I Robot (albumi)

The Alan Parsons Projectin ensimmäinen albumi, Edgar Allan Poeta käsitellyt Tales of Mystery and Imagination ilmestyi Charisma Recordsin kustantamana 1976.[7][8] Se menestyi kohtalaisen hyvin ja nousi listoille muun muassa Yhdysvalloissa ja yhtyeen kotimaassa Britanniassa,[9][10] mikä toi yhtyeelle pitkäaikaisen levytyssopimuksen Arista Recordsin kanssa.[7]

Alan Parsonsin tuottama Al Stewartin sooloalbumi Year of the Cat ilmestyi loppuvuodesta 1976.[11][12] Se myi Yhdysvalloissa platinaa, mikä toi näkyvyyttä myös Parsonsin omalle yhtyeelle.[11][13]

The Alan Parsons Projectin pääasiallisen lauluntekijän Eric Woolfsonin alkuperäisenä ajatuksena oli jatkaa Poen tarinoiden parissa. Arista Records ei kuitenkaan halunnut julkaista jatko-osaa kilpailijansa tuotteelle. Woolfson valitsi siksi lähtökohdaksi suuresti ihailemansa tieteiskirjailija Isaac Asimovin ja erityisesti tämän novellikokoelman Robotit (I, Robot, 1950). Asimov pitikin ajatuksesta, mutta oli vuosia aiemmin myöntänyt teoksen oikeudet eräälle TV- ja elokuvayhtiölle. Robotteihin suoraan perustuvaa albumia ei siksi ollut mahdollista tehdä, joten kappaleiden aiheiksi tulivat sen sijaan robotiikka, tekoäly ja vapaa tahto yleensä. Tekijänoikeussyistä nimestä I, Robot pudotettiin pilkku pois.[14]

Suurin osa I Robotin kappaleista on merkitty Parsonsin ja Woolfsonin yhteistyössä tekemiksi.[15] Parsonsin panos oli ilmeisesti suurempi instrumentaaleissa, kun taas Woolfson keskittyi laulettuihin kappaleisiin.[16][11] Sanoitukset olivat Woolfsonin mukaan hänen yksin kirjoittamiaan.[16] Yhtyeen myöhemmistä albumeista poiketen I Robotilla oli myös sessiomuusikon tekemä kappale, kuoron ja orkesterin sovituksista vastanneen Andrew Powellin säveltämä ”Total Eclipse”.[17]

The Alan Parsons Projectin albumeille ominaisesti I Robotia äänitettiin useita kuukausia.[18] Sitä nauhoitettiin Abbey Road studioilla Lontoossa joulukuusta 1976 maaliskuuhun 1977.[15]

Yhtyeen viralliset jäsenet Alan Parsons ja Eric Woolfson keskittyivät lähinnä kappaleiden tekemiseen ja erilaisiin studiokokeiluihin, mutta lauloivat myös taustoja ja soittivat kosketinsoittimia. Parsons soitti lisäksi akustista kitaraa. Parsons tuotti albumin ja Woolfson toimi vastaavana tuottajana.[15] Taustayhtyeen kokoonpano pysyi suunnilleen samana kuin edellisellä albumilla.[15][19] Sairastelleen kosketinsoittaja Billy Lyallin tilalle tuli kuitenkin Duncan Mackay, ja myös Woolfson soitti paljon koskettimia.[20]

Demovaiheessa kappaleet lauloi Woolfson.[14] Lopullisella albumilla solisteja on seitsemän ja lisäksi taustalaulajat;[15] yksi heistä oli Parsonsin vaimo Smokey.[15][21] ”I Wouldn’t Want to Be Like You” -singlejulkaisulla lauloi ensimmäistä kertaa Lenny Zakatek, joka myöhemmin esitti myös monet muut yhtyeen suosituimmista kappaleista.[16] Kuoroja oli mukana kaksi: The English Chorale ja The New Philharmonia Chorus.[15]

