Hovinarri

Hovinarri eli narri oli hoviin kuulunut henkilö, joka huvitti isäntäväkeä muun muassa sukkeluudellaan.[1]

Keskiaikainen hovinarri.
Jost Ammanin narria esittävä puupiirros hänen erilaisia ammatteja kuvaavasta kirjastaan Das Ständebuch vuodelta 1568.

Hovinarreja on ollut länsimaissa keskiajalta uudelle ajalle asti. Narri saattoi olla joko oikeasti hölmö (vrt. engl. fool) tai vain näytellä hölmöä. Narreja ei ollut pelkästään kuninkaan hovissa, vaan useat aateliston edustajat ja jopa kirkonmiehet pitivät itsellään narria. Narri olikin eräänlainen statussymboli siinä missä erikoinen lemmikkikin keskiajan ja uuden ajan alun yhteiskunnassa. Mielenvikaisia henkilöitä oli myös tavallisen kansan parissa ja hekin naurattivat tavallista kansaa omilla tempuillaan ja oudolla logiikallaan. Myös ammatillisia narreja eli henkilöitä, jotka ottivat itse narrin osan, oli paljon ja he kiertelivät joko kaupungista toiseen, tai ottivat roolin vain tietyn juhlan ajaksi.[2]

Hovissa narrien tehtävänä oli viihdyttää isäntäväkeä. Narrin repertuaariin kuului paljon erilaisia temppuja, joilla hän sai yleisönsä nauramaan. Luonnollisten hullujen eli mielenvikaisten käyttäminen narrina oli yleistä. He naurattivat yleisöään omalaatuisella puhetyylillään ja oudolla logiikallaan. He saattoivat myös tehdä paljon hullunkurisia asioita. Isäntä saattoi muun muassa kysyä narrilta jotakin asiaa ja tämän outo tai hassu selitys nauratti yleisöä. Ammatilliset narrit pyrkivät matkimaan luonnollisia narreja puhetyylillään. He myös suunnittelivat isompia esityskokonaisuuksia, joissa esimerkiksi järjestivät pilaturnajaisia.[3][2]

Narrilla oli erityinen oikeus tehdä ja sanoa sellaista, mikä muille oli paheksuttavaa tai jopa rangaistavaa. Näin ollen narri saattoi halutessaan jopa kritisoida kuninkaan tai muun mahtimiehen politiikkaa tai pilkata aatelisia, jotka kuuluivat kuninkaan hoviin. Narria saatettiin myös kurittaa sanomisistaan tai tekemisistään. Narri oli yleensä ulkoiselta olemukseltaan jotenkin poikkeava, kuten lyhytkasvuinen tai omituiseksi mielletty. Hänet puettiin usein pukuun, joka korosti hänen hulluuttaan: vihreä-keltaiseen pukuun tai muuten värikkääseen ja monenkirjavaan pukuun. Narrilla oli päässään huppu, tai aasinkorvat, jotka symboloivat hänen tyhmyyttään, sekä monesti tiukuja ja helistimiä ommeltuina vaatteisiin.[3][2]

Hovinarrien perinne Englannin hovissa päättyi Kaarle I:n kuoleman myötä vuonna 1649. Muistakin Euroopan hoveista narrit hävisivät 1700-luvun aikana.[4]

Pelikorttien jokerissa on tavallisesti narrin kuva.[5] Helsinkiläinen jääkiekkoseura Jokerit käyttää tunnuksenaan narrin päätä.[6]

Sebastián de Morra, yksi Espanjan Filip IV:n hovin kääpiöistä. Diego Velázquezin maalaus vuodelta 1636.

Katso myös

Lähteet
  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Korhonen, Anu: Fellows of Infinite Jest. The Fool in Renaissance England. Turku: Cultural History, University of Turku, 1999.
  3. Klemettilä, Hannele: Keskiajan julmuus. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy, 2008.
  4. Tieteen kuvalehti Historia 8/2014, s. 11.
  5. Atanor: Tarot – karttakirja sisäiseen ja ulkoiseen maailmaan Seita. 1/2003. Turku: Suomen luonnonuskontojen yhdistys Lehto ry.
  6. Jokerien historiaa Jokerit.com. Viitattu 1.2.2010.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.