Hot Wheels

Hurriganesin edellinen, vuoden 1975 lopulla julkaistu albumi Crazy Days oli ollut kaupallisesti suuri menestys. Se oli listaykkönen vuoden 1976 tammi-, helmi- ja maaliskuussa, ja top 10:ssä vielä seuraavinakin kuukausina. Lisäksi single ”My Only One” oli mukana singlelistalla huhtikuuhun asti. Viisi kuukautta ilmestymisensä jälkeen Crazy Days putosi top 20:een.[1]

Huhtikuussa 1976 ilmestyi uusi single ”An Awful Crime”, joka nousi singlelistan kolmoseksi.[1][2][3] Samoihin aikoihin Crazy Daysin ja sitä edeltäneen Roadrunnerin yhteenlaskettu myynti oli jo noin 100 000 kappaleen luokkaa. Suuren suosion myötä Hurriganes sai paljon palstatilaa aikakaus- ja nuortenlehdissä.[4] Heinäkuussa ilmestyi basisti Cisse Häkkisen soololevy Teendreams, joka nousi seitsemäksi viikoksi listaykköseksi ja oli vuoden myydyin rocklevy.[2][5]

Vuosi 1976 oli ollut Hurriganesille kiireinen, sillä kaiken lisäksi yhtye kuvasi elokuvaa Kuumat kundit. Uusia kappaleita oli kuitenkin syntynyt Kulosaaren harjoitustilassa kiitettävästi, ja keikkatauon päätyttyä niitä päästiin hiomaan myös yleisön eteen.[6] Heinäkuuksi oli suunnitteilla levytysmatka Ruotsiin, mutta sitä jouduttiin lykkäämään. Kesäkuun alussa oli tehty demonauhoituksia, mutta kappaleista puuttuivat esimerkiksi kunnolliset sanat.[7] Hurriganesin keikkasettiin oli tosin jo pidempään kuulunut lainakappaleita, kuten The Beatlesin ”I Saw Her Standing There”, ja Shel Silversteinin säveltämä ja Dr. Hook -yhtyeeltä löydetty humoristinen country-kappale ”Everybody’s Makin’ It Big”. Rumpali-solisti Remu Aaltonen halusi kuitenkin ehdottomasti, että uusi levy sisältää vain omaa materiaalia.[8]

Yhtyeen kaksi edellistä albumia oli äänitetty Marcus Music -studioilla Tukholmassa, mutta nyt levyttäminen jouduttiin tiukan aikataulun vuoksi järjestämään kuvausten ja keikkojen välipäiviin. Niinpä äänityspaikaksi valittiin Pekka Nurmikallion johtama edullinen Microvox-studio Lahdessa. Siinä missä Marcus Musicin 16-raitatekniikka edusti aikansa huipputeknologiaa, Microvox oli Suomen askeettisimman studion maineessa. Nurmikallio halusi studiollaan todistaa, että neliraitatekniikalla saa aikaan yhtä hyvää tulosta kuin kahdeksalla, kahdellatoista tai kahdellakymmenellä raidalla. Microvox koostui kahdesta Revox-kaksiraitanauhurista sekä Nurmikallion itse kehittämistä järjestelyistä.[6][9]

Microvoxissa olivat tehneet menestyslevyjä esimerkiksi Juice Leskinen, Sleepy Sleepers ja Jukka Kuoppamäki, mutta studion äänimaailma ei aina herättänyt varauksetonta suosiota. Remu Aaltonen oli kuitenkin päättänyt, että uusi albumi nauhoitettaisiin Lahdessa. Tämä oli samalla halua auttaa ajoittaisista talousvaikeuksista kärsivää Love Recordsia. Kitaristi Ile Kallio pettyi Aaltosen päätökseen.[6]

»Mä muistan, kun kävelin sinne ekan kerran. (...) Kyllä se oli niin karun näköistä. Remu halus kokeilla jotain käsittämätöntä ja mä olin ensin tyrmistynyt, et minkä takia me mennään tämmöseen studioon kun me oltais voitu valita mikä tahansa studio Euroopasta.»
(Ile Kallio, kitaristi.[6])

Remu Aaltonen totesi medialle, että koska kaikki yhtyeet haluavat mennä heidän jälkeensä Marcus Musiciin levyttämään, toimii Hurriganes nyt päinvastoin. Hän halusi todistaa, että tulos ei ole olosuhteista vaan tekijöistä kiinni, arvostellen samalla suomalaisia muusikoita liian ylpeiksi. Äänittäjä Nurmikallio on puolestaan kertonut olleensa Hurriganesin valinnasta hyvin yllättynyt mutta toisaalta otettu.[10]

Albumi levytettiin heinäkuun 1976 aikana.[3] Aaltonen käytti levyllä studion omia Tama-merkkisiä rumpuja. Rumpukopissa ei ollut lainkaan suoraa yhteyttä muussa tilassa oleviin muihin soittajiin ja tarkkaamoon, joten kontaktit tapahtuivat televisiomonitorin välityksellä. Myös päällesoitto- ja jälkimiksausmahdollisuudet olivat niukat. Pohjaraidan nauhoituksen jälkeen pystyttiin äänittämään vielä kitarasoolo, pari laulua ja fillikitara. Studiossa yhtyeen tuotokset kuunneltiin kovalla äänenvoimakkuudella, sillä yhtye halusi kokeilla, miltä levy kuulostaisi lujaa soitettuna esimerkiksi diskossa.[11]

