Hurrikaani Hanna
Hurrikaani Hanna oli kahdeksas nimetty trooppinen sykloni ja neljäs hurrikaani vuoden 2008 Atlantin hurrikaanikaudella.
Hanna | |
---|---|
![]() |
|
Nimettiin: | 28.8.2008 |
Laantui: | 7.9.2008 |
![]() . Reittikartan pallot on väritetty Saffirin–Simpsonin asteikon mukaan. 012345 |
|
Aiheesta muualla | |
![](../I/2008_08L_5-day_track.gif)
Hanna muodostui 28. elokuuta ja voimistui hurrikaaniksi 1. syyskuuta. Sen kehitys oli yhteydessä vain kolme päivää aiemmin syntyneeseen hurrikaani Gustaviin. Hanna heikkeni trooppiseksi myrskyksi keskiviikkona 3. syyskuuta. Se saapui Pohjois-Amerikan mantereelle lähellä Etelä- ja Pohjois-Carolinan rajaa varhain aamulla 6. syyskuuta.
Hannan aiheuttamat tulvat surmasivat Haitissa arvioiden mukaan yli 500 ihmistä.[1] Suurin osa uhreista kuoli Gonaivesin satamakaupungissa.[2] Punainen Risti vetosi lahjoittajiin 2,3 miljoonan euron avustuksen keräämiseksi Haitille. Euroopan komissio lupasi maalle kaksi miljoonaa euroa pika-apua.[3] Suomen Punainen Risti lähetti alueelle avustustyöntekijän arvioimaan tuhoja sekä 50 000 euroa hätäapua.[4]
Lähteet
- Brown, Daniel P. & Kimberlain, Todd: Tropical Cyclone Report Hurricane Hanna 17.12.2008 (päivitetty 27.3.2009). National Hurricane Center. Viitattu 10.5.2014. (englanniksi)
- Haitilaiskaupungista löytyi liki 500 ruumista Yle Uutiset. 6.9.2008. Viitattu 10.5.2014.
- Haitilaiskaupungista löytyi liki 500 ruumista YLE 6.9.2008
- Apua Haitin myrskyjen uhreille: avustustyöntekijä ja 50 000 euroa (Internet Archive) 11.9.2008 (päivitetty 19.9.2008). SPR. Arkistoitu 4.10.2008. Viitattu 10.5.2014.