I Robotilla käytettiin monia tuolloin harvinaisia elektronisia soittimia ja teknisiä apuvälineitä.[20] Näitä olivat esimerkiksi hiljattain lanseerattu Yamaha CS-80 -syntetisaattori,[3] kannettava sähköurku sekä salkkukokoinen EMS Synthi A -sekvensseri, jonka käytöstä Parsonsilla oli kokemusta Pink Floydin The Dark Side of the Moonin äänityksistä.[20] Lisäksi yhtye käytti Parsonsin ja Roger Watersin ideoimaa ja Keith O. Johnsonin rakentamaa Projectron-nimistä analogista sampleria. Projectronissa oli koskettimisto, ja se soitti moniraitanauhalle tallennettuja ääninäytteitä, joiden verhokäyrää (envelope) pystyi muokkaamaan erillisten säätimien avulla. Laite muistutti Mellotronia mutta paremmalla äänenlaadulla. Projectronilla soitettiin muun muassa nimikappaleen nopeat vibrafoniosuudet ja ”Breakdownin” taustalla laulava naisääni. ”Some Other Timen” säestyksessä puolestaan käytettiin imurin ääntä.[20][22] Kappaleissa käytettiin paljon myös orkesterisäestystä, mikä oli tuolloin progressiiviselle rockille epätavallista. Parsonsin mukaan moni erehtyi kuitenkin luulemaan orkesteriosuuksia syntetisaattoreilla tuotetuiksi.[3]

”Kun tulevaisuus saapuu, se kuulostaa tältä.” I Robotin mainos vuoden 1977 tienoilta.

I Robot ilmestyi Arista Recordsin kustantamana 1. kesäkuuta 1977.[1] Studiotyöskentelyyn keskittyneenä projektina yhtye ei markkinoinut albumia konserttikiertueella, kuten ei muitakaan julkaisujaan.[23][24][25] Albumi menestyi kaupallisesti hyvin ja vakiinnutti The Alan Parsons Projectin aseman suosituimpien taiderock-yhtyeiden joukossa.[26] Myös ammattikriitikoiden arviot olivat myönteisiä.[27][4]

Mainonta keskittyi Parsonsin rooliin aiempien menestysalbumien tuottajana ja kuvasi hänet ”visionääriksi” ja ”neroksi”.[28][27] Yhdysvalloissa I Robotia mainostettiin myös radiossa.[28] Mainoksessa väitetään virheellisesti, että Parsons olisi äänittänyt The Beatlesin Abbey Roadin (1969) ja tuottanut Pink Floydin The Dark Side of the Moonin (1973). Todellisuudessa Parsons oli The Beatles -aikoinaan pelkkä aloitteleva apulainen ja Pink Floydillekin hän työskenteli studioteknikkona, ei tuottajana.[14]

I Robot julkaistiin sattumalta noin viikko alkuperäisen Tähtien sodan ensi-illan jälkeen.[14][29] Myös Kolmannen asteen yhteys tuli elokuvateattereihin samoihin aikoihin.[30] Tämä lisäsi äkisti suuren yleisön kiinnostusta robotteihin, ja I Robotin kannessa oli onnekkaasti kuva robotista.[14] Myyntiä edisti singlejulkaisu ”I Wouldn’t Want to Be Like You”, joka oli yhtyeen kaupallinen läpimurto ja sai runsaasti radiosoittoa erityisesti Yhdysvalloissa,[14] missä se oli parhaimmillaan Billboardin singlelistan sijalla 36.[31] Myös ”Don’t Let It Show” käväisi singlelistan sijalla 92 vuodenvaihteessa 1977–1978.[32]

