Hopak
Hopak (ukr. гопак; ven. гопак, gopak) on ukrainalainen kansantanssi,[1][2] jonka nimi viittaa hyppäämiseen kehottavaan huudahdukseen (ukr. гоп!, hop, hyppää!).[1] Tanssin juuret juontavat Zaporižžjan kasakoihin kuuluneiden miesten tanssiin 1600-luvun puolivälissä.[1][2] Myöhemmin tanssia ovat esittäneet parit, miessoolotanssijat ja sekatanssiryhmät.[2]


Tanssista on löydettävissä useita paikallisia variaatioita ja tunnistettavia rytmin ja liikekielen rakenteita. Musiikin tahtilaji on 2/4.[1] Joidenkin tulkintojen mukaan tanssissa ei ole kuitenkaan olisi vakiintuneita, pakollisia askelkuvioita.[2] Miehet kilpailullisesti improvisoivat askeleita, korkeita hyppyjä, potkuja ja käännöksiä; naiset tanssivat pelkistetympiä askelkuvioita, taputtavat, tai muodostavat kehää tanssijoiden ympärille.[2] Tanssin sooloja esittävät perinteen mukaan pääasiassa miehet.
Hopakia ovat taidemusiikissaan käyttäneet muiden muassa säveltäjät Semen Hulak-Artemovskyi, Nikolai Rimski-Korsakov, Modest Musorgski ja Pjotr Tšaikovski.[2]
Oopperoista hopak esiintyy ainakin seuraavissa:
- Mykola Lysenko: Taras Bulba[1]
- Modest Musorgski: Sorotšinskin markkinat[1]
- Pjotr Tšaikovski: Mazepa ja Tšerevitški [1]
- Nikolai Rimski-Korsakov: Maiskaja notš (Toukokuun yö)[1]
- Semen Hulak-Artemovskyi: Zaporožets za Dunajem (Запорожець за Дунаєм)
Katso myös
- tropak, suomeksi ripaska
Lähteet
- Ю. О. Станішевський: Hopak (Гопак) Entsyklopedija Sutšasnoji Ukrajiny - Encyclopedia of Modern Ukraine. 2006. Viitattu 29.7.2022. (ukrainaksi)
- Hopak, dance Encyclopaedia Britannica, britannica.com. Viitattu 29.7.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hopak Wikimedia Commonsissa
- Mykola Mushynka: Hopak Encyclopedia of Ukraine, vol. 2; uudelleenjulkaisu: Internet Encyclopedia of Ukraine. 1989. Viitattu 29.7.2022. (englanniksi)
- Hopak Ukrajinska muzytšna entsyklopedija, osa 1, s. 498-499. 2006. Viitattu 29.7.2022. (ukrainaksi)