Husaariapina

Husaariapina eli husaarimarakatti (Erythrocebus patas) on afrikkalainen häntäapinalaji.

Husaariapina
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä [1]

Silmälläpidettävä

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Kädelliset Primates
Alalahko: Haplorrhini
Osalahko: Apinat Simiiformes
Heimo: Vanhan maailman häntäapinat Cercopithecidae
Alaheimo: Marakattiapinat Cercopithecinae
Tribus: Cercopithecini
Suku: Husaariapinat Erythrocebus
Laji: patas
Kaksiosainen nimi

Erythrocebus patas
(Schreber, 1775)

Katso myös

  Husaariapina Wikispeciesissä
  Husaariapina Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

Husaariapina kasvaa 70—90 senttimetriä pitkäksi, ja häntä on samanmittainen. Koiras painaa 7–13 kilogrammaa, naaras 4–7 kg. Selkäpuoli on punaruskea, vatsa vaaleampi.

Levinneisyys

Husaariapinoita tavataan Länsi- ja Keski-Afrikassa Senegalista, Gambiasta, Mauritanian ja Mali eteläosista, Guinea-Bissausta ja Guinean pohjoisosista Ugandaan, Etelä-Sudaniin, Etiopian lounaisosiin ja Keniaan asti. Laji suosii metsien ja ruohomaiden siirtymävyöhykettä ja on yleisimmillään pensaikkoisessa akaasiametsässä. Sitä tavataan myös ruohikoilla, metsäisillä savanneilla ja metsissä. Se kuitenkin välttelee tiheää kasvillisuutta, kuten rantametsiä.[1]

Elintavat ja lisääntyminen

Husaariapinoita on vaikea lähestyä. Viekkaat ja vauhkot eläimet pakenevat heti nähdessään ihmisen. Husaariapinoiden nopeudeksi on mitattu 55 kilometriä tunnissa.

Husaariapinat kehittyvät nopeasti ja lisääntyvät nuorempina kuin mikään muu vanhan maailman apinalaji. Naaraat saavuttavat sukukypsyyden kaksi- ja puolivuotiaina ja synnyttävät kolmivuotiaina. Poikaset selviävät omillaan puolivuotiaina, mutta emot imettävät niitä vuoden ikäisiksi asti. Emot parittelevat ja synnyttävät uuden poikasen joka vuosi. Emo voi samaan aikaan olla tiineenä, imettää poikasta ja huolehtia vallattomasta pennusta. Husaariapinaemojen joukossa on niin ylihuolehtivia kuin huolettomiakin. Ne jättävät hyvinkin nuoria poikasia muiden naaraiden kaittaviksi siksi aikaa kun itse syövät, mutta jos toinen naaras lähestyy poikasta pyytämättä, antaa emo tunkeilijalle hiljaisen varoituksen avaamalla suunsa.

Vaikka husaariapinat ovat vankeudessa eläneet yli 20-vuotiaiksi, on vapaudessa eläneen husaariapinalauman keskimääräinen elinikä noin neljä vuotta. Apinat syövät pihkaa ja puiden turvonneissa piikeissä majailevia muurahaisia sekä heinäsirkkoja ja muita hyönteisiä.

Useimmat kädelliset nukkuvat yhdessä puiden oksilla, mutta husaariapinat nukkuvat yksin ja vaihtavat yöpuuta joka ilta, kenties hämätäkseen leopardeja ja muita petoja. Husaariapinat tekevät laajempia syöntiretkiä (noin kuusi kilometriä päivässä) suuremmilla reviireillä (noin 4000 hehtaaria) kuin muut samankokoiset kädelliset. Yleensä noin 20 naaraasta ja näiden jälkeläisistä sekä yhdestä liki sivullisesta uroksesta koostuvaa laumaa johtaa täysikasvuinen naaras, joka painaa keskimäärin viisi kiloa ja on noin puolet uroksen koosta.

Koska husaariapinat ovat varsin alttiita luonnonolojen vaihteluille, ne tuskin selviävät uusista, ihmisten aiheuttamista uhista.

Husaariapina on ihmisen lisäksi toinen kädellinen, joka alkaa hikoilla liikkuessaan.[2]

Lähteet

  • LaRoe, Lisa Moore: Kenian husaariapinat täyttä elämää. National Geographic, 2004, nro 2, s. 94–98.

Viitteet

  1. De Jong, Y.A., Rylands, A.B. & Butynski, T.M: Erythrocebus patas IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-1. 2022. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.7.2022. (englanniksi)
  2. Tiede 7/2013 sivu 34. Artikkelin otsikko: Miksi ihminen kadotti karvansa

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.