottamaan yhteen amerikkalaisten kanssa tuhoutumatta ja toimintaa amerikkalaisia vastaan saatettiin jatkaa samoilla joukoilla myöhemmin.[3]

Ia Đrăngin taistelu oli ensimmäinen suuri yhteenotto Pohjois-Vietnamin vakinaisten joukkojen ja amerikkalaisten välillä. Sen kulku osoitti monien tulevien taistelujen piirteet. Yhdysvallat luotti teknologiaan ja tulivoimaan, joilla viholliselle oli tarkoitus tuottaa raskaita tappioita ennen kuin nämä tyypilliseen tapaansa vetäytyivät. Vietnamilaiset puolestaan tajusivat, että vastaveto amerikkalaisten tulivoimalle olisi amerikkalaisten lähellä pysyttely, mikä teki esimerkiksi ilmaiskuista vaarallisia myös amerikkalaisille itselleen.[3]

Kenraaliluutnantiksi sittemmin ylennyt Harold Moore kirjoitti Ia Đrăngin taistelusta kertovan muistelman We Were Soldiers Once… and Young, josta tehtiin myöhemmin myös elokuvaversio Olimme sotilaita.[3]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ia Đrăngin taistelu Wikimedia Commonsissa