Yhdysvalloissa I Robotin sijoitus Billboardin albumilistalla oli parhaimmillaan yhdeksäs. Albumi pysyi listalla yli vuoden,[6] ja sille myönnettiin platinalevy, mikä merkitsi yli miljoonan kopion myyntiä.[33] Yhtye oli suosittu myös Kanadassa, missä I Robot myi kaksinkertaiseen platinalevyyn oikeuttavan määrän.[34] Saksassa albumi myi kultaa ja pysyi listoilla lähes kaksi vuotta.[35][36] Myös Espanjassa albumi myi kultaa.[37] Kotimaassaan Britanniassa The Alan Parsons Projectin suosio jäi sen sijaan vähäisemmäksi, vaikka I Robotin myynti riittikin hopealevyyn.[38]

I Robot ilmestyi CD-muodossa ensi kertaa vuonna 1984. Vuonna 2007 ilmestyi remasteroitu ja laajennettu versio ja vuonna 2013 Deluxe Legacy Edition, jolla oli 14 bonuskappaletta.[30] Bonusraidat ovat lähinnä erilaisia demoversioita ja vaihtoehtoisia ottoja albumin kappaleista. Mukana on myös edellä mainittu radiomainos sekä Parsonsin ja Woolfsonin monologeja albumin tekemisestä.[14]

Ensimmäisellä albumillaan Tales of Mystery and Imagination The Alan Parsons Project suosi pitkiä orkesteriosuuksia ja progressiiviselle rockille tyypillisiä kitaramelodioita. Kappaleista pisin kesti peräti 16 minuuttia. I Robot on edeltäjäänsä verrattuna hillitympi, ja sen kappaleet ovat lyhyempiä ja pop-vaikutteisempia. Kitaran ja jousisoittimien sijaan kappaleet rakentuvat lähinnä syntetisaattorien ympärille.[39] Kuitenkin myös kitara ja orkesteri ovat albumilla vahvasti läsnä.[3]

AllMusic-sivustolla I Robotin tyyliä kuvaillaan taiderockiksi, mikä näkyy musiikin rauhattomissa muutoksissa erilaisten tempojen ja tunnetilojen välillä. Samalla albumilla on kuitenkin myös tarttuvia ”koukkuja”, jotka muistuttavat popmusiikista. Muita sivustolla mainittuja tyylilajeja ovat aikuisrock, pop rock ja progressiivinen rock.[1] Joissakin kappaleissa on sävyjä myös tuolloin suosituista diskosta ja funkista, mikä Parsonsin mukaan tosin oli tahatonta. Lisäksi I Robotilla on vaikutteita elektronisesta musiikista: ”Aiheena oli sci-fi, joten me halusimme sen kuulostavan sci-filtä.”[3]

I Robotin sanoitukset käsittelevät ihmisten ja koneiden välistä konfliktia sekä hallitsemattomasti kehittyvän tekoälyn vaaroja. Eräänä teemana on myös ”ohjelmoitu” ja ”robottimainen” tapa, jolla yhteiskunta kannustaa jäseniään toimimaan.[14] Kappaleet muodostavat löyhän tarinan tulevaisuudesta, jossa ihmisten ja koneiden ristiriitaiset ajattelutavat ajautuvat konfliktiin.[40] Parsons ja Woolfson olivat tosin usein erimielisiä siitä, mistä kappaleiden sanoitukset oikeastaan kertoivat.[41]

I Robotin A-puolella on enimmäkseen laulettuja kappaleita, jotka on soitettu perinteisillä soittimilla ja joiden sanoitukset käsittelevät tunteita ja muita inhimillisiä aiheita. B-puolen kappaleet taas ovat enimmäkseen instrumentaalisia, koneellisia ja elektronisia.[42] APP:n albumeille tyypillisesti kappaleet sulautuvat toisiinsa, ja ne ovat yleensä samankaltaisissa tahti- ja sävellajeissa.[14]

