H. P. Lovecraft

Howard Phillips Lovecraft (20. elokuuta 1890 – 15. maaliskuuta 1937) oli yhdysvaltalainen prosaisti ja runoilija, joka kirjoitti etupäässä fantasia- ja kauhukirjallisuutta. Eläessään Lovecraft ei saavuttanut suurta menestystä, mutta nykyään häntä pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä kauhukirjailijoista. Suuren osan tuotannostaan Lovecraft julkaisi pulp-lehti Weird Talesissa sekä erilaisissa harrastajakustanteissa.

Howard Phillips Lovecraft
H. P. Lovecraft vuonna 1934.
H. P. Lovecraft vuonna 1934.
Henkilötiedot
Syntynyt20. elokuuta 1890
Providence, Rhode Island, Yhdysvallat
Kuollut15. maaliskuuta 1937 (46 vuotta)
Providence, Rhode Island, Yhdysvallat
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Tyylilajit kauhu
science fiction
fantasia
Kirjallinen suuntausgoottilainen romaani
kosminen kauhu
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.hplovecraft.com
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Lovecraft kirjoitti vuodesta 1917 kuolemaansa saakka ennen kaikkea novelleja. Hänen tunnetuimpia luomuksiaan ovat fiktiivinen Arkhamin kaupunki, ”hullu arabi” Abdul Alhazred, okkulttinen kirja Necronomicon sekä ”suurten muinaisten ylipappi” Cthulhu. Novelleja yhdistäviä teemoja on ihmisen merkityksettömyys suuressa, välinpitämättömässä maailmankaikkeudessa. Lovecraftin kuoltua muut kirjailijat kehittivät hänen tarinoidensa ympärille niin sanotun Cthulhu-taruston.

Lovecraft kävi laajaa kirjeenvaihtoa muiden kauhu- ja fantasiakirjailijoiden kanssa ja auttoi aloittelevia kirjailijoita. Lovecraftilla oli siten suuri epäsuora vaikutus myöhempään kauhukirjallisuuteen.

Elämäkerta

Lapsuus ja nuoruus
Lovecraft vanhempiensa kanssa vuonna 1892.

Howard Phillips Lovecraft syntyi 20. elokuuta 1890 Rhode Islandin Providencessa.[1] Hän oli yläluokkaisen mutta köyhtyneen suvun jälkeläinen,[2] kauppamatkustaja Winfield Scott ja Sarah Susan Phillips Lovecraftin ainut lapsi. Howard oli kolmivuotias, kun hänen isänsä sairastui psykoosiin Chicagossa, jossa hän oli kauppamatkalla. Seuraavat viisi vuotta Winfield Lovecraft vietti Butler Hospitalissa Providencessa. Mielen järkkymisen syynä oli luultavasti kuppa. Winfield Lovecraft kuoli, kun Howard oli kahdeksanvuotias. Kokemus traumatisoi perheen äidin, joka oireili psyykkisesti vielä vuosia myöhemmin.[1]

Isän kuoleman jälkeen Lovecraftia kasvattivat hänen äitinsä, kaksi tätiään Lillian Delora Phillips Clark[3] ja Annie Emeline Phillips Gamwell[4] sekä isoisänsä Whipple Van Buren Phillips,[5] jonka ylellisessä viktoriaanisessa talossa perhe asui. Lovecraftia pidettiin lapsinerona: hän oppi lukemaan kolmevuotiaana ja kirjoittamaan kuusi- tai seitsemänvuotiaana. Viisivuotiaana hän luki Tuhannen ja yhden yön tarinat ja alkoi sen innoittamana leikkiä Abdul Alhazred -nimistä arabia, josta myöhemmin tuli hänen tarinoidensa hahmo. Hieman myöhemmin hän innostui antiikin Kreikan mytologiasta luettuaan Thomas Bulfinchin Age of Fable -kirjan sekä lasten versiot Iliaasta ja Odysseiasta. Ensimmäisen novellinsa ”The Noble Eavesdropper” Lovecraft kirjoitti vuonna 1896 tai hieman myöhemmin, mutta tarina ei ole säilynyt. Isoisä rohkaisi kirjallisuusharrastusta kertoilemalla keksimiään goottilaisia tarinoita, mikä synnytti Lovecraftissa elinikäisen mielenkiinnon weird fictionia kohtaan.[1]

Kahdeksanvuotiaana Lovecraft tutustui Edgar Allan Poen tuotantoon ja alkoi kirjoittaa niiden innoittamia tarinoita[6] mutta poltti 18-vuotiaana suurimman osan varhaistuotannostaan.[7] Hänen äitinsä pelasti joitakin tarinoita, muun muassa ”Luolan pedon” (1905) ja ”Alkemistin” (1908).[8] ”Alkemistin” jälkeen Lovecraft ei kirjoittanut fiktiota ennen vuotta 1917.[1]

Lovecraft oli lapsena yksinäinen ja sairaalloinen. Osa hänen sairauksistaan oli ilmeisesti psyykkisiä. Terveysongelmiensa vuoksi Lovecraft kävi koulussa vain satunnaisesti, mutta hän luki vapaa-ajallaan paljon ja kartutti siten laajan yleissivistyksen. Kahdeksanvuotiaana hän kiinnostui kemiasta, tähtitieteestä ja muista luonnontieteistä. Lovecraft aloitti tiedetoimittajan uran perustamalla kaksi lehteä, joita hän julkaisi epäsäännöllisesti vuodesta 1899 vuoteen 1909. Ensimmäinen oli vuonna 1899 julkaistu The Scientific Gazette (32 numeroa) ja toinen The Rhode Island Journal of Astronomy (69 numeroa). Aluksi hiilipaperijäljennöksinä tehdyt painokset olivat hyvin pieniä. Myöhemmin hän monisti lehtiä hektografilla 15–25 kappaletta. High schoolissa Lovecraft menestyi hyvin ja löysi ikäisiään ystäviä.[1]

