Hydrokefalus

Hydrokefalus tai hydrokefalia (lat. hydrocephalia, aiemmin "vesipää") on synnynnäinen tai hankinnallinen aivojen nestekierron häiriö, jossa liika neste johtaa kallonsisäiseen paineeseen ja laajentuneisiin aivokammioihin.

Tietokonetomografiakuvassa vaikea hydrokefalus vasemmalla, normaali oikealla.

Vaikeasta hydrokefaliasta kärsinyt vauva

Varhaisella sikiökaudella ennen 20. raskausviikkoa havaittu kiistaton hydrokefalia[1] on Suomessa vuosina 1993–2009 löydetty noin 600 lapsella. Samalla aikavälillä naisista, jotka kuulivat tulevansa saamaan hydrokefalialapsen, osa päätti valita raskaudenkeskeytyksen.[2]

Suomessa syntyy vuosittain kuutisenkymmentä lasta, joilla todetaan hydrokefaliaa. Tällöin syynä voi olla esimerkiksi keskushermoston kehityshäiriö, hapenpuute tai infektiosairaus.[3]

Lapsilla vesipään tavallisin syy on meningomyeloseele, aikuisilla esimerkiksi aivokasvain tai aivokuume.

Hydrokefaluksen oireita ovat päänsärky, kouristelu, pahoinvointi, oksentelu, alentunut tajunnantaso ja joskus esimerkiksi CP-vammaisuus ja näköhäiriö. Oireet riippuvat myös paineen tasosta, ja joskus vesipää aiheuttaa ainoastaan tasapaino-ongelmia, psykomotoriikan häiriöitä, muistiongelmia ja virtsan karkailua.

Pahimmillaan hydrokefalus on hengenvaarallinen oire. Tällöin turvaudutaan leikkaushoitoon. Meningomyeloseele-henkilöillä vesipää hoidetaan asentamalla potilaalle suntti, joka vie ylimääräisen nesteen sivuaivokammioista potilaan vatsaonteloon.[4] Potilaan selviytymisennuste riippuu muun muassa vesipäisyyden aiheuttajasta. Joissakin tapauksissa on potilas menettänyt näkönsä, mutta se on erittäin harvinaista.

Hydrokefaluksen kokee alle 16-vuotiaista arviolta kahdeksan 10 000:sta.[5]

Tunnetaan joitakin tapauksia, joissa pitkälle edennyt hydrokefalia on syrjäyttänyt potilaan aivot lähes kokonaan, ilman että tällä olisi ollut vastaavia vaikutuksia potilaan henkisiin kykyihin.

Erikoistapauksena on normaalipaineinen hydrokefalus, joka ei välttämättä oireile mitenkään, mutta nestekierto on silti häiriintynyt. Tämäkin on syytä hoitaa suntin avulla, koska oireita saattaa esiintyä myöhemmällä iällä esimerkiksi dementiaa epäiltäessä.[6]

Esimerkiksi vuonna 1980 professori John Lorber kertoi opiskelijasta, jolla ei ollut aivoja juuri ollenkaan. Siinä missä ihmisellä on tavallisesti 4,5 cm:n paksuinen aivokudos aivokuoren ja aivokammion välillä, tällä nuorella aivoista oli jäljellä enää millimetrin paksuinen vaippa. Hydrokefalian seurauksena hänen kallonsa sisus oli täyttynyt aivo-selkäydinnesteestä, joka oli painanut hänen aivonsa kasaan. Hänen älykkyysosamääränsä oli kuitenkin 126, hän oli menestynyt matematiikan opinnoissaan erinomaisesti ja hän käyttäytyi ulkoisesti normaalisti.[7]

Lancet-lehti kertoi vuonna 2007 ranskalaismiehestä, jonka aivot olivat hydrokefalian vuoksi puristuneet miltei olemattomiin. Hänkin eli normaalia elämää. Hänellä oli kaksi lasta, ja hän työskenteli valtion virkamiehenä.[8][9]

Tiedetoimittaja Jani Kaaro toteaa, että tällaiset tapaukset ovat poikkeuksia. Niissä häiriö on tapahtunut varhain lapsuudessa, jolloin aivot ovat voimakkaan kehityksen tilassa ja erityisen sopeutumiskykyisiä muutoksiin. Silloin aivot voivat korvata menetetyn tilavuutensa kasvattamalla tiheyttä toisaalla tai siirtämällä kyseisen alueen tehtäviä toiselle aivoalueelle.[10]