Hybridisodankäynti

Hybridisodankäynti on valtiollista tai ei-valtiollista toimintaa, jossa käytetään useita sodankäynnin muotoja, kuten tavanomaista asevoimaa, epätavanomaista taktiikkaa ja rikollista toimintaa.[1] Sotataidollisesti kyse on epäsuoran (indirect) ja suoran (direct) sotataidollisen lähtökohdan sulauttamisesta toisiinsa. Englanninkielisessä keskustelussa näitä lähtökohtia kutsutaan eräänlaisina lähestymistapoina sodankäyntiin: "approach to warfare”. Niillä viitataan sotataidollisiin perusteisiin, paradigmoihin, jotka ovat keskenään perustavanlaatuisesti erilaisia.[2]

Hybridisodan osapuolet voivat olla tavanomaisia (asevoimat) tai epätavanomaisia (sissejä, kapinallisia, terroristeja) joukkoja, jotka voivat olla valtiollisia tai ei-valtiollisia toimijoita ja jotka pyrkivät yhteiseen poliittiseen tavoitteeseen.[3] Hybridisodankäynnissä yhdistellään sotilaallisia, taloudellisia, poliittisia ja muita ei-fyysisiä toimia poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. [4] Keinovalikoiman laajuus on toisaalta vain osoitus hybridisodan suoruuden ja epäsuoruuden liittymisenä kaikkialle inhimilliseen.[2]

Hybridisodankäynnissä käytetään esimerkiksi informaatiosodankäynnin ja epätavanomaisen sodankäynnin menetelmien yhdistelmiä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi.[1] Hybridisodankäynti on aina ollut osa sodankäyntiä. Hybridisodankäyntiä sisältäviä kriisejä ei pidä tulkita ainutlaatuisiksi.[3] Hybridisodankäynnin käsite ei rajaa ulkopuolelleen mitään aikaisempaa sotilaallisten, poliittisten tai taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen käytettyä vaikutustapaa. Keinovalikoiman laajentuminen ei tee sotilaallista voimankäyttöä vanhentuneeksi uhkamalliksi. [1]

Hybridisodankäynnin käsite kuvaa sodankäynnin muutosta. Sodankäynnissä käytetään jatkuvasti uusia keinoja. Epätavanomaisista sodankäynnin keinoista tulee tavanomaisia ja epätavanomaisiksi keinoiksi kehitetään jatkuvasti jotakin aivan uutta. Hybridisodankäynti käsitteenä laajentaa käsitystä siitä, mikä voidaan luokitellaan sodankäynniksi. Hybridisodankäynnissä ei ole teoreettisessa mielessä mitään radikaalisti uutta. Kiinnostavampaa on tosin pohtia miksi sentyyppiseen varautuminen ja siihen liittyvien sotataidollisten ajatusten omaksuminen on ollut länsimaisille osapuolille perinteisesti niinkin työlästä.[1]

Hybridisodankäynti-keskustelu sisältää potentiaalia, jos se osataan hyödyntää oikein. Lähes samanlaisesta potentiaalista oli kyse toisen maailmansodan aikaisessa Blitzkrieg-ilmiössä, joka amerikkalaisessa pohdinnassa jalostui liikesodankäynnin konseptiksi (Maneuver Warfare) kylmän sodan aikana. Kyse oli siitä miten asevoiman sotataidollisilla ajatuksilla sekä johtamisen (Command and Control) lähtökohdilla ajateltiin pystyttävän kukistamaan vastustaja jo ennen kuin se hakeutui taisteluun. Tältä osin Blitzkrieg ja Hybridisodankäynti ovat sotataidollisina konsepteina lähellä toisiaan.[1]

Hybridisodankäynti

Hybridisodankäynnissä hyödynnetään vastustajan kulttuurisia tasoja ja itsestäänselvyyksiä. Kohteena eivät siis ole pelkästään rakenteet (sotataidollinen suoruus), vaan ajattelutapa (sotataidollinen epäsuoruus).[1]