Lovecraftin isoisä kuoli vuonna 1904. Hänen liiketoimensa olivat jo jonkin aikaa sujuneet huonosti, mutta kuolinpesän arvo oli silti noin 25 000 dollaria, mistä nuori Lovecraft sai kymmenesosan. Perikunta hoiti liiketoimia epäpätevästi, ja köyhtyneen perheen oli muutettava pienempään asuntoon.[5] Muutto masensi kovasti Lovecraftia, joka ilmeisesti harkitsi itsemurhaa. Vuonna 1908 hän sai hermoromahduksen eikä tämän takia saanut opintojaan päätökseen. Vuosina 1908–1913 Lovecraft eli äitinsä kanssa käytännössä erakkona. Elämäkerturi S. T. Joshin mukaan heidän välilleen muodostui ”sairaalloinen viha-rakkaus-suhde”, jota Lovecraftin isän kuoleman jättämät traumat tulehduttivat. Lovecraft ei vuosikymmenen vaihteessa opiskellut tai työskennellyt mutta perehtyi omatoimisesti tähtitieteeseen ja kirjoitti runoja.[1]

Uran alku
Lovecraft vuonna 1915.

Lovecraftin ensimmäinen painettu teksti ilmestyi vuonna 1906, jolloin The Providence Sunday Journal julkaisi hänen tähtitiedettä koskeneen lukijakirjeensä. Samana vuonna Lovecraft alkoi kirjoittaa kuukausittaista tähtitiedeaiheista kolumnia The Pawtuxet Valley Gleaneriin, joka oli pieni maaseudulla ilmestynyt aikakauslehti. Myöhemmin Lovecraft kirjoitti satunnaisia kolumneja The Providence Evening Newsiin (1914–1918) ja The Asheville (N.C.) Gazette-Newsiin (1915).[1]

Kesällä 1903 Lovecraft sai äidiltään lahjaksi kaukoputken.[9] Elokuussa 1906 tiedelehti Scientific American julkaisi hänen kirjeensä, jossa hän kertoi havainneensa, että komeettojen radat olivat rypästyneet tiettyyn osaan tähtitaivasta. Lovecraft arvioi, että se oli merkki ison tuntemattoman kappaleen vetovoimasta ja ehdotti, että observatoriot etsisivät Neptunuksen takaista planeettaa koordinoidusti.[10] Lovecraft antoi planeetalle nimen Yuggoth ja kirjoitti aiheesta vuosia myöhemmin novellin ”Kuiskaus pimeässä”.[11] Kun Pluto löydettiin vuonna 1930, hän muistutti ystävilleen, että oli ennustanut sen olemassaolon.[9]

Lovecraft kiinnostui varhaisista pulp-lehdistä ja lähetti vuonna 1913 The Argosy -lehteen runomuotoisen kirjeen, jossa arvosteli Fred Jacksonin kirjoittamaa ”latteaa” rakkausnovellia. Siitä seurasi useamman lehden lukijapalstoille levinnyt kiivas keskustelu, johon Lovecraft osallistui aktiivisesti – useimmiten Edgar Allan Poen ja John Drydenin innoittamilla runonpätkillä. Ne herättivät kirjallisuusaktiivi Edward F. Daasin huomion. Daas oli United Amateur Press Associationin (UAPA) puheenjohtaja ja arvostettu hahmo Yhdysvaltain harrastajakirjoittajien joukossa. Daasin kutsusta Lovecraft liittyi UAPAan alkuvuodesta 1914 ja julkaisi vuosina 1915–1923 kolmetoista numeroa The Conservative -nimistä lehteä. Lisäksi hän kirjoitti aktiivisesti runoja ja esseitä muihin lehtiin. Kokemuksen myötä Lovecraftin passiivinen erakkoelämä päättyi, ja hän löysi ystäväpiirin, joka oli kiinnostunut samoista asioista kuin hän.[1]

Vuonna 1917 Lovecraft yritti liittyä Rhode Islandin kansalliskaartiin[12] ja lähteä maailmansotaan.[13] Hänen äitinsä vastusti ajatusta ja järjesti perhelääkärin kanssa Lovecraftille palvelukseen kelpaamattoman paperit.[12]

Lovecraftin uudet ystävät kehuivat hänen nuoruutensa tekstejä ja kehottivat häntä palaamaan kertomakirjallisuuden pariin. Kesällä 1917 Lovecraft kirjoittikin kauhunovellit ”Sukuhauta” ja ”Dagon”,[1] joka oli Lovecraftin ensimmäinen julkaistu teos.[14] Siitä pitäen hän kirjoitti proosaa harvakseltaan mutta säännöllisesti. Hän alkoi myös käydä laajaa kirjeenvaihtoa muiden kirjallisuudenharrastajien kanssa. Vuoteen 1922 saakka runous ja esseet pysyivät kuitenkin hänen pääasiallisena itseilmaisun muotonaan.[1]

Lovecraftin äidin psyykkinen ja fyysinen terveys heikkenivät vuosikymmenen mittaan, ja vuonna 1919 hän sai hermoromahduksen. Miehensä tavoin hän vietti viimeiset elinvuotensa Butler Hospitalissa.[1] Yksineläminen hämmensi Lovecraftia alkuun, mutta hän tottui tilanteeseen myöhemmin. Hän alkoi elää aiempaa vapautuneemmin ja esimerkiksi matkusteli ensimmäistä kertaa elämässään.[12] Lovecraftin äiti kuoli toukokuussa 1921 epäonnistuneen sappileikkauksen jälkeen.[1] Lovecraft oli jonkin aikaa masentunut ja harkitsi itsemurhaa, mutta toipui pian.[12] Lovecraftin äidin sairastumisen jälkeen Lovecraftin täti Lillian toimi käytännössä hänen taloudenhoitajanaan.[3]

Avioliitto
Lovecraft ja Sonia Greene heinäkuussa 1921.