Albumin avaava nimikappale on instrumentaali, jossa syntetisaattorit soittavat David Patonin bassoriffin ympärille rakentuvaa melodiaa.[39][38] Äänitysvaiheessa kappaleessa oli mukana efektoituja petankkikuulien kolahduksia, mutta lopullisesta versiosta ne jätettiin pois.[14] ”I Wouldn’t Want to Be Like You” on funkia, diskoa ja rockia yhdistelevä kappale,[1][43] jossa Ian Bairnson soittaa vauhdikkaan kitarasoolon.[39] ”Some Other Time” on pitkälti akustinen kappale,[44] joka sai inspiraationsa Parsonsin ja Paul McCartneyn käymästä keskustelusta. Tales of Mystery and Imaginationin äänitysten aikoihin Parsons pyysi McCartneytä lukemaan albumille erään runon, mihin tämä vastasi: ”Some other time, Alan, some other time.” (”Joskus toiste, Alan, joskus toiste.”)[14] ”Breakdown” rakentuu bassoriffin ympärille.[39] Kappaleen loppua hallitsee kerroksittain kasaantuva kuorolaulu.[1] A-puolen viimeinen kappale ”Don’t Let It Show” on tunteikas balladi.[39] Sen säestys on alussa yksinkertainen mutta saa myöhemmin tuekseen puhallin- ja jousisoittimia.[45]

B-puolen aloittava ”The Voice” on funk-tyylinen kappale,[1] jossa ihmisääni ja vokooderi laulavat vuorotellen.[39] ”Nucleus” on kaoottinen instrumentaali, jossa ei ole varsinaista melodiaa.[4] ”Day After Day (The Show Must Go On)” on jälleen balladi.[44] Albumin kolmas instrumentaali ”Total Eclipse” muistuttaa kauhuelokuvien musiikkia.[39] Siinä ei ole lainkaan rock-yhtyeelle tyypillisiä soittimia vaan pelkästään kuoro ja riitasointuinen orkesterisäestys.[17] Viimeinen kappale ”Genesis Ch. 1 V. 32” on myös instrumentaali, jossa ovat läsnä sekä orkesteri, kuoro, taustayhtye että syntetisaattori.[46] Sen nimi viittaa Raamatun luomiskertomukseen, jonka ensimmäisessä luvussa on vain 31 säettä: Jumalan luotua ihmisen ihminen luo vuorostaan älykkään koneen.[47]

I Robot sai hyviä arvosteluja, ja sitä verrattiin myönteisesti The Dark Side of the Mooniin ja Year of the Catiin. Sekä Record World että The Herald kehuivat I Robotia Parsonsin siihenastisen uran parhaaksi levytykseksi.[27] Nykyään albumia pidetään laajalti The Alan Parsons Projectin parhaana.[1][2][38][50][53] Teknisten kokeilujensa vuoksi sitä pidetään myös ”elektronisen musiikin virstanpylväänä”.[20][3]

Aikalaisarviossa Rolling Stonen Joe Fernbacher kuvaili albumia ”ruusuksi keskellä Metropoliksen harmaata betonia”. Arvion mukaan useimmat ”syntetisaattorin Scaramouchet” ovat taipuvaisia kopeuteen ja heidän musiikistaan puuttuu inhimillisyys. Parsons tarjoaa tähän tervetulleen poikkeuksen, ”kenties siksi, että soittamisen sijaan hän sovittaa ja äänittää niitä pirulaisia”. Fernbacherin mukaan I Robotista puuttuu syntetisaattorimusiikille ominainen kylmyys ja tilalle se tarjoaa ”pop-musiikin ilmavan, romanttisen tunteikkuuden”. Albumin paras kappale on urbaania elämää ja optimismia käsittelevä ”Day After Day”.[4]

Village Voicen Robert Christgau suhtautui albumiin kielteisemmin. Hänen mukaansa albumi kritisoi ”tusinatavaraa” ollen sitä samalla itsekin: ”Pseudo-disko saa Giorgio Moroderin kuulostamaan [Brian] Enolta, ja pseudo-scifi saa Isaac Asimovin näyttämään syvälliseltä ajattelijalta.”[52]

