Hysteria

Hysteria (kreik. hystera 'kohtu') on historiallinen tautinimeke, joka jaettiin myöhemmin kahteen alaluokkaan hysteeriseksi neuroosiksi ja konversiohysteriaksi. Hysteerinen neuroosi nimettiin uudelleen somatisaatiohäiriöksi, ja nykyisin siitä käytetään nimitystä somatisaatiohäiriö (F45.0). Konversiohysteria nimettiin uudelleen konversiohäiriöksi, jota nimikettä käytetään edelleen suomalaisessa psykiatriassa, vaikka sairauden virallinen nimi on muuttunut dissosiaatiohäiriöksi (F44). Osa lääkäreistä on ruvennut kutsumaan hysteriaa psykogeeniseksi, toiminnalliseksi tai lääketieteellisesti selittämättömäksi häiriöksi.[1]

Jean-Martin Charcot esittelee potilasta viikoittaisella luennollaan. Yksityiskohta André Brouillet’n maalauksesta Lääketieteen luento Salpêtrièressa (1887).

Osa lääkäreistä tunnustaa, etteivät pidä hysteriapotilaista, koska epäilevät heidän teeskentelevän. Kielteinen asenne saattaa johtua myös siitä, etteivät he kykene parantamaan kyseisiä potilaita.[1]

Historia

Aikaisin dokumentoitu hysteria oli Egyptissä 1900-luvulla eaa. Egyptiläiset uskoivat, että hysteria johtuisi kohdun näivettymisestä tai liikkumisesta väärään asentoon.[1] Hysterian saatettiin katsoa johtuvan myös liian ohuista hermoista tai mustasta sapesta. Sukupuolielimiin liittyvät teoriat hylättiin ja hysterialla alettiin tarkoittaa erilaisia ruumiillisia oireita, joille ei löytynyt selvää somaattista syytä. Tästä syystä niiden ajateltiin olevan psykiatrisen häiriön oireita.[2] Vuonna 1859 Paul Briquet määritteli hysterian kroonisena syndroomana, joka aiheuttaa useita selittämättömiä oireita ympäri vartaloa.

Tutkija Elliot Slater julkaisi 1960-luvun alussa seurantatutkimuksen hysteria-diagnoosin 1950-luvun alkupuolella Britannian valtiollisessa keskussairaalassa saaneista potilaista. Yhdeksän vuoden kuluttua diagnoosin saamisesta 14 prosenttia työikäisistä potilaista oli kuollut ja kahdeksan prosenttia oli menettänyt normaalin arjen toimintakykynsä. Kolmannes kuolleista potilaista oli tehnyt itsemurhan. Luonnollisen kuoleman kokeneet olivat kuolleet sairauksiin keskimäärin vain kolme vuotta hysteria-diagnoosin antamisen jälkeen, mikä antaa aihetta olettaa, että suuri osa kuolleista oli sairastanut kuolemaan johtanutta sairauttaan jo siinä vaiheessa, kun heidän oireensa tulkittiin hysteriasta johtuviksi. Menehtyneet potilaat olivat sairastaneet sydän- ja verenkiertoelinten sairauksia, munuaissyöpää, aivovammaa, aivokasvaimia, epilepsiaa ja aivorappeumaa.[3]

Seurantatutkimuksessa kävi ilmi, että yli puolelta eloon jääneistä potilaista oli löytynyt oireet selittävä elimellinen sairaus, joka oli saattanut oirehtia epätyypillisesti etenkin sairauden alkuvaiheessa. Kaikkein huonokuntoisimmat potilaat olivat kuitenkin niitä, joilta ei ollut löytynyt elimellistä sairautta. Slater päätyi esittämään, että osa hysteriadiagnooseista johtui siitä, että potilaiden elimellinen sairaus vaikutti myös heidän ulkoiseen käytökseensä, mikä sai lääkärit ajattelemaan, että somaattiset oireet johtuivatkin potilaiden "hysteerisestä luonteesta".[3]

1800-luvun hysteriapotilaita.