Aseettomat sodankäyntikeinot täydentävät tai korvaavat avointa väkivaltaa. Hybridisodassa käytetään monenlaisia psykologisia, teknisiä, taloudellisia ja sotilaallisia keinoja. Psykologisia keinoja ovat mm. väärien tietojen levitys, painostus, pelottelu, palkitseminen. Tiedotusvälineissä saatetaan levittää yksipuolisia tietoja ja tehdä tietoverkoissa erilaisia hyökkäyksiä ja murtoja. Taloudellisia keinoja ovat tavaroiden jne. toimitusten katkaisut, hinnankorotukset jne. Lievempiä sotilaallisia keinoja ovat levottomuuksien synnyttäminen ja tukeminen, sissisota ja erikoisjoukkojen käyttö. Hybridisota voi tarvittaessa muuttua tavanomaiseksi sodaksi, jopa ydinsodaksi. Ennen kokeilemattomia sotatekniikoita voi olla mukana. Yllätyksellinen ja peitetty sodankäynti lamauttaa ja harhauttaa vihollista. Hybridisodankäynti on vaikeasti ennustettavaa. Hybridisodankäynnin tarkoituksena on pyrkiä poliittisiin tavoitteisiin mahdollisimman pienellä väkivallalla[5] tilanteesta riippuen.

Hybridisodankäynti ei ole teknologiariippuvaista. Se kuvaa niitä sotataidollisia lähtökohtia ja sitä käytettyä sotataidollista ajattelu- sekä ajatustapaa minkä uskotaan ohjaavan asevoimia tai muu vastaava ryhmittymä käyttämään erilaisia suorituskykyjä[6] tavalla, jonka uskotaan mahdollistavan poliittis-strategisten tavoitteiden saavuttamisen.[1]

Tavanomaisen ja epätavanomaisen sodankäynnin kokemus on aika, paikka ja etenkin kulttuurisidonnaista. Kiinalainen Sunzi kirjoitti jo yli 2000 vuotta sitten, että tavanomaista on se mitä odotetaan ja mihin on varauduttu. Epätavanomainen on yllätyksellinen elementti. Jotkut tietyt sotilaalliset suorituskyvyt ja niiden yhdistetty käyttö voivat olla juuri nyt epätavanomaisia, koska potentiaalinen vastustaja ei osaa niihin varautua. Tilanne voi muuttua radikaalisti lyhyessä ajassa, jos vastustaja kehittää vastatoimia juuri näitä menetelmiä ja keinoja vastaan.[1]

Hybridisodankäynti on ensisijaisesti sotataitoon liittyvä termi, jota on syytä käyttää tässä kontekstissa, tai ainakin huomioida sen varsinainen käyttötarkoitus. Puhuessamme hybridiautosta tiedämme että puhumme voimanlähteen yhdistämisestä. Hybridisodankäynnin kontekstissa kyse on abstraktimmasta lähtökohdasta ja siksi käsitteesseen voidaan liittää siihen kuulumatonta. Suomalaisessa sotataitoterminologiassa sekoitamme muutenkin toisiinsa poliittis-ideologisen sodan ja sodan päämääriin pyrkivän ja tähtäävän sodankäynnin taidon ja siihen liittyvän sotataidollisen ajattelu- ja ajatustavan. Sotataito on voittamisen taitoa ja taidetta.

Hybridisodankäynti voi olla asevoimien käyttämä konsepti tai jopa asevoiman käyttämä virallinen sotilaallinen doktriini.

Hybridisodankäynti sulauttaa kaksi erilaista tapaa käydä sotaa

Esimerkiksi Vietnamin sodassa Yhdysvaltojen asevoima kävi tavanomaista sotaa, mutta sen vastustaja kävi epätavanomaista sotaa, jota kutsutaan (edelleen) sissisodaksi. Vietamin sodasta on jäänyt sanonta, jossa amerikkalaiset eivät hävinneet yhtään taistelua, mutta silti he hävisivät itse sodan. Kiinnostavaa on havaita, että tämäntapainen asetelma toistui niin Irakin sodassa 2000-luvun alussa kuin Naton Afganistanin operaatiossa. Myös Neuvostoliiton vastoinkäymiset Afganistanissa 1980-luvulla johtuivat tästä sodankäyntitapojen erilaisuudesta. Sodankäynnin historia tuntee muitakin vastaavanlaisia esimerkkejä. Toisen puunilaissodan voittajaksi selviytyi Rooma vaikka se hävisi alkuvaiheessa taistelut Hannibalin Karthagon asevoimille. Roomalainen Scipio Africanus käytti Zaman taistelussa Hannibalin omaa taktiikkaa Hannibalin omalla maalla ja yllätti täysin Karthagon asevoiman.

