Hubert Neuper

Hubert Neuper (s. 29. syyskuuta 1960 Bad Aussee, Itävalta) on itävaltalainen, 1980-luvun alussa kansainvälisesti menestynyt mäkihyppääjä.[1]

Hubert Neuper 2014
Mitalit
Maa:  Itävalta
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa HopeaaLake Placid 1980suurmäki
MM-kilpailut
Hopeaa HopeaaOslo 1982joukkuemäki

Kulmin lentomäen vierellä asunut Neuper saavutti 16-vuotiaana nuorten MM-kilpailuissa pronssia ja nousi aikuisten kilpailuissa maailman huipulle 19-vuotiaana kaudella 1979–1980 voittamalla Keski-Euroopan mäkiviikon sekä ensimmäistä kertaa järjestetyn mäkihypyn maailmancupin kokonaiskilpailun.[1] Lake Placidin talviolympialaisissa 1980 hän saavutti suurmäessä hopeaa ja sijoittui pienessä mäessä kuudenneksi.[1][2] Seuraavalla kaudella hän uusi mäkiviikon voittonsa ja sijoittui maailmancupin kokonaiskilpailussa neljänneksi. Kaudella 1981–1982 hän oli maailmancupin kokonaiskilpailussa toinen.[1]

Oslon MM-kisoissa 1982 Neuper hyppäsi Itävallan hopeaa saavuttaneessa joukkuemäen joukkueessa. Suurmäessä hän sijoittui yhdeksänneksi ja pienessä mäessä 23:nneksi.[1] Viimeisen maailmancupin osakilpailun hyppynsä Neuper hyppäsi 6. tammikuuta 1985 mäkiviikon Bischofshofenin kilpailussa ennen uransa lopettamista. Kaikkiaan hän saavutti maailmancupissa kahdeksan henkilökohtaista osakilpailuvoittoa ja yhteensä 25 palkintopallisijoitusta.

Aktiiviuransa jälkeen Neuper on toiminut lentäjänä ja työskennellyt erilaisissa tehtävissä mäkihypyn parissa. Hän on ollut naimisissa vuodesta 1984 ja hänellä kaksi tytärtä. Vuonna 2003 hän julkaisi omaelämäkertateoksensa Flatline.

Lähteet

  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 274–275. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
  • Hubert Neuperin olympiasijoitukset Sports Reference LLC. Arkistoitu 3.4.2011. Viitattu 12.7.2011. (englanniksi)

Viitteet

  1. Arponen, ym., s. 274–275
  2. Sports reference LLC

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.