Hydroksyyliammoniumsulfaatti

Hydroksyyliammoniumsulfaatti ((NH3OH)2SO4) on hydroksyyliammonium- ja sulfaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste eli siis hydroksyyliamiinin ja rikkihapon suola. Yhdistettä voidaan käyttää hydroksyyliamiinin tavoin muun muassa orgaanisissa synteeseissä.

Hydroksyyliammoniumsulfaatti
Tunnisteet
CAS-numero 10039-54-0
Ominaisuudet
Molekyylikaava (NH3OH)2SO4
Moolimassa 164,154
Ulkomuoto Väritön kiteinen aine[1]
Sulamispiste 170 °C (hajoaa)[2]
Tiheys 1,883 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 370 g/l (20 °C)[1]

Ominaisuudet

Huoneenlämpötilassa hydroksyyliammoniumsulfaatti on väritöntä ja hygroskooppista kiteistä ainetta. Se liukenee hyvin veteen, mutta on useisiin orgaanisiin liuottimiin liukenematon. Hydroksyyliammoniumsulfaatti on keskivahva happo ja 1 massaprosenttia hydroksyyliammoniumsulfaattia sisältävän vesiliuoksen pH on 3,6. Kuumennettaessa yhdiste alkaa hajota yli 120 °C:n lämpötilassa. Hydroksyyliamiinin tavoin myös hydroksyyliammoniumsulfaatti on pelkistin.[1][2]

Valmistus ja käyttö

Teollisuudessa hydroksyyliammoniumsulfaattia valmistetaan niin kutsutulla Raschig-prosessilla, jossa typpimonoksidin ja typpidioksidin seos reagoi ammoniumvetykarbonaatin, ammoniakin ja rikkidioksidin kanssa muodostaen hydroksyyliammoniumsulfaattia. Toinen tapa valmistaa yhdistettä on typpimonoksidin pelkistys katalyyttisesti vedyn avulla rikkihappoisessa liuoksessa. Yhdistettä muodostuu myös kuumennettaessa nitrometaania tai nitropropaania rikkihappoliuoksessa.[1][2][3][4][5]

Hydroksyyliammoniumsulfaattia käytetään usein hydroksyyliamiinin helpommin käsiteltävänä johdannaisena. Sitä käytetään valmistettaessa amideja kuten kaprolaktaamia, ketoneista Beckmann-toisiintumisella, lääkkeiden, rikkaruoho- ja hyönteismyrkkyjen valmistuksessa, pelkistimenä ja valokuvauskemikaalina.[1][2][4][5]

Lähteet
  1. Josef Ritz, Hugo Fuchs & Howard G. Perryman: Hydroxylamine, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 15.6.2015
  2. Robert D. Ashford: Ashford's Dictionary of Industrial Chemicals, s. 609. 2nd Edition. Wavelength Publications, 2001. ISBN 0-9522674-2-X. (englanniksi)
  3. N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 431. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
  4. Dmitry Yu. Murzin: Chemical Reaction Technology, s. 390-392. Walter de Gruyter, 2015. ISBN 9783110336443. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 15.6.2015). (englanniksi)
  5. David Reay,Colin Ramshaw,Adam Harvey: Process Intensification, s. 480-482. Butterworth-Heinemann, 2013. ISBN 9780080983042. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 15.6.2015). (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.