Hybridisodankäynnissä yhdisteään tavanomainen ja epätavanomainen. Edellisten esimerkkien valossa näyttäytyy hyvin miten vaikeaa tätä on käsitteellistää. Yksi selitys sotatoimien menestykseen ja epäonnistumiseen voisi olla seuraavanlainen: Vietnamin ja Afganistanin sissiarmeijat sekä Scipio Africanuksen joukot kykenivät poikkeuksellisella tavalla sulauttamaan menestyksekkäästi tavanomaisen ja epätavanomaisen sodankäyntitavan piirteitä.

Hybridisodankäynnin englanninkielisessä tulkinnassa liitetään mainittuihin sodankäyntitapoihin myös kyberkybersodankäynnin virtaukset. Uudenlaisen elementin yhdistäminen aikaisempaan tavanomainen-epätavanomainen -asetelmaa on vain osin perusteltavissa. Kyber on kiistamatta suorituskyky jolla on valtavaa potentiaalia sodankäynnissä mutta toisaalta kyse on oman aikamme teknologisiasta ja sen käytöstä jonka merkityksen näemme juuri nyt yllättävänä ja myös potentiaalisena. Kyberin käytöllä voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia sodankäynnissä. Sitä voidaan käyttää osana tavanomaisesti suunniteltuja ja toteutettuja sotatoimia tai sitten epätavanomaisesti, vastustajaa yllättäen. Uusien teknologioiden tehokkuus riippuen siitä miten sitä käytetään juuri tietyssä ajassa ja paikassa (ja informaatiotilassa). Panssarivaunuja käytettiin ensimmäisen kerran ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla Cambrain taistelussa. Vaunujen käyttö yllätti perusteellisesti saksalaisten puolustuksen mutta alkushokin jälkeen tähänkin uuteen tekniseen väliseeseen totuttiin. Saksan Armeijan toisen maailmansodan "salamasodankäynti" antoi panssarivaunujen käytölle uudenlaista operaatiotaidollista (epätavanomaista) merkitystä. Kyberin on myös muututtava jatkuvasti säilyttääkseen epätavanomaiset ja yllättävät piirteensä.

Asevoimien sotilaalliset doktriinit painottavat yleensä joko suoraa tai epäsuoraa sotataidollista lähtökohtaa. Sodankäynnin käytäntö on ehkä näiden yhdistämistä, mutta asevoimien kenttäohjesäännöt eivät nojaa molempiin lähtökohtiin. Näin on doktriinipolitiikkassa ollut ainakin länsimaissa asevoimissa ja erityisesti Yhdysvaltain asevoimien doktriineissa, joissa on painotettu lähes pelkästään tavanomaista tapaa käydä sotaa. Venäjän toimet Ukrainassa 2014 ovat herättäneet kysymyksen venäläisestä sotataidollisesta ajattelutavasta, joka näyttää perustuvat hybridilähtökohtaan. Sodankäynnin havaittiin olevan vaikeasti ennustettavaa ja Natossa jouduttiin lähinnä vain arvailemaan sotatoimien seuraavaa vaihetta ja eri osapuolten sodan päämääriä. Myös Suomen puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg korosti että venäläinen sodankäyntitapa on muuttunut puheessaan valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla 2014.[7] Tällä hän tarkoitti venäläisen sotataidon omaavan piirteitä, jotka eivät tule enää massiivista suurhyökkäys-mallia tai staattista rintamalinjasodankäynnin lähtökohtaa.

