Humoraalioppi

Humoraalioppi on antiikin Kreikassa 400-luvulla eaa. kehittynyt käsitys, joka hallitsi parannustaitoa ja lääketiedettä yli kahden vuosituhannen ajan[1], osittain aina 1800-luvulle saakka. Uskomuslääkinnässä on yhä humoraaliopille perustuvia hoitomenetelmiä.

Hippokrates oli yksi varhaisista humoraaliopin kannattajista.

Humoraalioppi pyrki selittämään sairaudet ensisijaisesti luonnollisista syistä johtuviksi. Se perustui elimistön neljän ajatellun perusnesteen eli veren, keltaisen sapen, mustan sapen ja liman määrien välillä vallitseviin suhteisiin. Jos perusnesteiden suhteet olivat oikeat, vallitsi eukrasia ja siitä seurannut terveys; jos taas suhteet olivat häiriintyneet, vallitsi dyskrasia ja siitä aiheutunut sairaus. Perusnesteet vastasivat Galenoksen neljää temperamenttia, jotka olivat sangviininen, koleerinen, melankolinen ja flegmaattinen.

Tärkeimpiä humoraaliopin mukaisia hoitomuotoja olivat niin vanhalla ajalla kuin keskiajalla suoneniskentä ja kuppaus. Keskiajalla suoneniskentä oli jopa hallitseva lääketieteen hoitokeino erilaisten yrttipohjaisten lääkkeiden ohella. Sekä suoneniskennän, kuppauksen että useimpien lääkkeiden tarkoituksena oli palauttaa elimistön perusnesteiden tasapaino. Joissain vakavissa sairauksissa suoneniskentää ja kuppausta käytettiin liikaa, jolloin uhri menehtyi verenhukkaan.

Katso myös

Lähteet
  1. Televisioarvostelu | Onnistunut amerikkalaiskatsaus antaa eväitä suomalaiseenkin mielenterveyskeskusteluun Helsingin Sanomat. 11.10.2022. Viitattu 12.10.2022.
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.