Humanismi

Humanismi on länsimaissa renessanssin myötä noussut kulttuurivirtaus sekä aatteellisena käsitteenä ihmisyyteen perustuva elämänkatsomus.[1] Humanismiksi alettiin 1800-luvun lopulla kutsua keskiajan ja uuden ajan taitteessa syntynyttä, antiikin sivistysihanteeseen perustuvaa, inhimillisyyttä korostavaa suuntausta. Antiikkiin pohjautuvaa humanismia on kutsuttu klassiseksi humanismiksi.[2] Humanisti tarkoittaa humanismin kannattajaa tai humanististen tieteiden tutkijaa tai opiskelijaa.[1] Humanisti-sana on humanismi-sanaa vanhempi. Latinan humanista tarkoitti 1400-luvun lopulla antiikin kirjallisuuden opettajaa.[3] Uskonnotonta humanismia kutsutaan sekulaarihumanismiksi.[4]

Historiaa

Italian kielen sanalla umanista alettiin 1400-luvun lopulla viitata oppineeseen, joka opetti kielioppia, retoriikkaa, runoutta tai etiikkaa. Näihin oppiaineisiin viitattiin latinankielisellä käsitteellä studia humanitatis. Tämän käsitteen alkuperä juontuu todennäköisesti 1300-luvulle, ja sillä ilmaistiin eroa ”inhimillisen” tutkimisen sekä jumaluusopin, luonnontutkimuksen ja ammatillisten oppiaineiden välillä. 1400-luvulta 1500-luvulle humanistit olivat erityisen kiinnostuneita antiikin Kreikan ja Rooman klassisen kirjallisuuden tutkimuksesta. Antiikin teoksista he löysivät ihmisihanteen, jonka he halusivat elvyttää. Tämä ihmisihanne oli ennen kaikkea yksilöllinen, eräänlainen kaikkitietävä ja kaikenosaava yleisnero, jota kutsuttiin nimellä Uomo universale. Italialaiset humanistit alkoivat korostaa ihmisen saavutuksia ja mahdollisuuksia,[5] eivätkä enää nähneet ihmiselämää ensisijaisesti valmistautumisena tuonpuoleiseen elämään.[6]

Sana humanismi esiintyy ensimmäistä kertaa saksan kielessä. Sanalla 'humanismus' viitattiin 1800-luvun alun Saksassa perinteiseen klassiseen koulutukseen, joka rakentui humanististen alojen ympärille.[7] Myöhemmin Jacob Burckhardt viittasi humanismin käsitteellä 1400-luvun Italian ajatteluun vaikutusvaltaisessa kirjassaan Italian renessanssin sivistys (1860).[8] Burckhardt ei puhunut humanismista ainoastaan oppiaineina vaan myös laajempana kulttuurivirtauksena.[7]

Sekulaari humanismi
Pääartikkeli: Sekulaari humanismi

Sekulaari humanismi on nimitys uskonnottomalle humanismille.[4] Kansainvälisen sekulaarin humanistisen ja eettisen liiton IHEU:n määritelmän mukaan ”humanismi on kansanvaltainen eettinen elämänkäsitys, joka väittää, että ihmisillä on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen. Se pyrkii nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan inhimillisten ja muiden luonnollisten arvojen sekä inhimillisten kykyjen, kuten järjen ja vapaan tutkimuksen avulla. Se ei ole teistinen, eikä se hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä”.[9]

Katso myös

Lähteet
  • Harva, Urpo: Inhimillinen ihminen Homo humanus: Humanistisia tarkasteluja. Helsinki: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11715-3.

Viitteet
  1. ihmisyyteen perustuva maailmankatsomus; vars. keski- ja uuden ajan taitteessa esiintynyt kulttuurivirtaus.
    Kielitoimiston sanakirja (Kotimaisten kielten keskuksen julkaisuja) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy.
    1 antiikin sivistysihanteeseen perustuva keskiajan lopulla syntynyt inhimillisyyttä korostava suuntaus 2 elämänkatsomus, jossa keskipisteenä on ihminen (ei Jumala).
    Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
  2. Harva 1983, s. 28.
  3. Harva 1983, s. 17.
  4. ”Koska humanismi-käsitettä käytetään laajasti – – monet aatteellisen humanismin kannattajat ovat halunneet täsmentää omaa humanismiaan sopivalla etuliitteellä. Puhutaan sekulaarista, naturalistisista ja tieteellisestä humanismista.” Saari, Kari: Sekulaarihumanismin maailmankuva. Teoksessa Elo, Pekka & Simola, Hannu (toim.): Arvot, hyveet ja tieto: Elämänkatsomustiedon opetuksen 10-vuotisjuhlakirja. Julkaisija: FETO, Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat ry. Helsinki: Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1741-0.
  5. Pico della Mirandola, Giovanni: Ihmisen arvokkuudesta. (Oratio de hominis dignitate, 1488.) Suomentanut ja toimittanut Tapio Martikainen. Jyväskylä: Atena, 1999. ISBN 951-796-176-6.
  6. Norman, Richard: On humanism, s. 8–9. London; New York: Routledge, 2004. ISBN 0-415-30523-3. (englanniksi)
  7. Norman 2004, s. 9.
  8. Burckhardt, Jacob: Italian renessanssin sivistys. (Die Kultur der Renaissance in Italien, 1860.). Suomentanut A. A. Koskenjaakko 2. p.. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23524-5.
  9. "Humanism is a democratic and ethical life stance, which affirms that human beings have the right and responsibility to give meaning and shape to their own lives. It stands for the building of a more humane society through an ethic based on human and other natural values in the spirit of reason and free inquiry through human capabilities. It is not theistic, and it does not accept supernatural views of reality." IHEU, Meksiko 1996. What is humanism? Humanists International. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.