Hybridisodankäynti käytännössä

Afganistan ja Irak

Yhdysvaltojen Afganistanin (2001-) ja Irakin (2003-) operaatioiden aikana vihollistoiminnasta tehtyjen havaintojen katsottiin edellyttävän erilaista asevoimien käyttötapaa. [8] Perinteisillä sodankäynnin keinoilla ei saavutettu rauhaa, jolloin hybridi-periaatteella sodankäyntiin yhdistettiin pehmeitä ja kovia sotilaallisia operaatioita. Hybridisodankäynnin ilmentymistä ovat edistäneet mm. kybersuorituskykyjen kehittyminen ja miehittämättömyyden lisääntyminen.[9] Sotataidollisesti Afganistanissa ja Irakissa törmäsi "länsimainen" suoruus ja "itämainen" epäsuoruus, joka johti vastaavanlaiseen asetelmaan missä Yhdysvallat olivat Vietnamin sodassa. Taktinen ylivoima ei taannut sotatoimien ja sodan voittamiseen tähtäävien päämäärien saavuttamista.[1]

Hizbollah ja Israel

Frank Hoffman on kuvannut hybridisodankäynnin prototyyppinä Hezbollahin toimintaa toisessa Libanonin sodassa. Hänen mukaansa aikaisemmin sodankäynnissä oli käytetty konventionaalista ja epätavallista taktiikkaa, terrorismia ja rikollista toimintaa, mutta Israelin ja Hezbollahin välisessä sodassa oli ensi kertaa havaittavissa moniulotteisuutta, operationaalista integraatiota sekä informaatioulottuvuuden hyödyntämistä. Hezbollah ei-valtiollisena toimijana käytti aseellisia kykyjä valtion tavoin sekä toteutti vaikuttavia informaatio-operaatioita.[10]

Toinen Libanonin sota on hyvä esimerkki siitä, kuinka ei-valtiollinen toimija (Hezbollah) onnistui taistelemaan onnistuneesti länsimaista asevoimaa (Israel) vastaan. [11] Hezbollahin toiminta osoitti, että hyvin kurinalaiset, hyvin koulutetut ja hajautetut joukot voivat haastaa modernit tavanomaiset joukot yhdistämällä sissisodan taktiikkaa ja teknologiaa asutuskeskuksissa. [10]

Pronssisoturikiista

Hybridisten menetelmien käyttö oli lähes olematonta Venäjän julkisen doktriinin ja politiikan dokumenteissa vuoteen 2007 asti, kunnes Virossa tapahtui Pronssisoturikiista. Viron tapahtumia voi kutsua hybridikonfliktiksi tai materialisoituneiksi hybridiuhkiksi. Tyytymättömyyden kylvämisessä käytettiin hyväksi Viron yhteiskunnan jakautumista erilaisiin virolaisten ja venäjänkielisten historian tulkintoihin. Samanaikaisesti kriisiä levitettiin yhteisesti sovitulla diplomatialla ja käyttämällä sekä sosiaalista, että perinteistä mediaa (niitä kutsutaan nykyisin valeuutisiksi), käyttämällä taloudellista painostusta ja ensimmäistä kertaa kyberhyökkäyksiä. Ainoa vaikute, mitä ei käytetty, oli sotilaallinen voima. Myöhemmissä Venäjän aggressioissa Georgiassa (vuodesta 2008) ja Ukrainassa (vuodesta 2014) armeija on ollut olennainen osa hybridiyhdistelmää.[12]

Ukraina

Venäjän toimia Ukrainassa voidaan kuvata hybridisodankäynniksi. Venäjän erikoisjoukkojen rajoitetun voimankäytön, poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen painostuksen, strategisen kommunikaation sekä erilaisten ei-kineettisten operaatioiden avulla on luotu Ukrainaan epävakaa tilanne.[9] Länsimaiden kannalta kyse on siis toiminnasta, jota on vaikea ennustaa. Hybridisodankäynti hyödyntää vastustajan kulttuurisia oletuksia ja itsestäänselvyyksiksi pitämiä lähtökohtia.[1]

Eversti (evp.) Viktor Murahovskin mukaan Krimin operaatioon suunnattujen joukkojen ja välineiden taistelujärjestystä ei muodostettu samalla tavoin kuin tavanomaisessa sodankäynnissä. Ryhmittymät perustettiin tilaan ja aikaan verrattuna hajautetusti, eikä niiden johtamiseen käytetty kentälle ryhmitettyjä johtoportaita. Operaation etuosastona toimivat erikoisjoukkoprikaatin erillisetosastot, maahanlasku- ja merijalkaväkijoukkojen tiedusteluosat, ilmakuljetusjoukot ja merivoimat. Ne ottivat haltuunsa avainkohteet, tiedustelivat ja turvasivat päävoimien tulon alueelle. Operaatiota tuettiin elektronisella sodankäynnillä sekä operatiivisella että taktisella harhauttamisella.[1]