Lovecraft tapasi tulevan vaimonsa Sonia Haft Greenen 4. heinäkuuta 1921 Bostonissa harrastelijatoimittajien kokouksessa. Seitsemän vuotta Lovecraftia vanhempi Sonia oli ukrainalaissyntyinen juutalainen. Hän oli jäänyt leskeksi 1916, ja hänellä oli ensimmäisestä avioliitostaan vuonna 1902 syntynyt tytär Florence. Lovecraft ja Sonia alkoivat käydä kirjeenvaihtoa, ja Sonia vieraili Providencessa aina kun töiltään ehti. Keväällä 1922 Lovecraft vieraili Sonian luona New Yorkissa, ja seuraavana kesänä he kirjoittivat yhdessä kauhutarinoita. Kevääseen 1924 mennessä heidän suhteensa oli muuttunut vakavaksi seurusteluksi, ja Sonia ehdotti avioliittoa, mihin Lovecraft vastasi heti myöntävästi.[15] Pariskunta avioitui 3. maaliskuuta 1924. Heidän ystävänsä olivat osanneet odottaa avioliittoa, Lovecraftin tädit sen sijaan kuulivat asiasta vasta jälkikäteen.[1] Häämatkalla Philadelphiaan Lovecraft haamukirjoitti Harry Houdinille novellin ”Faaraoiden vankina”.[15]

Pariskunta asettui Sonian asuntoon Brooklyniin. Florence ei pitänyt isäpuolestaan ja muutti samaan aikaan pois. Liitto oli alkuun onnellinen ja pariskunnan taloustilanne hyvä. Sonia työskenteli Ferle Hellerin vaatetusliikkeessä ja ansaitsi vuodessa noin 10 000 dollaria.[15] Lovecraft puolestaan sai useita novellejaan myydyksi vuonna 1923 perustettuun Weird Talesiin, ja näytti siltä, että hän voisi jatkossa ansaita elantonsa kirjoittamalla.[1] Myöhemmin vuonna 1924 Sonian taloustilanne heikkeni kuitenkin huomattavasti. Lähteestä riippuen hänet joko irtisanottiin tai hän erosi perustaakseen hattukaupan, joka kuitenkin teki konkurssin. Loppuvuodesta Sonian terveys romahti, ja hän joutui sairaalahoitoon.[15]

Lovecraftille tarjottiin Weird Talesille kaavaillun sisarlehden päätoimittajuutta. Hän kuitenkin kieltäytyi, koska ei halunnut muuttaa Chicagoon. Hän yritti sen sijaan löytää itselleen palkkatyön New Yorkista, mutta se oli vaikeaa, koska hän oli jo 34-vuotias eikä hänellä ollut virallista koulutusta tai aiempaa työkokemusta. Vuodenvaihteessa 1925 Sonia siirtyi työn perässä Clevelandiin ja Lovecraft muutti yksiöön Red Hookissa. Lovecraftilla oli New Yorkissa useita ystäviä, kuten Frank Belknap Long ja Samuel Loveman. Hän alkoi kuitenkin tuntea itsensä yksinäiseksi ja masentuneeksi, eikä hän myöskään pitänyt kaupungin etnisestä monimuotoisuudesta. Lovecraftin inho kaupunkia kohtaan näkyy hänen New Yorkin -vuosinaan kirjoittamassaan novellissa ”Red Hookin kauhu”.[1] Huhtikuussa 1926 Lovecraft palasi Providenceen tätiensä luokse. Sonia olisi halunnut seurata miehensä mukana kaupunkiin ja perustaa sinne vaateliikkeen. Providencen perinteiseen yläluokkaan kuuluneet tädit eivät kuitenkaan hyväksyneet Lovecraftin avioliittoa alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluneen Sonian kanssa. Pitkittynyt asumusero ja kirjeenvaihto eivät tyydyttäneet Soniaa, ja avioliitto päättyi eroon keväällä 1929. Avioero ei koskaan astunut virallisesti voimaan, koska Lovecraft ei suostunut allekirjoittamaan asiaankuuluvia papereita.[15]

Lovecraft tapasi vaimonsa viimeisen kerran vuonna 1933. Sittemmin tämä hävitti Lovecraftilta saamansa kirjeet ja avioitui kolmannen kerran vuonna 1936.[15]

Viimeiset vuodet
Talo, jossa Lovecraft asui toukokuusta 1933 kuolemaansa saakka.

Lovecraftin viimeiset 11 elinvuotta olivat jokseenkin rauhallisia. Elämäkerturi S. T. Joshin mukaan Lovecraft löysi kuitenkin viimein paikkansa weird fictionin kirjoittajana ja ”yleisoppineena” (a general man of letters).[1] Hän kävi erittäin laajaa kirjeenvaihtoa muun muassa Robert E. Howardin ja Clark Ashton Smithin kanssa.[16] Hän myös otti suojateikseen nuorempia kirjailijoita, joista tunnetuimpia ovat August Derleth, Donald Wandrei, Robert Bloch ja Fritz Leiber. Suuren laman myötä Lovecraftin poliittiset mielipiteet maltillistuivat, ja hänestä tuli Franklin D. Rooseveltin ja maltillisen sosialismin kannattaja.[1]

Lovecraft ei nuoruusvuosinaan käynyt Rhode Islandin, Massachusettsin ja Connecticutin ulkopuolella. Erakkoelämän päätyttyä hän alkoi kuitenkin matkustella innokkaasti.[17] Hän kävi tutustumassa erilaisiin historiallisiin kohteisiin ja matkusteli laajalti pitkin Yhdysvaltojen ja Kanadan itärannikkoa.[1] Lovecraft aloitti matkustelun jo 1920-luvulla. Pisimmän matkan hän teki 1931, jolloin hän kävi Miamissa ja Key Westissä saakka. Vuonna 1932 Lovecraft vieraili Keskilännessä ja New Orleansissa, missä hän tapasi E. Hoffmann Pricen. Vuosina 1933–1935 hän seikkaili ympäri Uutta-Englantia ja sen ympäristöä. Maaliskuussa 1934 ja kesällä 1935 Lovecraft vietti aikaa Floridassa ystävänsä R. H. Barlow’n luona. Matkustelu väheni vuonna 1936, jolloin Lovecraft oli jo vakavasti sairas. Hän kirjoitti monista matkoistaan matkakertomuksen, ja loppujenkin vaiheita pystytään seuraamaan hänen kirjeistään.[17] Lovecraft matkasi pienellä budjetilla ja käytti aina halvinta kulkuvälinettä eli yleensä linja-autoa.[18]

