Hugo Turunen

Turusen vanhemmat olivat maanviljelijä Niilo Turunen ja Emilia Juuti. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Alli Edla Maria Anderssonin kanssa, josta hän erosi vuonna 1932 ja avioitui toisen kerran vuonna 1938 Hely Lampisen kanssa.[1][2]

Turunen kävi kansakoulun ja Joensuun kauppakoulun vuosina 1912–1914 sekä suoritti yksityisesti kahdeksannen luokan (pois lukien vieraat kielet) Kouvolan yhteiskoulussa vuonna 1923. Hän teki opintomatkan vuonna 1926 Ruotsin armeijan ampumakouluun ja suoritti huoltokurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1931 ja kävi suojeluskuntain sotilashallinnollisten kurssien ensimmäisen jakson vuonna 1934. Turunen toimi opettajana Markovillan upseerikokelaskursseilla vuonna 1918 ja Kadettikoulussa vuosina 1919–1920.[1][2]

Jääkäripataljoonan 2. komppania.

Turunen työskenteli isänsä puutavaraliikkeessä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 13. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hän haavoittui käymissään taisteluissa vain Riianlahdella 22. syyskuuta 1916.[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Turunen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 3. jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Edellä mainitun komppanian päälliköksi hänet nimitettiin 23. maaliskuuta 1918. Hänet siirrettiin 25. maaliskuuta 1918 komppanioineen 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonaan, missä hänen komppaniastaan tuli pataljonan 2. komppania. Hänet siirrettiin komppanianpäällikön tehtävästä joukkueenjohtajaksi 1. huhtikuuta 1918. Hän osallistui sisällissodassa taisteluihin Viipurissa.[1][2]

Turunen toimi sisällissodan jälkeen 4. Jääkärirykmentin XI pataljoonan 2. komppanian päällikkönä, josta tehtävästä hänet siirrettiin 27. kesäkuuta 1918 komppanianpäälliköksi Kaartin jääkäripataljoonan 2. komppaniaan ja edelleen 2. huhtikuuta 1919 alkaen Keski-Suomen rykmenttiin, missä hän toimi myös pataljoonankomentajana ja rykmentin talouspäällikkönä. Puolustusvoimista Turunen siirrettiin 5. syyskuuta 1925 suojeluskuntajärjestöön, jossa hän toimi Yliesikunnan vanhempana sotilastarkastajaksi ja 6. joulukuuta 1925 alkaen Varsinais-Suomen suojeluskuntapiirin päällikkönä. Suojeluskunnista hän erosi 3. toukokuuta 1927 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä kotitilallaan Rantasalmella. Takaisin Suojeluskuntiin hän liittyi 1. lokakuuta 1928 ja hänet määrättiin Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin ja 1. huhtikuuta 1930 alkaen Viipurin suojeluskuntapiirin kansliapäälliköksi. Toistamiseen hän erosi Suojeluskunista 15. joulukuuta 1934 ja työskenteli sen jälkeen 1. kesäkuuta 1935 alkaen Hakkapeliitan levikkipäällikkönä.[1][2]

Turunen osallistui talvisotaan ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana Mikkelin suojeluskuntapiirin päällikkönä ja myöhemmin Kotijoukkojen esikunnassa majoitus- ja rakennustoimiston päällikkönä. Välirauhan aikana hän jatkoi samassa tehtävässä, kunnes jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Kotijoukkojen esikunnan majoitus- ja kuljetusvälinetoimiston päälliköksi. Vuonna 1944 hänet siirrettiin Viipurin suojeluskuntapiirin ilmasuojelutoimiston komentajan apulaiseksi ja oli tehtävässä sodan loppuun saakka. Suojeluskuntatyönsä ohella hän työskenteli myös Konttorityö Oy:n Viipurin konttorin johtajana sotien loppuun saakka. Turunen työskenteli sotien jälkeen Konttorimies Oy:n toimitusjohtajana Lappeenrannassa aina vuoteen 1963 saakka.[2]

Turunen toimi Keski-Suomen rykmentin kunnianeuvoston jäsenenä vuosina 1922–1924 ja Kouvolan kauppalanvaltuuston jäsenenä vuosina 1924–1925. Lappeenrannan Kerho Oy:n johtokunnan jäsenenä ja taloudenhoitajana hän toimi vuosina 1949–1959 ja Kaakkois-Suomen kauppakamarin toiminnanjohtajana vuodesta 1948 alkaen. Oy Etelä-Savon johtokunnan jäsenenä ja toiminnanjohtajana sekä sanomalehti Savo-Karjalan taloudenhoitajana hän toimi vuosina 1952–1958. Kirjapaino Oy:n johtokunnan jäsenenä ja toiminnanjohtajana sekä sanomalehti Karjalan taloudenhoitajana hän taasen toimi vuosina 1958–1963. Kaakon Messut toimitusjohtajana hän toimi vuodesta 1967 alkaen. Lappeenrannan taksoituslautakunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1948–1950 ja Saimaa-Suomenlahti liikennetoimikunnan sihteerinä ja rahastonhoitajana vuosina 1949–1953 sekä Liikesivistysrahaston Kaakkois-Suomen paikallistoimikunnan sihteerinä vuosina 1949–1965. Etelä-Saimaan Seutusuunnitelmayhdistyksen sihteerinä ja rahastonhoitajana hän toimi taasen vuosina 1949–1967 ja Saimaan Matkailuyhdistyksen johtokunnan jäsenenä vuodesta 1965 alkaen.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 1. kesäkuuta 1917 Gruppenführer 9. elokuuta 1917 Luutnantti 11. helmikuuta 1918 Kapteeni 16. toukokuuta 1919 Majuri 6. joulukuuta 1924 Everstiluutnantti 1941		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera (1918 ja 1940) Suomen Leijonan 1. lk. ritarimerkki Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jatkosodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Saksan haavoittumismerkki Italian Kruunuritarikunnan upseerimerkki Kauppakamarin 20 v. ansiomerkki Puolustusvoimain pronssinen ansiomitali Reservin upseeriliiton Etelä-Karjalan piirin hopeinen ansiomerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.