Ile Kallion mukaan sessioissa oli lopulta mukavaa, ja hän on myöhemmin kehunut levyn soundia. Kallio on myös muistellut, että samassa talossa asuvalla Nurmikallion äidillä oli tapana tarjota muusikoille kahvia, pullaa ja kakkua.[12]

Hot Wheelsin masternauha valmistui 20. syyskuuta 1976.[3] Albumi oli Love Recordsille siinä mielessä hyvä bisnes, että sen tekeminen oli hyvin halpaa. Samaa, kustannuksellisesti matalaa linjaa edusti Gua Vainion työstämä kansikuva. Ile Kallio on haukkunut sen Hurriganesin huonoimmaksi ja kertonut luulleensa, että se olisi vain luonnos lopullisesta kannesta.[13] Ennen albumin tekemistä Hurriganes oli neuvotellut siirtymisestä Finnlevylle, ja auton ovessa lukeva nimi Robbie viittaa Finnlevyn tuottajaan Robert Lindbergiin. Hurriganes kuitenkin empi siirtymistään, ja viimeistään albumista maksetut isot ennakot saivat yhtyeen jatkamaan Lovella.[14]

Ile Kallion kitaransoitto on albumilla voimakkaasti esillä. Kuva Helsingin musiikkimessuilta 2012.

Uudella albumilla Hurriganes halusi irtautua täysin edellisalbumi Crazy Daysin silotellusta äänimaailmasta, joten Hot Wheelsilla tavoiteltiin mahdollisimman ”rankkaa” soundia. Microvoxissa syntyneestä raa’asta ja pelkistetystä äänimaailmasta olikin riisuttu kaikki pop-maailmaan viittaava.[15] Ile Kallio on kutsunut albumia ”garagesoundin esi-isäksi”.[10] Musiikillisesti albumi nojaa Ile Kallion kitarariffeihin, ja yhtyeen rock and roll -soundiin on yhdistetty rhythm and bluesia, hard rockia, boogieta ja shufflea.[11][16][17] Albumin tyyliin vaikutti myös uuden aallon nousu. Vaikutteita saatiin esimerkiksi Dr. Feelgood- ja Eddie and the Hot Rods -yhtyeiltä.[12] Mukana ei ole yhtäkään Hurriganesille tyypillistä Cisse Häkkisen laulamaa kevyempää kappaletta – ainoan rauhallisen laulun, ”Judy”, tulkitsee Remu Aaltonen.[18]

Ile Kallion on sanottu tällä levyllä osoittaneen kykynsä edellisen kitaristin Albert Järvisen korvaajana. Kallio pysytteli albumin sooloissa useimmiten mahdollisimman yksinkertaisissa ja selkeissä ratkaisuissa. Poikkeuksena on Bo Diddleyn kunniaksi tehty kappale ”Hey Bo Diddley”, joka tunnettiin jo kesän keikoilla Kallion improvisoinneista.[19]

Kaikkia Hot Wheelsin kappaleita ei kuultu Kuumat kundit -elokuvassa, mutta vastaavasti albumilta jäi pois kappale ”I’m Movin’ On”, joka soi filmin kylpyhuonekohtauksessa. Pekka Nurmikallio kertoi myöhemmin, että kappaleen masternauhaa ei ole säilytetty.[10]

Yhtye tuotti levyn itse, sillä parilla edellisellä albumilla mukana ollut Richard Stanley ei ollut mukana studiossa.[10] Sen sijaan sanoitukset olivat jälleen pitkälti hänen kirjoittamiaan, vaikka albumin tekijätiedot väittävätkin kaikkien kappaleiden tekijöiksi Aaltosen ja Häkkisen. Stanley on kertonut tehneensä kertakorvauksella joitakin sanoituksia demonauhojen pohjalta. Myös Ile Kallion nimi oli jätetty pois, vaikka kappaleet työstettiin yhdessä. Honey Aaltosen kirjoittaman Hurriganes-kirjan mukaan kyseessä oli Aaltosen kosto hänen ja Kallion välisestä sanallisesta riidasta.[16]

• Kaikki sävellykset, sanoitukset ja sovitukset Remu Aaltonen ja Cisse Häkkinen.

Muusikot

• Remu Aaltonen – rummut, laulu
• Cisse Häkkinen – basso, laulu
• Ile Kallio – kitarat

Muut

• Pekka Nurmikallio – äänittäjä
• Hurriganes – tuottaja
• Gua Vainio – kansi

[6][28]

Albumi julkaistiin alkujaan vinyylilevynä ja C-kasettina.[29][30] Ensimmäinen CD-painos ilmestyi vuonna 1991.[17]

Formaatti	Valtio	Levy-yhtiö ja tunnus	Julkaistu	Lähde
LP		Love LRLP 206	1976	[31]
LP		Sonet SLP 3021	1976	[32]
MC		Love LRC 206	1976	[30]
MC		Sonet SKA-201	1976	[30]
LP		Love LRLP 206 (uusintapainos)	19??	[33]
LP		Sonet SLP 3021 (1. uusintapainos)	19??	[34]
LP		Sonet SLP 3021 (2. uusintapainos)	19??	[35]
CD		Love LRCD 206	1991	[17]
CD		Love LRCD 206	2001	[36]

• Aaltonen, Honey & Kontiainen, Vesa & Starck, Kjell: Hurriganes. Loisto, 2007. ISBN 978-952-459-765-4.
• Hurriganes-keräilysivu
• Luoto, Santtu: Ile Kallio. Minerva, 2012. ISBN 978-952-492-651-5.
• Rateyourmusic.com

• Tietoa Hot Wheelsin vinyylipainoksista
• Tietoa Hot Wheelsin kasettipainoksista