Hugo Haase

Hugo Haase (29. syyskuuta 1863 Allenstein, Itä-Preussi – 7. marraskuuta 1919 Berliini)[1] oli saksalainen vasemmistopoliitikko, joka johti Saksan sosiaalidemokraattisesta puolueesta (SPD) vuonna 1917 eronnutta Saksan itsenäistä sosiaalidemokraattista puoluetta (USPD). Hän oli marras–joulukuussa 1918 muutaman viikon Saksan ulkoasioista vastanneena varapääministerinä.

Hugo Haase vuonna 1905.

Haase syntyi juutalaiseen sukuun ja hänen isänsä oli ammatiltaan suutari. Lakimieheksi kouluttautunut Haase piti vuosina 1888–1911 Königsbergissä yksityistä lakitoimistoa ja tuli tunnetuksi työläisten ja sosialistien puolustajana.[1][2] Hän liittyi SPD:hen vuonna 1887 ja hänet valittiin vuonna 1894 ensimmäisenä sosiaalidemokraattina Königsbergin kaupunginvaltuustoon. Hän oli muun muassa Otto Braunin ja Karl Liebknechtin asianajajana poliittisissa oikeudenkäynneissä vuosina 1904 ja 1907.[2] Haase oli vuosina 1897–1907 ja 1912–1919 edustajana valtiopäivillä. Hänet valittiin vuonna 1911 SPD:n varapuheenjohtajaksi ja August Bebelin kuoltua vuonna 1913 hänestä tuli SPD:n valtiopäiväryhmän johtaja yhdessä Philipp Scheidemannin kanssa. Haase edusti SPD:n vasenta siipeä ja ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914 hän vaati puoluetta äänestämään valtiopäivillä sotalainojen myöntämistä vastaan. Kun SPD:n valtiopäiväryhmän enemmistö kuitenkin asettui kokouksessaan 3. elokuuta sotalainojen tukemisen kannalle, ryhmäkuriin alistunut Haase äänesti seuraavana päivänä muun ryhmän mukana lainojen puolesta ja lausui paljon huomiota saaneessa ryhmäpuheenvuorossaan, että sosiaalidemokraatit ”eivät hylkäisi isänmaataan vaaran hetkellä”.[1][2]

Haase rikkoi lopulta hallituksen ja sosiaalidemokraattien välisen linnarauhapolitiikan allekirjoittamalla kesäkuussa 1915 uutta sodanvastaista luokkataistelua vaatineen julistuksen. Hän erosi seuraavana talvena SPD:n varapuheenjohtajan paikalta ja äänesti maaliskuussa 1916 yhdessä 18 muun sosiaalidemokraattisen valtiopäiväedustajan kanssa puolueen linjan vastaisesti uutta sotalainaehdotusta vastaan. Haasen ryhmä erosi lopulta kokonaan SPD:stä, perustaen ensin sosiaalidemokraattisen työläisseuran (SAG) ja huhtikuussa 1917 itsenäisen sosiaalidemokraattisen puolueen USPD:n, joka asettui tiukkaan oppositioon sotapolitiikkaa vastaan. Vuoden 1918 vallankumouksen yhteydessä Haase otti etäisyyttä myös äärivasemmistoon ryhtyessään USPD:n johtajan ominaisuudessa SPD:n Friedrich Ebertin 10. marraskuuta perustaman uuden hallituksen jäseneksi, sillä hänen mielestään oikeisto- ja vasemmistososiaalidemokraattien tuli jakaa vastuu Saksan johdattamisesta rauhaan.[1][2] Kuusihenkisen hallituksen puheenjohtajuus oli jaettu Ebertin ja Haasen kesken, minkä ohella Haase vastasi muun muassa ulkoasioista.[1] Vaikka Haase vastusti spartakistiliiton vaatimuksia neuvostovallan perustamisesta, hän ei halunnut aseellista konfliktia spartakistien kanssa. Hän ja muut USPD:n edustajat erosivat Ebertin hallituksesta 29. joulukuuta reaktiona Berliinissä jouluaattona puhjenneisiin väkivaltaisiin levottomuuksiin.[2][1]

Haase oli vasemmisto-opposition johtaja vuoden 1919 Weimarin kansalliskokouksessa.[1] Kun spartakistit perustivat Saksan kommunistisen puolueen (KPD), Haase kääntyi kannattamaan USPD:n ja SPD:n uudelleenyhdistymistä.[2] Hän ei ehtinyt näkemään yhdistymistä, sillä mielenvikainen entinen sotilas ampui häntä Saksan valtiopäivätalon edustalla 8. lokakuuta 1919 ja hän kuoli vammoihinsa kuukautta myöhemmin.[1][2]