Hysterialle pidettiin alttiina tiettyä luonnetyyppiä, jolle ovat ominaisia lapsenomainen itsekeskeisyys, suggestioalttius, teatraalinen käytös, mielikuvituksen rikkaus ja taipumus dramaattisuuteen. Hysteria-käsitteen ääri-ilmiöitä ovat ekstaattinen, hallusinoiva, tunteellisesti ylireagoiva nainen ja toisaalta hypernaisellinen, eroottisesti puoleensavetävä nainen. Vanha psykiatrian oppikirja sanoo: ”Kunnon hysteerinen nainen on aina viettelevä.”lähde?

Epilepsiaa ja syfilistä pidettiin aikaisemmin hysteriasta johtuvina sairauksina, koska niille ei kyetty löytämään muuta selitystä.[1]

Hysterian hoito historiassa

Epygtiläiset lääkärit hoitivat hysteriaa erilaisilla lääkkeillä, esimerkiksi laittamalla aineita potilaiden vulvaan, jonka tarkoitus oli houkutella kohtu palaaman oikeaan paikkaan. Toinen keino, jota lääkärit käyttivät, oli laittaa potilas haistamaan tai nielemään yrttejä, joka rohkaisisi kohtua siirtymään takaisin paikalleen. Antiikan kreikkalainen lääkäri Hippokrates suositteli lääkkeeksi esimerkiksi naimisiinmenoa.[1]

Renessanssin aikana monia hysteriasta kärsiviä potilaita syytettiin noidiksi, jonka seurauksena "hoito" oli manaus, kidutus tai teloitus. Hysteriaa pidettiin 1600-luvulla toiseksi yleisempänä vaivana heti kuumeen jälkeen.[1]

1800-luvulla englantilainen kirurgi Isaac Baker Brown kehitti teorian, jonka mukaan hysteria johtuikin masturboinnista. Brown hoiti potilaitaan poistamalla heidän klitoriksensa.[4] Hysteriaa alettiin hoitaa myöhemmin myös hysterektomialla eli kohdunpoistolla[4] sekä niin kutsutulla kohtuhieronnalla.[5] Hoitona on käytetty myös säännöllistä aviollista seksiä, raskautta, synnytystä ja orgasmeja.[6]

Josef Breuer ja Sigmund Freud hoitivat hysteriaa hypnoosin ja katharsis-terapian avulla, joista Freud kehitti sittemmin psykoanalyysin.

Vibraattorien käyttö hysterian hoitoon

Usein siteerataan Rachel Mainesin väitettä (1998), että 1800-luvun lääkärit käyttivät jatkuvasti sähkövibraattoreita stimuloimaan orgasmin naispotilaille hoitaakseen näiden hysteriaa. Kaksi tutkijaa kävi läpi Mainesin kirjan viitteet eikä löytänyt yhdestäkään niistä minkäänlaista todistetta väitteelle. He pitävät Mainesin kirjaa varoittavana esimerkkinä akateemisen laadunvalvonnan epäonnistumisesta.[7] Jo aiemmin Mainesin väitteitä oli pidetty virheellisinä.[8]

Merkittäviä henkilöitä

Jean-Martin Charcot

Hysteriadiagnoosit ampaisivat kasvuun 1800-luvun lopulla Jean-Martin Charcot’n esittämien teorioiden vaikutuksesta. Charcot päätteli hysterian johtuvan enemmän psykologisista kuin fysiologisista syistä, jonka vuoksi hän päätyi hoitamaan sitä hypnoosin avulla.

Charcotin oppilas, ranskalainen neurologi ja Pariisin yliopiston professori Pierre Janet laati hysteriaa käsittelevän väitöskirjan vuonna 1892. Hänen mukaansa hysteria johtui perinnöllisestä alttiudesta (rappeutuneisuudesta). Josef Breuer ja Sigmund Freud kritisoivat hänen näkemyksiään kirjassaan Tutkielmia hysteriasta; heidän mukaansa hysterialla oli myös hankinnaisia syitä.

Sigmund Freud

Tutkielmia hysteriasta-kirjassa Sigmund Freud kertoo, kuinka uskoo naispuolisten potilaiden neuroosin, jota hän kutsuu hysteriaksi, johtuvan lapsena koetusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kirjallisuustieteilijä Richard Websterin mukaan myöhempi tutkimus on paljastanut, että moni Sigmund Freudin hysteriapotilaista sairasti todellisuudessa somaattista sairautta, jolle Freud kehitti psykoanalyyttisen selityksen. Eräs "hysteerisistä" vatsakivuista kärsinyt Freudin potilas kuoli myöhemmin vatsasyöpään, mutta Freud ei koskaan kyseenalaistanut kyseiselle potilaalle antamansa diagnoosin osuvuutta.[9] Freud oli yksi ensimmäisistä henkilöistä, joka liitti hysterian miehiin.

