Huuttori

Huuttori (ven. ху́тор, hutor) on kylän ulkopuolella sijaitsevasta maalaistalosta historiallisella Venäjällä käytetty nimitys. Käsite ja sana on ukrainalaista alkuperää.

Konstantin Kryžitskin maalaus Huuttori Vähä-Venäjällä vuodelta 1884.

Venäjällä maalaiskylä oli 1900-luvun alkuun saakka talonpoikien muodostama tiivis yhteisö, jossa kaikki talot sijaitsivat samassa ryhmässä ja yhteinen viljelysmaa jaettiin vuosittain kyläkokouksen päätöksellä. Yksinäistiloihin perustuvaa asutusta esiintyi lähinnä Puolassa, Ukrainassa, Baltiassa ja Länsi-Venäjällä. Vuodesta 1906 lähtien toteutetun Stolypinin maareformin yhteydessä kylien yhteismaita alettiin jakaa yksityistiloiksi, ja vuonna 1910 huuttorit muodostivat jo 10,5 % Euroopan-puoleisen Venäjän talonpoikaistalouksista. Eniten niitä oli Länsi- ja Luoteis-Venäjällä, missä huuttoreita perustivat mm. virolaiset uudisviljelijät sekä inkerinsuomalaiset.

Neuvostoliitossa maatalouden kollektivisoinnin aikana yksinäistilat saattoivat liittyä kolhoosiin säilyttäen entiset rakennuksensa. Vuonna 1939 NKP(b):n keskuskomitea ja Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvosto tekivät päätöksen huuttorien lakkauttamisesta ja niiden rakennusten siirtämisestä kyliin.

Huuttoreiksi nimitettiin myös Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella sijainneiden hajakylien yksinäistaloja. Ne siirrettiin tiiviimpiin asutuskeskuksiin vuosina 1950–1955. Rakennukset, joiden siirtoa ei pidetty tarkoituksenmukaisena, hävitettiin.