Lovecraft kirjoitti merkittävimmät teoksensa 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa. Niitä olivat esimerkiksi novelli ”Cthulhun kutsu” (1926) sekä pienoisromaani Hulluuden vuorilla (1931).[1] Hänen vuonna 1931 kirjoittamansa Varjo Innsmouthin yllä ilmestyi 1936. Se oli ensimmäinen ja ainoa Lovecraftin teos, joka julkaistiin kirjana ennen hänen kuolemaansa.[18] Erityisesti Lovecraftin nuoremmat kirjeystävät jäljittelivät hänen tekstejään innokkaasti jo hänen elinaikanaan.[19]

Lovecraftin täti Lillian kuoli 1932, minkä jälkeen Lovecraft muutti asumaan toisen tätinsä luokse. Rakkaan tädin kuolema masensi Lovecraftia, jolla oli myös vaikeuksia myydä yhä pitemmäksi ja monimutkaisemmiksi muuttuvia tarinoitaan. Henkensä pitimiksi hän joutui tekemään yhä enemmän haamukirjoittajan töitä. Robert E. Howard teki vuonna 1936 itsemurhan, mikä hämmensi ja suretti Lovecraftia suuresti.[1]

Kuolema
Lovecraftin hautakivi.

Lovecraftin viimeisiä elinvuosia varjosti parantumaton syöpä, joka aiheutti kovia kipuja ja vaikeutti työskentelyä.[1] Ensimmäiset oireet ilmaantuivat vuonna 1934, mutta Lovecraft sivuutti ne, kunnes oli liian myöhäistä.[13] Myös Lovecraftin Annie-täti sairasteli 1930-luvun puolivälissä eikä siksi pystynyt huolehtimaan sukulaispojastaan kunnolla.[4] 10. maaliskuuta 1937 Lovecraft suostui menemään sairaalaan, missä hän kuoli viisi päivää myöhemmin.[1] Syöpädiagnoosi ja kuolema tulivat yllätyksenä useimmille Lovecraftin ystäville.[13] Hänet haudattiin Phillipsien sukuhautaan Swan Pointin hautausmaalle,[1] ja hänen nimensä lisättiin suvun muistomerkkiin.[20] Hautajaisiin osallistui vain neljä henkilöä. Moni Lovecraftin newyorkilaisista ystävistä oli tosin matkalla, mutta hitaiden kulkuyhteyksien vuoksi he eivät ehtineet ajoissa paikalle.[13]

Tieteestä kiinnostuneena miehenä Lovecraft piti viimeisistä vaiheistaan päiväkirjaa, johon hän lääkärin avustuksella teki yksityiskohtaisia merkintöjä voinnistaan. Lovecraft lopetti merkintöjen tekemisen vasta, kun ei kyennyt pitelemään kynää.[21] Tapauksesta mainittiin paikallislehden muistokirjoituksessa, ja myöhemmin siitä kirjoittivat jopa The New York Times[13] sekä Boston Globe.[22]

Vuonna 1977 joukko ihailijoita pystytti Lovecraftille oman hautakiven, johon kirjoitettiin hänen nimensä, synnyin- ja kuolinpäivänsä sekä eräästä Lovecraftin kirjeestä poimitut sanat ”I AM PROVIDENCE” (”Minä olen Providence”).[20]

Henkilökuva

Lovecraft oli 180 senttimetriä pitkä, laiha ja jopa alipainoinen mies. Hänellä oli kapeat kasvot ja ohut, kimeä ääni. Lovecraftin tunteneiden mukaan hän hymyili usein mutta nauroi vain harvoin.[8] Hän tupakoi nuorena, mutta lopetti tavan 14-vuotiaana. Hän pidättäytyi alkoholista mutta joi runsaasti kahvia, mieluiten vahvasti sokeroituna. Uudenvuodenaattona 1933 hänen ystävänsä juottivat hänet salaa humalaan, jolloin normaalisti pidättyväinen Lovecraft käyttäytyi poikkeuksellisen vapautuneesti.[13]

Lovecraftilla ei koskaan ollut vakituista palkkatyötä,[1] ja hän elätti itsensä perinnöillä sekä satunnaisilla kirjoituspalkkioilla. Isältään Lovecraft peri 10 000 dollaria (1898), isoisältään 2 000 dollaria (1904), äidiltään 19 000 dollaria (1921) ja Lillian-tädiltään 2 000 dollaria (1932). Isän ja isoisän jättämästä perinnöstä huolehti Lovecraftin äiti, koska Lovecraft itse oli tuolloin alaikäinen.[13] Suurimman osan elämästään hän eli köyhyydessä.[23] Usein Lovecraft söi pelkästään leipää, juustoa sekä papuja ja muita säilykkeitä. Monesti Lovecraft söi säilykkeet kylminä, vaikka ne olisivat olleet vanhentuneita. Lisäksi tuolloisista säilykepurkeista liukeni metalleja, sillä sisäpinnan muovipinnoitteita ei vielä ollut keksitty. S. T. Joshin mukaan spartalainen elämäntapa kostautui myöhemmin, kun Lovecraft sairastui suolistosyöpään ja krooniseen munuaistulehdukseen. Hän ei pitänyt lääkäreistä ja hakeutui hoitoon vasta vuosia oireiden alkamisen jälkeen, jolloin syöpää ei enää voinut hoitaa.[13]

Lovecraftin maailmankuva oli tieteellinen eikä hän uskonut Jumalaan eikä yliluonnolliseen.[24] Ihmisen tai humanismin saavutuksilla ei Lovecraftin mukaan ollut merkitystä maailmankaikkeuden mittakaavassa.[25][26] Poliittisilta kannoiltaan hän oli voimakkaan konservatiivinen, ja hän inhosi juutalaisia. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä ystävystymästä ja jopa avioitumasta juutalaisen kanssa. Vaimonsa Sonian ohella Lovecraft oli läheisissä väleissä juutalaisten kirjailijoiden Robert Blochin, Henry Kuttnerin ja Donald A. Wollheimin kanssa. Hän hyväksyi lähipiiriinsä myös vasemmistolaiset ja homoseksuaalit, vaikka periaatteessa vastusti molempia. Esimerkiksi Lovecraftin kuolinpesän selvittäjä Robert H. Barlow oli avoimesti homoseksuaali.[8] Myöhemmällä iällä Lovecraftin poliittiset mielipiteet ilmeisesti maltillistuivat, eikä hän hyväksynyt kansallissosialistien Saksassa käyttämiä väkivaltaisia keinoja.[27]