Hysteria nykypäivän arkipuheessa

Arkipuheessa "hysterialla" tarkoitetaan nykyisin kiihtynyttä reagointitapaa. Ihmiset voivat myös joutua joukkohysterian valtaan, jolloin alkuperäisen syyn lisäksi reagoimiseen vaikuttaa muiden ihmisten tunnetta vahvistava vaikutus. Nykyään hysteeriseksi voidaan arkielämässä nimittää mm. henkilöä, joka esimerkiksi ahtaaseen paikkaan joutuessaan on paniikissa (hysteerinen). Tämä on kuitenkin vakiintunut enemmän tilaa kuvaavaksi sanonnaksi, eikä ole sinällään yhteydessä alkuperäisen hysterian kanssa.

Kirjallisuutta
  • Breuer, Josef – Freud, Sigmund: Tutkielmia hysteriasta. (Studien über Hysterie, 1895. Suomennettu vuoden 1925 laitoksesta.) Suomentanut Markus Lång. Helsinki: Books on Demand, 2012. ISBN 978-952-93-1322-8.
  • Bollas, Christopher: Hysteria. Routledge, London 2000.
  • Gilman, Sander – Porter, Roy – Rousseau, George – Showalter, Elaine – King, Helen: Hysteria Beyond Freud. University of California Press, Berkeley 1993.
  • Kortelainen, Anna: Levoton nainen: Hysterian kulttuurihistoriaa. Tammi 2003. ISBN 952-459-518-4
  • Matthis, Iréne: Den tänkande kroppen: Studier i det hysteriska symptomet. Natur och kultur, Stockholm 1997.
  • Mentzos, Stavros: Hysterie: Zur Psychodynamik unbewusster Inszenierungen. 10. Auflage. Vandenhoeck & Ruprecht, Göttingen 2012.
  • Scull, Andrew T.: Hysteria: The Disturbing History. Oxford University Press, Oxford 2012.
  • Showalter, Elaine: Hystories: Hysterical Epidemics and Modern Culture. Picador, London 1997.

Lähteet
  1. Kinetz, Erika: Is Hysteria Real? Brain Images Say Yes The New York Times. 26.9.2006. Viitattu 21.5.2020. (englanniksi)
  2. Huttunen, Matti: Konversiohäiriö. Lääkärikirja Duodecim 5.9.2008.
  3. Slater, Eliot – Glithero, E.: A Follow-Up of Patients Diagnosed as Suffering from "Hysteria". Journal of Psychosomatic Research 9: s. 9-13. 1965.
  4. Frampton, Sally: How To Make a Victorian Villain (or the Tale of Isaac Baker Brown) Part 2. January 26, 2013. The UCL Centre for the History of Medicine. Official blog of the Centre for the History of Medicine, University College London.
  5. Malmberg, Michaela: ”Gynecological Massage: Gender, Conflict, and the Transfer of Knowledge in Medicine during the Fin de Siècle”, Explorations in Baltic Medical History, 1850–2015, s. 43, 48. Edited by Nils Hansson and Jonathan Wistrand. Rochester Studies in Medical History, 44. Rochester (N.Y.): University of Rochester Press, 2019. ISSN 1526-2715. ISBN 978-1-58046-940-1.
  6. The History of Hysteria mcgill.ca. Viitattu 5.5.2022.
  7. Liberman, Hallie – Schatzerg, Eric: A Failure of Academic Quality Control: The Technology of Orgasm. Journal of Positive Sexuality, August 2018, 4. vsk, nro 2, s. 24–47. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.9.2018.
  8. Hall, Lesley: Doctors masturbating women as a cure for hysteria/'Victorian vibrators' lesleyahall.net. Viitattu 29 October 2016.
  9. Webster, Richard: Why Freud was wrong? Sin, Science, and Psychoanalysis, 130–133, 137–138 ja 142–143. Basic Books 1996.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.