Tampereen Pantin talo
Hämeen Pohjan talo eli Tampereen Pantin talo on Tampereella osoitteessa Puutarhakatu 11 sijaitseva kolmikerroksinen, vuonna 1909 valmistunut jugend-tyylinen talo, jonka on suunnitellut rakennusmestari Heikki Tiitola.
Hämeen Pohjan talo rakennettiin alun perin Suomalaisen puolueen Tampereen-järjestön ja Tampereen Suomalaisen Klubin käyttöön. Rakennuksessa sijaitsi klubin huoneisto 600-paikkaisine juhlasaleineen sekä Suomalaisen puolueen naisyhdistyksen ylläpitämä Hotelli Hälläpyörä. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Hämeen Pohjan juhlasaliin sijoitettiin venäläinen sotilassairaala. Sodan jälkeen talo myytiin Syrenin kirjapainolle vuonna 1918.
Hotelli Hälläpyörä oli hyvin suosittu majoittumispaikka ja sen kantavieraisiin kuuluivat muun muassa taidemaalari Jalmari Ruokokoski ja kirjailija Frans Emil Sillanpää. Hotellissa oli 14, myöhemmin 21 huonetta, seurusteluhuone ja ruokasali. Hotellin omistaja vaihtui 1920-luvulla ja samalla sen nimeksi muuttui Hotelli Hämeenpyörä. Hämeenpyörän ravintola oli 1930- ja 1940-luvuilla yksi Tampereen parhaista, mutta 1950-luvulta alkaen ravintolan ja hotellin toiminta alkoi hiipua. Vuonna 1977 entisiin Hämeenpyörän tiloihin perustettiin jugend-tyyliin sisustettu ravintola Laterna, joka on toiminnassa edelleen.
Talossa sijaitsee myös Tampereen Pantin panttilainaamo ja sisäpihan puolella on kokoustilana käytetty auditorio.
Lähteet
- Tampereen Suomalaisen Klubin historiaa[vanhentunut linkki]
- Ravintola Laternan historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
- Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, s. 13, 51. Tampere: Tampereen kaupungin kaavoitusyksikkö, 1998. ISBN 951-609-076-1.