Hugo Laukkanen

Hugo Laukkanen (14. huhtikuuta 1912 Räisälä – 28. heinäkuuta 1974 Helsinki) oli suomalainen vääpeli jolle myönnettiin Mannerheim-risti 9. elokuuta 1942 numero 77. Hän oli työnjohtajana Helsingissä Valtion rautateillä. Hänet on haudattu Maunulan uurnalehtoon (kortteli 2, linja 5, hauta 138).[1]

Hugo Laukkanen

Jalkaväkirykmentti 58:n komentajan everstiluutnantti Eino Juvan esitys

5. heinäkuuta 1941 Mustallalammella vääpeli Laukkanen henkilökohtaista esimerkkiä ja urhoollisuutta näyttäen karkotti ja suurimmaksi osaksi tuhosi joukkueellaan kk:lla ja tyk.tulenjohtajalla vahvistetun asemiimme tunkeutuneen noin 50-60 miestä käsittävän vihollisosaston.[2]

10. heinäkuuta 1941 hyökkäyksessä Luukkolan aukealla hän henkilökohtaisesti ensimmäisenä joukkueensa edessä ylitti vahvasti miinoitetun murroksen sekä tunkeutui vihollisen lujasti varustamiin asemiin aloittaen vyörytyksen. Tässä tehtävässä hän henkilökohtaisesti kasapanoksen ja käsikranaatein tuhosi kaksi hirsillä ja kivillä vahvistettua asemaa.[2]

16. heinäkuuta 1941 hyökkäyksessä hän suoritti joukkueellaan ankarasta vihollistulesta huolimatta saartoliikkeen vihollisen sivustaan ja pääsi tulipesäkkeitä täynnä olevan kivinavetan luo,josta hän henkilökohtaisesti kasapanoksilla tuhosi ensimmäiset pesäkkeet aukaisten täten tien joukkueelleen. Tästä oli seurauksena navetan ja koko kukkulan valtaaminen.[2]

24. heinäkuuta 1941 hän otti upseereiden kaaduttua, johtoonsa kaksi joukkuetta. Hyökkäyksen aikana hän näillä joukkueilla tunkeutui ankarassa tulessa vihollisen vahvoihin hirsivarustuksiin tuhoten sisäänmurtokohdassa pahimman pk.pesäkkeen. Tällä teollaan hän aiheutti sen, että sisäänmurto onnistui.[3]

Viralliset nimitysperustelut

Ylipäällikkö on päivämäärällä 9. elokuuta 1942 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vääpeli Hugo Laukkasen.[3]

Vääpeli Laukkanen on kaikessa toiminnassaan näyttänyt henkilökohtaista esimerkkiä ja osoittanut esimerkillistä urhoollisuutta. Hyökätessä on hänellä ollut tapana edetä joukkueensa edessä,jolloin hän omalla toiminnallaan on kannustanut miehensä tuloksellisiin tekoihin vihollisen lujia asemia murskattaessa. Hänen vastuualttiuttaan osoittaa muun muassa se, että hän kerran, upseerien kaaduttua, otti johtoonsa taisteluosaston ja vei ne menestykselliseen sisäänmurtoon.[3]

Lähteet
  • Hurmerinta–Viitanen: Suomen Puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Jyväskylä: Ajatus kirjat 2004. ISBN 951-20-6224-0.

Viitteet
  1. Hurmerinta–Viitanen 2004: 219.
  2. Hurmerinta–Viitanen 2004: 220.
  3. Hurmerinta–Viitanen 2004: 221.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.