Huppu
Huppu on päällysvaatteeseen kiinteästi ommeltu tai siihen tarvittaessa kiinnitettävä vaatekappale, joka tyypillisesti peittää pään ja niskan, ulottuen toisinaan myös kasvojen päälle. Huppua voidaan käyttää esimerkiksi suojaamaan säältä, muodin sekä perinteen vuoksi, tai vaikeuttamaan käyttäjänsä tunnistamista.
Historia
Vain harvoja keskiaikaisia (erityisesti miesten käyttämiä) hattuja tai huppuja on säilynyt nykypäiviin. Nämä ovat pääasiassa löydetty Islannista, Skandinaviasta ja Englannista.[1] Keskiajalla lyhyeen viittaan yhdistetty huppu chaperon (ransk. chaperon) oli suosittu vaate Euroopassa. Usein huppu oli irtonainen, pään ja hartiat peittävä päähine tai hupullinen hartiaviitta ( suom. luhka / lukka / luukko ), jossa oli kasvojen kohdalla aukko. Hupputyyliset päähineet olivat suosituin päähinetyyppi aina 1400-luvun puoliväliin saakka.[2]
Rakenne
Nykyisin huput ovat tavallisesti valmistettu pehmeästä kankaasta ja ne muodostavat osan muuta vaatetta, kuten päällystakkia, anorakkia tai paitaa. Huppu voi olla kiinteä tai irrotettava. Huppu on kiinnitetty (tai jatkuu saumattomasti) vaatteen selkäosan yläreunasta ja ulottuu tavallisesti pään yli otsan reunalle. Puseroa, johon huppu on kiinnitetty pysyvästi, kutsutaan huppariksi.
Käyttötarkoituksia
Kylmyyttä vastaan suojaavassa hupussa voi olla karvareunus, joka vähentää ilman liikettä kasvojen alueellalähde?. Akateemisissa tilaisuuksissa käytettävissä viitoissa voi olla huppu perinteen ja esimerkiksi näyttävyyden vuoksi. Sukelluspuvussa voi olla tiiviisti päätä myötäilevä huppu suojaamassa sukeltajaa kylmyydeltä. Makuupusseissa on usein huppuosa suojaamassa päätä kylmältä tai hyönteisiltä.
Lähteet
- S.D. Reed: From Chaperones to Chaplets: Aspects of Men’s Headdress 1400–1519 (PDF) (s. 24, Master’s degree thesis) nachtanz.org. 1992. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
- S.D. Reed: From Chaperones to Chaplets: Aspects of Men’s Headdress 1400–1519 (PDF) (s. 52, Master’s degree thesis) nachtanz.org. 1992. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- N. Cox, Academical Dress in New Zealand[vanhentunut linkki]