Hybridisodankäynnin teoreettiset lähtökohdat

Hybridisodankäynnin konseptissa sulautuu yhteen suora ja epäsuora sotataidollinen lähtökohta. Vastaavalla voidaan myös todeta, että hybridisodankäynti sulauttaa tavanomaisen ja epätavanomaisen sodankäynnin menetelmän. Näitä pidetään yleensä erilaisina sodankäynnin lähtökohtina ja niitä pidetään yleisesti toistensa vastakohtina. Vastaavanlaisia haasteita tulee kun yhdistää toisiinsa kulutussodankäynnin (Attrition Warfare) ja liikesodankäynnin (Maneuver Warfare) lähtökohdat. Näitäkin on pidetty toistensa vastakohtina mutta hybridisodankäynnissä hyödynnetään myös näitä vastakkaisuuksia.[1]

Hybridisodankäynnin teoreettiset lähtökohdat löytyvät muun muassa muinaiskiinalaisesta sodankäynnistä. Sunzi kirjoitti kaksi vuosituhatta sitten siitä miten vain tavanomaista ja epätavanomaista sodankäyntitapaa yhdistämällä voidaan varmistaa voitto omalle osapuolelle:.[1]

»In all fighting, the direct method may be used for joining battle, but indirect methods will be needed in order to secure victory. [...] The direct and the indirect lead on to each other in turn. It is like moving in a circle — you never come to an end. Who can exhaust the possibilities of their combination?»
(Sunzi, kääntänyt Lionel Giles[13])

Tavanomainen liitetään Sunzin teoksessa suoraan lähestymistapaan ja epätavanomainen epäsuoraan lähestymistapaan. (indirect approach)Brittiläinen kuuluisa sotataitokirjoittaja B. H. Liddell Hart mutta erityisesti hänen maanmiehensä T. E. Lawrence ("Arabian Lawrence") kehittelivät epäsuoran lähestymistavan ja strategian ajatuksia 1900-luvun alkupuoliskolla ja Liddell Hart aina 1970-lukuun asti. Liddell Hartin teos Strategy: The Indirect Approach[14] osoittaa kymmenien esimerkkien valossa epäsuoruuden tärkeyttä sodankäynnissä.[1] Hybridisodakäynnissä hyödynnetään tätä epäsuoruutta mutta huomioidaan myös että sodankäynnissä on aina myös suoruutta, tavanomaisuutta ja jopa ennustettavuutta. Kyse on siis keinovalikoiman laajentamisesta äärimmilleen, jolloin organisaation joustavuus ja kimmoisuus (relilienssi[15]) on mahdollisimman korkealla tasolla vastaamaan, reagoimaan ja ennakoimaan mitä tahansa uhkaa.

Vastaavia käsitteitä

Termi ”hybridisodankäynti” nousi median kautta suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2014. Sotataidon tutkijoille tai harrastajille termi ei ole uusi, eikä se kuvaa mullistavia muutoksia sodankäyntitapaan.[1]

Kuudennen sukupolven sodankäynti

Hybridisodankäynnin käsitteestä on löydettävissä yhtäläisyyksiä venäläisen kuudennen sukupolven sodankäynnin käsitteeseen.[16]

Kuudennen sukupolven sodankäynnissästrategisen, operatiivisen ja taktisen tason toimet sekä raja hyökkäyksellisten ja puolustuksellisten toimien välillä on hämärtymässä. Asymmetrisiä toimia tullaan käyttämään laajenevassa määrin tasoittamaan vihollisen ylivoimaisuutta aseellisessa konfliktissa. Uuden sukupolven sodankäyntiä dominoi informaatio- ja psykologinen sodankäynti. Hyökkääjä pyrkii osallistumaan kohdemaan julkisiin instituutioihin, kuten mediaan, uskonnollisiin instituutioihin, kulttuurisiin instituutioihin, ei-valtiollisiin organisaatioihin, ulkomaisella rahoituksella toimiviin kansanliikkeisiin ja tutkijoihin. Hyökkääjä voi käyttää ei-tappavia geneettisesti rakennettuja biologisia aseita, jotka vaikuttavat ihmisten psyykeen, mielialaan, ja vahvistavat informaatiovaikuttamisen tehoa.[17]