Musichound Rock: The Essential Album Guidessa (1996) Gary Graff kirjoittaa, ettei I Robotilla ”jälkiviisaasti ajatellen” ole montakaan mieleenpainuvaa kappaletta, vaikka albumin avaava kolmikko ”I Wouldn’t Want to Be Like You”, ”Some Other Time” ja ”Breakdown” onkin vahva esitys. Hiotun äänimaailmansa ansiosta kokonaisuus toimii silti.[4] AllMusicin Stephen Thomas Erlewine sanoo The Alan Parsons Projectin saavuttaneen I Robotilla täyden potentiaalinsa. Mahtipontisuudestaan huolimatta musiikki ei sorru campiin vaan yhdistää onnistuneesti popin tarttuvuuden ja taiderockin kunnianhimoiset kappalerakenteet. ”On ehkä totta, että I Robotia ei voi arvostaa, ellei rakasta joko sci-fiä tai taiderockia. Totta on kuitenkin myös se, että tieteis-taiderock ei tästä paremmaksi muutu.”[1]

Zagat Survey Music Guide (2003) nostaa I Robotin tuhannen parhaan musiikkialbumin joukkoon. Teoksen mukaan albumin yhdistelmä orkesterisäestystä, progressiivista rockia, korkeita tuotantoarvoja, popmusiikkia ja science fictionia oli aikanaan ”radikaalin” omaperäinen. Arvio päättyy sarkastiseen toteamukseen: ”Ajattelevan ihmisen musiikkia joka oli syvällistä, tosi syvällistä.”[4] The Encyclopedia of Science Fictionissa (2019) Adam Roberts kirjoittaa The Alan Parsons Projectin musiikin kuulostavan ”korvike- Pink Floydilta”. Myönteisimmin Roberts suhtautuu I Robotiin, jonka kappalemateriaali on ”usein” laadukasta.[40]

BBC:n Tim Nelson arvosteli vuonna 2007 uudelleenjulkaistut APP-albumit. Hänen mukaansa I Robot on teennäisyydestään huolimatta yhtyeen muita albumeja tasaisempi valikoima progressiivista rockia. Albumin ”siedettävimpiä” hetkiä ovat instrumentaalit.[54] Samana vuonna Pop Mattersin Tim O’Neil kirjoitti I Robotin olevan aikansa tuote, joka painottaa tunteen sijaan tuotantoarvoja. Dark Side of the Moonia jäljittelevä albumi ei ole vanhentunut arvokkaasti mutta kuitenkin paremmin kuin muut Parsonsin levyt.[55] Louder Soundin Paul Sexton sen sijaan ylisti vuoden 2013 Legacy Editionia. Hänen mukaansa I Robot saa siinä ”ansaitsemansa perinpohjaisen käsittelyn”.[38]

Listasijoitukset Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Lähde  Alankomaat 13. 10 [36]  Iso-Britannia 26. 8 [5]  Itävalta 23. 4 [36]  Ruotsi 24. 5 [36]  Saksa 2. 102 [36]  Uusi-Seelanti 2. 53 [36]  Yhdysvallat 9. 54 [6]

Sertifikaatit Valtio Sertifikaatti Toimitukset tai myynti Lähde  Espanja kultalevy 50 000 [37]  Iso-Britannia hopealevy 60 000 [56]  Kanada 2× platinalevy 200 000 [34]  Saksa kultalevy 250 000 [35]  Yhdysvallat platinalevy 1 000 000 [33]

11. ”I Robot” (Boules experiment) – 1.59
12. ”Breakdown” (Early Demo of Backing Riff) – 2.09
13. ”I Wouldn’t Want Be Like You” (Backing Track Rough Mix) – 3.28
14. ”Day after Day” (Early Stage Rough Mix) – 3.40
15. ”The Naked Robot” – 10.19