Tuotanto

Esikuvat

Lovecraftin varhaisin kirjallinen esikuva oli Tuhat ja yksi yötä. Hieman myöhemmin hän kiinnostui kreikkalaisesta mytologiasta.[1] Kahdeksanvuotiaana hän löysi Edgar Allan Poen, joka vaikutti hänen varhaistuotantoonsa huomattavasti ja jota hän vuonna 1916 luonnehti ”proosan jumalaksi”. Myöhemmin suurimpina vaikuttajina toimivat Lordi Dunsany ja Arthur Machen. Lovecraft kirjoitti paljon sekä Poe- että Dunsany-pastisseja ja valitteli usein, ettei osannut kirjoittaa omalla äänellään.[28] Lovecraftin mukaan Poe muokkasi goottilaisen romaanin perinnettä siten, että se mahdollisti myös psykologisen todellisuuden käsittelyn.[6] Dunsanylta hän puolestaan sai Cthulhu-mytologian taustalla vaikuttavan ajatuksen fiktiivisestä jumaltarustosta.[29] Nuoruudessaan Lovecraft kirjoitti myös joitakin Jules Vernen innoittamia tarinoita, mutta ne eivät ole säilyneet.[8]

Goottilaiset novellit

The Encyclopedia of Science Fictionin (2020) mukaan Lovecraft oli 1900-luvun kirjailijoista kaikkein lähimpänä perinteistä goottilaista romaania.[30] Hänen varhaiset tekstinsä olivat vahvasti Poe-vaikutteisia.[7] Kauhutarinoiden toistuvia piirteitä ovat henkisesti ja ruumiillisesti rappeutuneet suvut, hajujen kuvailu sekä pyörtyilevät henkilöhahmot.[31] S. T. Joshi pitää Lovecraftin yliluonnollisten kertomusten huipentumana romaania Charles Dexter Wardin tapaus (1927).[32] Lovecraft ei vaivautunut kirjoittamaan sitä puhtaaksi, vaikka eräs kirjankustantaja jopa kyseli häneltä, olisiko hänellä tarjota julkaistavaksi romaania. Kirja ilmestyi vasta Lovecraftin kuoleman jälkeen, ja nykyään sitä pidetään eräänä hänen parhaista teoksistaan.[33]

Fantasiat

Vuosina 1919–1927 Lovecraft kirjoitti useita Dunsany-vaikutteisia fantasiakertomuksia.[2][29] S. T. Joshi pitää suuntauksen huipentumana romaania Tuntematon Kadath (1926–1927),[32] jonka mukaan Lovecraftin fantasianovellit tapahtuvat unien maailmassa. Varhaisemmissa Dunsany-pastisseissaan Lovecraft toisaalta tekee selväksi, että hänen fantasianovellinsa sijoittuvat maapallon kaukaiseen esihistoriaan.[34] Teoksessa Ulkomaisia fantasiakirjailijoita Niko Peltonen pitää Lovecraftin fantasioita melko heikkoina, ja ”ääntämiskelvottomien nimien paljous käy useimpien lukijoiden hermoille”. Sarjan parhaaksi novelliksi Peltonen nostaa ”Sarnathin tuhon”.[2]

Tieteiskauhu
Pienoisromaanin Hulluuden vuorilla (1931) käsikirjoituksen ensimmäinen sivu.

Lovecraftin tunnetuimmat tarinat liittyvät niin sanottuun Cthulhu-tarustoon,[7] jonka perusteksti on vuonna 1926 kirjoitettu ja 1928 julkaistu ”Cthulhun kutsu”.[35] Lovecraftin Cthulhu-novellit eivät muodosta jatkuvajuonista tarinaa,[2] mutta niitä yhdistää joukko yhteisiä hahmoja, tapahtumapaikkoja ja elementtejä, joita ovat esimerkiksi fiktiivinen Arkhamin kaupunki, ”hullu arabi” Abdul Alhazred, okkulttinen kirja Necronomicon sekä ”suurten muinaisten ylipappi” Cthulhu.[35] Lovecraftin myöhäiskauden tarinoissa korostuivat tieteisvaikutteet: esimerkiksi jumalan kaltaiset ”suuret muinaiset” osoittautuivat voimakkaiksi, edistyksellistä teknologiaa hyödyntäviksi avaruusolennoiksi.[36] Lovecraftin tavaramerkiksi muodostunut tieteiskauhu sai alkunsa novellista ”Väri avaruudesta” (1927)[37] ja huipentui pienoisromaaniin Hulluuden vuorilla (kirjoitettu 1931, julkaistu 1936).[36] Lovecraft ei itse koskaan käyttänyt sanaparia Cthulhu Mythos, vaan sen keksi August Derleth hänen kuolemansa jälkeen.[38]

Omaelämäkerralliset tekstit

New Yorkin -vuosinaan Lovecraft kirjoitti sekä haikeita kuvauksia kotiseudustaan Providencesta (”Kammottu talo”, 1924) että katkeria ja ilottomia kertomuksia New Yorkin rappiosta (”Red Hookin kauhu”, 1925).[1] Uuden-Englannin maantiede ja historia ovat muutenkin keskeisessä osassa Lovecraftin teksteissä.[39]