Venäjän yleisesikunnan päällikön Valeri Gerasimovin mukaan uudessa sodankäyntitavassa ei-sotilaalliset keinot ovat lisääntymässä, koska ne ylittävät tehokkuudellaan aseellisen voimankäytön. Näitä keinoja ovat mm. poliittiset, taloudelliset, informaatio ja humanitaariset. Perinteisten toimintatapojen ohella käytetään epätavanomaisia keinoja. Sotilasoperaatiot ovat salaisia informaatio-operaatioita ja erikoisoperaatioita tai näkyvää sotilaallista voimaa, jota käytetään rauhanturvaamis- ja kriisinhallintaoperaatioiden muodossa. Sotilaallisissa operaatioissa korostuvat nopeus ja aktiivisuus. Tähän vastataan muodostamalla puolustushaarojen välisiä voimaryhmiä, jotka toimivat yhtenäisessä informaatiotilassa hyödyntäen uusia johtamisvälineitä. Suurten joukkojen kohtaaminen rintamataistelussa on jäänyt historiaan. Tilalle on tullut kaukovaikuttaminen ja uusiin fyysisiin periaatteisiin ja autonomiaan perustuvan aseistuksen käyttö. Erot strategisen, operatiivisen ja taktisen tason välillä hämärtyvät, samoin erot hyökkäyksen ja puolustuksen välillä.[1]

Rajoittamaton sodankäynti

Frank G. Hoffman, joka on kehittänyt hybridisodankäynnin konseptia on perustanut ajatuksiaan mm. kiinalaisten sotateoreetikkojen Qiao Liangin ja Wang Xiangsuin "Unrestricted Warfare" teokseen.[18]

Olennainen ero vanhan ja uuden välillä on, että sotaa ei käydä sopivilla aseilla vaan aseet muokataan sopivaksi sotaan.[19]

 Rajoittamattomassa sodankäynnissä taisteluja voidaan käydä fyysisessä tai sosiaalisessa ympäristössä. Fyysisiä ympäristöjä ovat maa, meri, ilma ja avaruus. Sosiaalisia ympäristöjä ovat sotilaallinen, poliittinen, taloudellinen, kulttuurinen ja psyykkinen. Teknologia toimii linkkinä fyysisen ja sosiaalisen ympäristön välillä. Jokainen sota on erilainen. Taisteluja ei välttämättä käydä aina näissä kaikissa ympäristöissä. Jokainen ympäristö voi muuttua taistelukentäksi, jolloin jokaisessa ympäristössä tulee valmistautua taistelemaan. Ympäristössä voi toimia sotilaallisia tai ei-sotilaallisia joukkoja samojen tavoitteiden saavuttamiseksi.[19]

Informaatioteknologia, kaukovaikuttaminen, taistelutilojen yhdistäminen ja erilaisten joukkojen käyttö ovat muuttaneet sodankäyntiä. Rajoittamattomassa sodankäynnissä tavoitteet pyritään saavuttamaan kohdentamalla useita keinoja yhdelle ajanjaksolle. Tavoitteiden tulee olla suhteutettuna keinoihin. Pienien tavoitteiden kautta edetään kohti loppuasetelmaa. Keinovalikoima sodankäynnissä laajenee jatkuvasti. Erilaisten keinojen avulla pyritään saavuttamaan asymmetria, jonka kautta pyritään keskittämään omia voimia vastustajan heikkoihin kohtiin. Käyttämällä useampia keinoja pyritään taloudellisempaan voimankäyttöön. Sodankäynti tulee nähdä kokonaisvaltaisena prosessina. Sodan alusta alkaen, läpi prosessin sen päätökseen tulee jatkuvasti pyrkiä hankkimaan informaatiota, soveltaa toimintaa ja kontrolloida tilannetta.[19]

