I/JR 7
I/JR 7 eli Jalkaväkirykmentti 7:n I pataljoona oli vuoden 1941 liikekannallepanossa varusmiehistä ja kantahenkilökunnasta muodostettu yksikkö. Välirauhan aikaisen 7. prikaatin I pataljoona numeroitiin uudelleen.
Varustaminen
Varusmiehistä muodostetun pataljoonan materiaalinen valmius oli lähes määrävahvuuksien mukainen.
Yksiköt
- Esikunta/I/JR 7
- Esikuntakomppania/I/JR 7
- 1.K/JR 7
- 2.K/JR 7
- 3.K/JR 7
- 4.K/JR 7 (konekiväärikomppania)
Komentaja(t)
- kapteeni P.Kytömaa
- majuri Eino Polón
- majuri Eino Kuvaja – 4. heinäkuuta 1944 (jolloin haavoittui vaikeasti)
- kapteeni Eino Simola 4. heinäkuuta – 6. heinäkuuta 1944 (jolloin kaatui)
Keskittäminen ja tehtävä sodan alussa
II armeijakunnan tehtävänä oli valtakunnan alueen puolustaminen ja samanaikaisesti valmistautuminen myös hyökkäyksellisiin sotatoimiin. Armeijakunnan 2. divisioonaan liitetyn rykmentin II pataljoona oli perustamisestaan lähtien valmiina tulevalla toiminta-alueellaan, joten erillisiä keskitysmarsseja ei varsinaisesti tarvittu. Suomen poliittinen johto ilmoitti 25. kesäkuuta 1941 Suomen olevan sodassa Neuvostoliittoa vastaan.
Jatkosodan hyökkäysvaihe
Pataljoona siirtyi 28.–29.6.1941 välisenä yönä alkamassa olevan hyökkäyksen lähtöasemiin ja se ylitti seuraavana päivänä kello 19 valtakunnan rajan edeten yön aikana lähes ilman vastarintaa Tyrjän kylän peltoaukeiden pohjoispuolella oleville kukkuloille, jonne se asettautui puolustukseen. 1. heinäkuuta saamiensa käskyjen mukaisesti rykmentin muut osat saapuivat alueelle asettuen puolustukseen. Käskyn mukaan koko rykmentin tuli valmistautua erillisellä käskyllä hyökkäämään kohti etelää ja kaakkoa.
Neuvostojoukot hyökkäsivät 4. heinäkuuta Tyrjän itäpuolella noin pataljoonan voimin mm. I/JR 7:n asemia vastaan parinkymmenen panssarivaunun tukemana. Pataljoona torjui hyökkäykset ja vihollinen vetäytyi pataljoonan asemien tuntumasta yön aikana. Seuraavana päivänä vihollinen yritti uudelleen kahteen otteeseen tuloksetta karkottaa suomalaisjoukkoja kylän alueelta noin pataljoonan vahvuisin voimin, minkä jälkeen taistelut laantuivat lähinnä tykistö- ja partiotaisteluiksi.
Pataljoona aloitti 31. heinäkuuta hyökkäyksensä rykmentin osana Huuhtalammen länsipuolelta rykmentin hyökkäyskaistan itäisimpänä yksikkönä. Se eteni ensimmäisenä hyökkäyspäivänä liki kaksi kilometriä lähes suoraan etelään Iilammen itäpuolitse lammen eteläpäätyyn, mikä oli rykmentin yksiköistä selvästi pisin matka johtuen vihollisen puolustuksen painopistesuunnan jäämisestä pataljoonan hyökkäysalueen länsipuolelle. Osa pataljoonasta kuitenkin törmäsi myös kiivaampaan vastarintaan.
Seuraavana päivänä alueelle siirrettiin myös rykmentin II pataljoona. Suunnitelman mukaan Iilammen eteläpuolitse tehtävällä hyökkäyksellä saarrettaisiin Tyrjän alueella olevat vihollisen joukot. Iltapäivällä 2. elokuuta alkaneessa hyökkäyksessä rykmentin joukot etenivät noin kilometrin lähemmäksi Tyrjän kylän aluetta. Samalla pataljoona katkaisi Tyrjän alueelta Akkaharjuun johtavan tien. Päivän taistelut olivat hyvin ankaria käsittäen osin ns. pesäke-pesäkkeeltä tapahtuvaa etenemistä.
Pataljoona eteni 3. elokuuta Hiekkamäen tukikohtaan ja sai Tyrjän alueen laajalti tulensa alle. Iltayöstä vihollinen keskitti kaiken saatavilla olevan voimansa mainitun tukikohdan eteen ulosmurtautumisyritystä varten. Varhain seuraavana aamuna vihollinen aloitti erittäin voimakkaan hyökkäyksen pataljoonan asemia kohti yrittäen murtautua kohti Akkaharjua. Erittäin raskaissa taisteluissa osa vihollisen joukoista murtautui pois motista, mutta alueelle jäi runsaasti kaatuneita puna-armeijalaisia. Loppupäivä kuluikin mm. lepoon ja sotasaaliin kokoamiseen. Illalla pataljoona siirtyi vihollisen tyhjentämän Saareksen maastoon noin 4 kilometriä idemmäs.
Rykmentti määrättiin 5. elokuuta 2. divisioonan reserviksi. Tehtävänä oli samanaikaisesti valmistautua jatkamaan etenemistä kohti Lahdenpohjan kauppalaa. Rykmentin I pataljoona jatkoi 6. elokuuta hyökkäystä katkaisemalla Ihalan-Oinaanvaaran tien. Sivustalla olleen (Jalkaväkirykmentti 48:n) hyökättyä Oinaanvaaraan oli vihollisjoukkoja siirtynyt I pataljoonan alueelle. Samalla pataljoona valtasi vihollisen huoltokeskuksen, joka omalta osaltaan edesauttoi naapurirykmentin Oinaanvaaran valtausta seuraavana päivänä.
Pataljoona hyökkäsi 7. elokuuta rykmentin mukana Jaakkiman asema-alueelle, joka vallattiin lähes taisteluitta, kautta kohti Lahdenpohjaa. Illalla laskeutuneen sumun suojissa hyökkäys eteni ripeästi. Päivän aikana pataljoona eteni jopa noin 7 kilometriä lähtöasemistaan. Seuraavana aamupäivänä vallattiin Lahdenpohjan kauppala ilman suuria taistelutoimia I pataljoonan osallistuessa hyökkäykseen. Vihollisen vastarinta alkoi tiivistyä vasta kauppalan pohjoispuolisella alueella vihollisen ollessa kaivautuneena mm. Rauhalan kasarmialueelle ja Jänismäen kukkulalle. Ensimmäinen tavoite, Laatokan ranta, oli saavutettu.
Pataljoona valtasi 9. elokuuta ankaran taistelun jälkeen Rauhalan länsipuolella olleen metsämaaston ja torjui venäläisten hyökkäysvaunujen tukemana tekemän hyökkäyksen. Se jatkoi Jänismäen alueen puhdistamista ja pataljoona miehitti Rauhalan sekä Huuhanmäen kasarmialueet. Seuraavana päivänä puhdistustyöt olivat pataljoonan osalta päätöksessä ja se ryhmittyi puolustukseen rykmentin muiden pataljoonien tavoin valmistautuen hyökkäyksen jatkamiseen Jänismäen alueelta kohti itää.
Lähteet
- Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5.
- Olavi Antila jne.: 2. Divisioonan historiikki. Pori: Etelä-Suomen kustannus OY, 1975. ISBN 951-9064-08-7.