Lovecraftin kirjeenvaihto oli hyvin laaja, joidenkin mukaan jopa hänen tuotantonsa keskeisin osa. Hänen arvioidaan kirjoittaneen elämänsä aikana 60 000–100 000 kirjettä.[8] Lovecraft kävi kirjeenvaihtoa sekä sukulaistensa että kollegoidensa kanssa.[40] Yksinomaan Robert E. Howardin kanssa käyty kirjeenvaihto käsittää noin 430 000 sanaa, joista runsas kolmannes oli Lovecraftin kynästä.[41] Aktiivisimmillaan Lovecraft kirjoitti 6–8 kirjettä päivässä, ja niistä pisimmät olivat jopa 70-sivuisia. Kirjeistä noin kymmenesosa on säilynyt, ja niiden avulla on mahdollista seurata Lovecraftin vaiheita jopa päivästä päivään.[8] Suurimman osan kirjeistään Lovecraft kirjoitti vuodesta 1914 alkaen, jolloin hän alkoi aktiivisesti osallistua amatöörikirjoittajien ja -julkaisijoiden piireihin. Kirjeissään Lovecraft käsitteli monenlaisia aiheita, kuten filosofiaa, kirjallisuutta, historiaa, taidetta, arkkitehtuuria ja erilaisia ajankohtaisia aiheita. Kirjeissä on myös paljon Lovecraftin kirjallisesta tuotannosta puuttuvaa huumoria ja nokkeluuksia.[40]

Haamukirjoittaja

Vuonna 1936 yhteistyössä Kenneth Sterlingin kanssa kirjoitettu[42] ”Eryksin muurit” on Lovecraftin ainoa puhdasverinen tieteiskertomus.[7]

Tietokirjallisuus

Lovecraft kirjoitti vuosina 1925–1927 pitkän kauhukirjallisuuden historiaa käsittelevän esseen Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa.[43] Sitä pidetään nykyään kauhukirjallisuuden historiantutkimuksen klassikkona.[44]

Tyyli ja teemat

»Kaikki tarinani pohjautuvat samalle perusoletukselle: ihmisten jakamat lait ja tarpeet ja tunteet ovat arvottomia ja merkityksettömiä koko maailmankaikkeuden mittakaavassa. – – Täydellisen ulkopuolisuuden saavuttaakseen – – on unohdettava, että sellaisia asioita kuin orgaaninen elämä, hyvä ja paha, rakkaus ja viha on ylipäätään olemassa, sillä ne ovat vain erään vähäpätöisen ja väliaikaisen, ihmiseksi kutsutun lajin paikallisia piirteitä.»
(H. P. Lovecraft 1927 (vapaa suomennos)[45])

Lovecraft oli kirjailijana epätasainen, ja hänen tyyliään on usein arvosteltu runsassanaisesta ja raskassoutuisesta kerronnasta sekä jo Lovecraftin elinaikana vanhahtavasta kielestä. Tarinoiden vahvuutena on puolestaan pidetty niiden kuvauksia tuntemattoman pelosta ja ihmisen mitättömyydestä.[2][7] Lovecraft nimitti kehittelemäänsä filosofiaa ja kirjallista suuntausta kosmiseksi kauhuksi.[46] Sen keskeinen piirre on normaalin arkikokemuksen piiriin tunkeutuva subliimi, johon verrattuna ihminen tuntee itsensä pieneksi ja avuttomaksi.[47] Vaikka Lovecraftin kauhutarinat kuvasivat näennäisen yliluonnollisia tapahtumia, hän pyrki antamaan niille luonnontieteellisen selityksen.[48]

Jälkimaine ja perintö

»Lovecraftin muinaiset jumalat eivät ole mitään henkiolentoja. Lovecraft vaati kauhutarinoilta laajempaa uskottavuutta kuin perinteisiä haamuja tai muita aineettomia hirmuja. – – Hänen kauhukirjallisuutensa on materialistista, ateistista ja nihilististä. Se on sanalla sanoen modernia, ja tämä on keskeinen syy, miksi Lovecraft on edelleen ajankohtainen.»
(Juri Nummelin[24])

Gage Prentissin Lovecraftia esittävä patsas Providencessa.

Lovecraft oli kuollessaan lähes tuntematon. Hänen laaja kirjeenvaihtopiirinsä piti kuitenkin hänen muistoaan ja kirjallista perintöään yllä. August Derleth ja Donald Wandrei perustivat Arkham House -pienkustantamon, joka julkaisi vuonna 1939 The Outsider and Others -nimisen kovakantisen kokoelman Lovecraftin kertomuksia. Sittemmin Arkham House julkaisi myös muita Lovecraft-kokoelmia.[1] Lovecraftin arvostus alkoi nousta 1960-luvun mittaan, jolloin hänen tuotantoaan alettiin julkaista pehmeäkantisina taskukirjapainoksina. Myös ensimmäiset Lovecraft-filmatisoinnit tehtiin tuolloin. 1970-luvulle tultaessa voitiin jo puhua suoranaisesta villityksestä, jonka myötä alkoi ilmestyä myös elämäkertoja ja muuta Lovecraft-tutkimusta. Myöhemmin suosiota siivittivät Lovecraftin kirjoihin perustuvat roolipelit vuodesta 1982, internet sekä 2000-luvulla tunnettujen kustantamoiden Lovecraft-kokoelmat.[49][50]

Nykyään Lovecraft tunnetaan ennen kaikkea niin sanotun Cthulhu-taruston oppi-isänä.[51] Sadat kirjailijat ovat sittemmin kirjoittaneet löyhiä jatko-osia Lovecraftin Cthulhu-novelleille.[38] Aiheesta on tehty myös musiikkia, elokuvia ja erilaisia pelejä.[52] Varhainen Lovecraft-tutkimus yritti selvittää, mitkä hänen tarinansa voidaan lukea Cthulhu-tarustoon kuuluviksi. Nykyään useimmat Lovecraft-tutkijat pitävät kuitenkin Cthulhu-tarustoa Derlethin kehitelmänä ja keskittyvät Lovecraftin tuotannon muihin piirteisiin, kuten niiden filosofisiin aineksiin.[53]