Katso myös

Lähteet
  1. Lalu, Petteri & Puistola, Juha: Hybridisodankäynnin käsitteestä Tutkimuskatsaus 1/2015. 6.2.2015. Puolustusvoimien tutkimuslaitos. Viitattu 22.5.2015. [vanhentunut linkki]
  2. Juha Mälkki: Hybridisodankäynnin sotataitoa Kylkirauta. Kadettikunta. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 10.6.2015.
  3. Murray, Williamson & Mansoor, Peter R.: Hybrid warfare : fighting complex opponents from the ancient world to the present, s. 2. Cambridge University Press, 2012.
  4. Salonius-Pasternak, Charly & Limnéll, Jarno: [http://www.fiia.fi/assets/publications/comment6_suom.pdf Suomi hybridisodankäynnin kohteena: Yhteiskunnallisia haavoittuvaisuuksia ja sotilaallisella voimalla uhkaamista] FIIA Comment 6 (2015). 17.2.2015. Ulkopoliittinen instituutti. Arkistoitu 27.5.2015. Viitattu 27.5.2015.
  5. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Pääesikunta: Kenttäohjesääntö - Yleinen osa - Puolustusjärjestelmän toiminnan perusteet. Helsinki: Puolustusvoimat, 2007. ISBN 978–951–25–1744–2. SAP 7610–10081579. Verkkoversio (viitattu 17.9.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Puolustusvoimain komentajan puhe valtakunnallisten maanpuolustuskurssien avajaisissa 15.9.2014. Puolustusvoimat. Viitattu 17.9.2013. [vanhentunut linkki]
  8. Huovinen, Kari-Petri: Hybrid Warfare - Just a Twist of Compound Warfare?. Maanpuolustuskorkeakoulu, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.5.2015).
  9. Lehto, Martti: Kybertaistelun toimintaympäristön teoreettinen tarkastelu, s. 67-89. Teoksessa Kybertaistelu 2020 (toim. Kuusisto, Tuija). Maanpuolustuskorkeakoulu, Taktiikan laitos, 2014. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.5.2015).
  10. Hoffman, Frank: Conflict in the 21st century: The rise of the hybrid wars, s. 35-43. Potomac institute for policy studies, 2007. Teoksen verkkoversio.
  11. Huovinen, Kari-Petri: Hezbollah and taliban - Hybrid adversaries in contemporary conflicts? Views on an adversary from the United states armed forces perspective, s. 34. Maanpuolustuskorkeakoulu, 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.5.2015).
  12. Juurvee, Ivo ja Mattiisen, Mariita: Report: The Bronze Soldier Crisis of 2007, Revisiting an early case of hybrid Conflict (pdf) (ISBN 978-9949-7484-2-6) 8/2020. ©International Centre for Defence and Security. Viitattu 9.9.2020. (englanniksi)
  13. Giles, Lionel: Sun Tzu on the Art of War. The University of Adelaide Library, 2005. Verkkoversio (viitattu 17.9.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. Hart, Basil Liddell: The Strategy Of Indirect Approach. The Universal Library Project. Verkkoversio (archive.org) (viitattu 17.9.2014).
  15. http://en.wikipedia.org/wiki/Psychological_resilience
  16. Mikkola, Olli-Matti: Sotilaspolitiikka Kremlin Olympoksella. Venäjän sotilasreformin diskursiivinen rakentuminen venäläisessä sanomalehdistössä 2008–2012., s. 109-110. Turun yliopisto, 2014. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.5.2015).
  17. The Nature and content of a new-generation war, s. 12-23. Military thought vol. 22 Issue 4, 2013. Teoksen verkkoversio.
  18. Williamson, Steven C.: From fourth generation warfare to hybrid war, s. 22. United states army, 2009. [www.dtic.mil/cgi-bin/GetTRDoc?AD=ADA498391 Teoksen verkkoversio] (viitattu 22.5.2015).
  19. Liang, Qiao & Xiangsui Wang: Unrestricted warfare. kääntänyt englanniksi FBIS (Foreign broadcast information service). PLA Literature and Arts Publishing House, 1999. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.5.2015). (Arkistoitu – Internet Archive)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.