Polikarpov I-15

Dmitri Grigorovitšin ja Nikolai Polikarpovin suunnitteleman I-5 -koneen ensimmäinen prototyyppi lensi 29. huhtikuuta 1930 nimellä VT-11 ja toinen prototyyppi 22. toukokuuta 1930. I-5:n sarjavalmistus alkoi vuonna 1932. Kahdessa vuodessa I-5-konetta rakennettiin 803 kappaletta. Koneen moottorina oli 480 hv:n M-22 -moottori, joka oli lisenssillä valmistettu versio 9-sylinterisestä Bristol Jupiter -tähtimoottorista.

I-5-konetta kehitettiin edelleen ja uuden version prototyyppi TsKB-3 lensi ensilentonsa lokakuussa 1933. Koneen yläsiipi oli ns. lokkisiipi ja moottorina oli 630 hv:n Wright Cyclone. I-15:ksi nimetyn koneen sarjatuotanto alkoi vuonna 1934. Moottorina oli aluksi M-22 mutta myöhemmin Cyclonesta kehitetty 635 hv:n M-25. I-15-hävittäjää valmistettiin 733 kpl.

Lokkisiipi haittasi lentäjän näkyvyyttä ja se korvattiin suoralla yläsiivellä. Moottoriksi asennettiin 725 hv:n M-25V, joskin tuotantoversioissa tavattiin myös 760 hv:n M-25A:ta ja 775hv:n M-25B:tä. Moottorin painon kasvun myötä rakenteita jouduttiin vahvistamaan. Uutta versiota kutsuttiin I-152:ksi ja I-15bis:ksi ja sen valmistus aloitettiin syksyllä 1937. I-152 -konetta rakennettiin Neuvostoliitossa 2 408 kappaletta, joista 186 kappaletta vietiin Kiinaan vuodenvaihteessa 1937–1938. Lisäksi Espanjan tasavaltalaiset rakensivat lisenssillä 231 konetta vuosina 1937–1938[1].

Koneen kehittäminen ei jäänyt tähän, vaan sitä kehitettiin edelleen Espanjan sisällissodan kokemusten perusteella. Yläsiiveksi asennettiin lokkisiipi ja alasiipeen sisään vedettävät laskutelineet. Prototyyppi valmistui lokakuussa 1938. Koneen tuotanto alkoi nimellä I-153 keväällä 1939 ja päättyi vuoden 1940 lopulla 3 437 koneen valmistuksen jälkeen. Koneessa oli 850 hv:n M-62-moottori, joka sekin oli kehitetty Wright Cyclonesta. Ensi kerran I-153 osallistui sotatoimiin Khalkin-Golissa Japanin hyökättyä Neuvostoliittoa vastaan heinäkuussa 1939. Koneessa oli aseistuksena neljä 7,62 mm ShKAS-konekivääriä, joiden yhteenlaskettu patruunamäärä oli mahtava, 5 000 kappaletta[2]. Aseistuksen heikkoutena pysyi loppuun asti mekaaninen liipaisin, joka oli vailla minkäänlaista tehostinta, vaikka se oli sijoitettu ohjaussauvaan. Liipaisin oli niin raskas käyttää, että monet koneet huojuivat rajusti aseita käytettäessä tahattomien sauvanliikkeiden vuoksi, ja osumistarkkuus oli vajavainen[3].

Koeversioissa kokeiltiin paineistettua ohjaamoa, turboahtimia ja kiihdytykseen käytettäviä rakettimoottoreita.

Polikarpov I-153 suomalaisin tunnuksin

Suomen ilmavoimat sai sotasaaliiksi talvisodassa viisi pakkolaskun tehnyttä I-152-konetta, joista kaksi korjattiin lentokuntoon ennen talvisodan päättymistä ja loput välirauhan aikana. Talvisodassa saatiin sotasaaliiksi myös useita I-153-koneita, joista suurin osa oli romuja. Kahdeksan I-153-konetta kunnostettiin lentokuntoisiksi, seitsemän välirauhan aikana ja yksi jatkosodan alussa. Jatkosodassa saatiin lisää I-153-koneita sotasaaliiksi ja niistä kunnostettiin lentokelpoisiksi kolme konetta. Suomi osti vuonna 1942 Saksan sotasaalisvarastoista 11 I-153-konetta, joista yhdeksän saatiin joulukuussa 1942. Loput kaksi lähtivät matkaan heinäkuussa 1943, mutta toinen niistä tuhoutui siirtolennolla. Saksan sotasaalisvarastoista ostettiin lopulta kymmenen konetta, joten I-153-koneita oli Suomen ilmavoimissa yhteensä 21 kappaletta[4].

Suomalainen Polikarpov I-153 nousee ilmaan maaliskuussa 1942.

I-152-koneita käytettiin harjoituskoneina ja I-153-koneita lähinnä tiedustelukoneina vuosina 1940–1945. Koneet poistettiin Ilmavoimien kalustorekisteristä 2. tammikuuta 1950.

Vuonna 2008 riistapäällikkö löysi nykyisen Venäjän alueelta Viipurinlahdelta hylyn, joka tunnistettiin I-153-tyypiksi. Suomalaisista ja entisen Neuvostoliiton arkistoista voitiin todentaa, että kyseessä oli yksilö, jonka siipi oli matalalla käydyssä kiivaassa ilmataistelussa osunut suomalaisen Gloster Gladiator -koneen siipeen 4. maaliskuuta 1940. Kumpikaan osapuoli ei silloin kyennyt paikantamaan lentäjää tai konetta. Lentäjää ei myöskään ollut Suomen sotavankiluetteloissa. Hylky siirrettiin Moskovaan tekniseen museoon löytökunnossa 2009.[5]

Vuonna 2018 Suomussalmen Kiantajärvestä nostettiin I-15 -koneen Shvetsov- moottori. Talvisodan aikana lentäjä oli joutunut tekemään pakkolaskun jäälle koneen saatua osuman maasta ammutusta kivääritulesta. Hyväkuntoisena sedimentissä säilynyt moottori on potkureineen näytteillä Raatteenportissa.[6]

• Atso Haapanen: Punatähdestä hakaristiin. Apali, Tampere, 2008. ISBN 978-952-5026-78-8.
• Kalevi Keskinen, Kari Stenman, Klaus Niska: Suomen ilmavoimien historia 7. Tietoteos, Forssa, 1993. ISBN 951-9035-25-7.
• Joppe Karhunen – Talvisodan taistelulentäjät ISBN 951-30-8942-8

• I-153 kuvaus suomeksi^{[vanhentunut linkki]}