Lovecraft ei elinaikanaan ollut Weird Talesin suosituin avustaja eikä edes kärkijoukossa.[54] Kirjeenvaihtonsa kautta hän oli kuitenkin hyvin vaikutusvaltainen hahmo lehteen kirjoittavien parissa. Hän auttoi monia aloittelevia kirjailijoita, joista esimerkiksi Robert Bloch, August Derleth, Henry Kuttner ja E. Hoffmann Price tulivat myöhemmin suosituiksi. Ilman Lovecraftin vaikutusta Weird Talesin merkitys myöhemmälle kauhukirjallisuudelle olisi todennäköisesti jäänyt vähäiseksi.[14] Nykyään Lovecraft on Weird Tales -kirjailijoista ylivoimaisesti tunnetuin,[54] ja häntä pidetään eräänä tärkeimmistä modernin kauhukirjallisuuden vaikuttajista.[2] Ulkomaisia fantasiakirjailijoita -teoksen (2003) mukaan ”jäljittelijät eivät yksinkertaisesti ole kyenneet tavoittamaan [Lovecraftin] kosmista yksinäisyyttä ja kauhua. Moderni kauhukirjallisuus on useimmiten lähtenyt aivan eri linjoille, joko mässäilemään verisillä yksityiskohdilla tai sitten etsimään kauhua ihmisen oman mielen sisältä. Lovecraftin tärkein perintö onkin kenties se hyytävän pelon tunne, jolla hän latasi parhaat tarinansa.”[2]

Teokset
Pääartikkeli: Luettelo suomennetuista H. P. Lovecraftin teoksista

Suomennokset
  • H. P. Lovecraftin kootut teokset 1. Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. Suomentaneet Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä, Osmo Saarinen. Helsinki: Jalava, 2009. ISBN 978-951-887-410-5.
  • H. P. Lovecraftin kootut teokset 2. Varjo menneisyydestä ja muita kertomuksia. Suomentaneet Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä. Helsinki: Jalava, 2010. ISBN 978-951-887-419-8.
  • H. P. Lovecraftin kootut teokset 3. Vaaniva pelko ja muita kertomuksia. Suomentaneet Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Helsinki: Jalava, 2011. ISBN 978-951-887-437-2.
  • H. P. Lovecraftin kootut teokset 4. Hautausmaan kauhu ja muita kertomuksia. Suomentaneet Ilkka Äärelä, Matti Rosvall ja Sari Kallioinen & Anita Puumalainen. Helsinki: Jalava, 2012. ISBN 978-951-887-452-5.
    • Sisältö: Luolan peto; Tohtori Samuel Johnsonin muisto; Outo ukko; Pohjantähti; Katu; Juan Romeron muutos; Muisti; Celephaïs; Nyarlathotep; Ex Oblivion; Azathoth; Jälkeläinen; Olio kuun valossa; Ikivanhaa väkeä; Ibid; Kirja; Kuun tuomaa; Charles Dexter Wardin tapaus; Yuggothin kylvö sekä yhteistyönovelleja
  • H. P. Lovecraftin kootut teokset 5. Siivekäs kuolema ja muita kertomuksia. Suomentaneet Matti Rosvall ja Ilkka Äärelä. Helsinki: Jalava, 2013. ISBN 978-951-887-473-0.
    • Sisältää Randolph Carter -novellit sekä yhteistyönovelleja. Randolph Carterin lausunto; Tuntematon Kadath; Hopea-avain.
  • H. P. Lovecraftin kootut teokset 6. Hautakummun salaisuus sekä muita kertomuksia ja kirjoituksia. Suomentaneet Matti Rosvall ja Markku Sadelehto. Helsinki: Jalava, 2014. ISBN 978-951-887-500-3.
  • Unennäkijän muistikirja: H. P. Lovecraftin kirjoituksia. Toimittanut ja kääntänyt Juha-Matti Rajala. Tampere: Vaskikirjat, 2014. ISBN 978-952-5722-19-2.
  • Väri avaruudesta ja muita Cthulhu-mytologian tarinoita. Toimittanut, kommentoinut ja suomentanut Lauri Lattu. Helsinki: Nysalor, 2020. ISBN 978-952-7275-43-6.

Englanninkielisiä valikoimia
  • The Best of H. P. Lovecraft. Bloodcurdling Tales of Horror and the Macabre, 1987.
  • At the Mountains of Madness and Other Tales, 1991.
  • The Dream Cycle of H. P. Lovecraft. Dreams of Terror and Death, 1995.
  • Tales of the Cthulhu Mythos, 1998.
  • The Call of Cthulhu and Other Weird Stories, 1999.
  • Tales of H. P. Lovecraft, 2000.
  • The Thing on the Doorstep and Other Weird Stories, 2001.
  • The Colour Out of Space. Tales of Cosmic Horror, 2002.
  • Necronomicon. The Best Weird Tales of H. P. Lovecraft. Toimittanut ja jälkisanat kirjoittanut Stephen Jones. London: Gollancz, 2008. ISBN 978-0-57508-1-567.

Arkham Housen julkaisemat neljä kokoelmaa sisältävät kaikki Lovercraftin kirjoittamat kauhutarinat korjattuina ja tarkistettuina versioina:

  • The Dunwich Horror and Others
  • At the Mountains of Madness and Other Novels
  • Dagon and Other Macabre Tales
  • The Horror in the Museum and Other Revisions

Lähteet
  • Harms, Daniel: The Encyclopedia Cthulhiana. Second Edition. Oakland: Chaosium, 1998. ISBN 1-56882-119-0. Archive.org. (englanniksi)
  • Joshi, S. T.: A Subtler Magick. The Writings and Philosophy of H. P. Lovecraft. Gillette, New Jersey: Wildside Press, 1996. ISBN 978-1-880-44861-8. Google-kirjat (viitattu 27.1.2021). (englanniksi)
  • Joshi, S. T.: A Dreamer and a Visionary. H. P. Lovecraft in His Time. Liverpool: Liverpool University Press, 2001. ISBN 978-0-853-23946-8. Google-kirjat (viitattu 26.1.2021). (englanniksi)
  • Joshi, S. T. & Schultz, David E.: An H. P. Lovecraft Encyclopedia. Hippocampus Press. Westport: Greenwood Publishing Group, 2001. ISBN ISBN 0-313-31578-7. Google-kirjat (viitattu 26.5.2021). (englanniksi)
  • Leppälahti, Merja: H. P. Lovecraft. Teoksessa Halme, Jukka & Nummelin, Juri (toim.): Ulkomaisia kauhukirjailijoita, s. 186–194. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2005. ISBN 951-692-595-2.
  • Peltonen, Niko: H. P. Lovecraft. Teoksessa Sisättö, Vesa (toim.): Ulkomaisia fantasiakirjailijoita, s. 132–137. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2003. ISBN 951-692-539-1.

Viitteet
  1. Joshi, S. T.: Howard Phillips Lovecraft: The Life of a Gentleman of Providence. The H. P. Lovecraft Archive, sivua päivitetty viimeksi 20.3.2018. (Julkaistu alun perin teoksessa H. P. Lovecraft Centennial Guidebook.) Viitattu 23.1.2021. (englanniksi)
  2. Peltonen 2003, s. 132–137.
  3. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Clark, Lillian D[elora Phillips]”).
  4. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Gamwell, Annie E[meline] Phillips”).
  5. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Phillips, Whipple Van Buren”).
  6. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Poe, Edgar Allan”).
  7. Leppälahti 2005, s. 186–194.
  8. H. P. Lovecraftin kootut teokset 1 (Markku Sadelehdon esipuhe, s. 5–11).
  9. H. P. Lovecraft’s Interest in Astronomy. The H. P. Lovecraft Archive. Viitattu 21.1.2021. (englanniksi)
  10. Perridas, Chris (toim.): Lovecraft in the Scientific American (16 July 1906). H. P. Lovecraft and His Legacy, 10.6.2010. Viitattu 24.1.2021. (englanniksi)
  11. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Whisperer in Darkness, The”).
  12. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Lovecraft, Sarah Susan Phillips”).
  13. H. P. Lovecraftin kootut teokset 2 (Markku Sadelehdon esipuhe, s. 5–8).
  14. Stableford, Brian M. & Clute, John: Lovecraft, H. P. The Encyclopedia of Science Fiction. Toimittaneet John Clute, David Langford, Peter Nicholls ja Graham Sleight. Gollancz, 19.12.2020. Viitattu 24.1.2021. (englanniksi)
  15. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Davis, Sonia Haft Greene Lovecraft”).
  16. Joshi & Schultz 2001 (luvut ”Howard, Robert E[rvin]” ja ”Smith, Clark Ashton”).
  17. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Travels, Lovecraft’s”).
  18. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Shadow over Innsmouth, The”).
  19. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Cthulhu Mythos”).
  20. Grave of H. P. Lovecraft. Quahog: the definitive Rhode Island road trip. Viitattu 13.2.2021. (englanniksi)
  21. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Death Diary”).
  22. Clipped From The Boston Globe: ”Wrote of His Last Month Alive”. The Boston Globe, 15.3.1937. Viitattu 13.2.2021. (englanniksi)
  23. H. P. Lovecraft. Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.1.2021. (englanniksi)
  24. Nummelin, Juri: Lukijalle. Teoksessa Nummelin, Juri (toim.): Kirotun kirjan vartija, s. 5–8. Helsinki: Jalava, 2016. ISBN 978-951-887-531-7.
  25. The Lovecraft Investigations: Seven surprising ways H. P. Lovecraft influenced our pop culture. BBC. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)
  26. Nguyen, Trung: History of Humans. (”The literary philosophy developed by the American writer H. P. Lovecraft, stating that there is no recognizable divine presence, such as god, in the Universe, and that humans are particularly insignificant in the larger scheme of intergalactic existence.”) Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)
  27. H. P. Lovecraftin kootut teokset 5 (Markku Sadelehdon esipuhe, s. 5–8).
  28. Joshi & Schultz 2001 (luvut ”Poe, Edgar Allan” ja ”Dunsany, Lord”).
  29. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Dunsany, Lord”).
  30. Nicholls, Peter & Clute, John: Gothic SF. The Encyclopedia of Science Fiction, toimittaneet John Clute ym. London: Gollancz, päivitetty 29.9.2020. Viitattu 16.12.2020. (englanniksi)
  31. Elo, Eija: Outoja tarinoita 1 Aikakone. 3/1990. Viitattu 30.3.2017.
  32. Joshi 2001, s. 300.
  33. Hinkkanen, Juhani: Charles Dexter Wardin tapaus. Aikakone 3/1992. Viitattu 27.1.2021.
  34. Joshi 1996, s. 82, 116.
  35. Sadelehto, Markku: Esipuhe. Teoksessa Sadelehto, Markku (toim.): Musta kivi, s. 7–13. FAN-sarja. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20103-0.
  36. Joshi 2001, s. 300–302, 344, 374.
  37. Joshi 1996, s. 136–137.
  38. Harms 1998, s. vii.
  39. Alban, Dan: Spirit of Lovecraft Haunts Cambridge, New England. The Harvard Law Record, 21.10.2005. (englanniksi)
  40. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Letters, Lovecraft’s”).
  41. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Howard, Robert E[rvin]”).
  42. Joshi & Schultz 2001 (luku ”In the Walls of Eryx”).
  43. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Supernatural Horror in Literature”).
  44. Joshi & Schultz 2001, s. 255.
  45. ”Now all my tales are based on the fundamental premise that common human laws and interests and emotions have no validity or significance in the vast cosmos-at-large…. To achieve the essence of real externality, whether of time or space or dimension, one must forget that such things as organic life, good and evil, love and hate, and all such local attributes of a negligible and temporary race called mankind, have any existence at all.” (Joshi & Schultz 2001, s. 51.)
  46. The Lovecraft Investigations: Seven surprising ways H. P. Lovecraft influenced our pop culture. BBC. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)
  47. Davis, Sarah S.: Your Introduction to the Cosmic Horror Genre. All the Books!, 19.2.2019. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)
  48. Joshi & Schultz 2001 (luku ”At the Mountains of Madness”).
  49. Harms 1998, s. xii-xiii.
  50. Sederholm, Carl H. & Weinstock, Jeffrey Andrew: Introduction: Lovecraft Rising. Teoksessa The Age of Lovecraft, s 1–42. Minneapolis: University of Minnesota Press, 2016. ISBN 978-1-4529-5023-5. (englanniksi)
  51. Leppälahti 2005, s. 186.
  52. Bauer 2019.
  53. Joshi & Schultz 2001 (luku ”Cthulhu Mythos”).
  54. Sadelehto, Markku: Esipuhe. Teoksessa Sadelehto, Markku (toim.): Outoja tarinoita 4, s. 7–10. Suomentanut Matti Rosvall. Helsinki: Jalava, 1992. ISBN 951-8954-95-X.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.