Holismi

Holismi (kreik. ὅλος, holos; ’kokonainen’) on filosofinen ja ontologinen käsite. Holismin arkimääritelmän mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, mutta täsmällisemmin ilmaistuna holismilla tarkoitetaan, että jonkin kokonaisuuden ominaisuudet ovat enemmän kuin sen osien ominaisuuksien summa. Kokonaisuuteen sanotaan syntyvän emergenttejä ominaisuuksia, joita ei esiinny yhdessäkään sen osassa sinänsä. Holismin vastakohtana on reduktionismi.

Holismi voi ilmetä toisaalta ontologisessa muodossa eli kannanottoina olemassaolon kysymyksiin sekä toisaalta asioiden selittämisen ja ymmärrettäväksi tekemisen kysymysten yhteydessä (metodologinen holismi, semanttinen holismi).[1]

Holismi tieteenkritiikkinä

Holismi kritisoi läntisen tieteen perinteistä näkemystä, jonka mukaan tutkimusongelma on jaettava osiin ja selvitettävä ongelmaa osa kerrallaan. Osissa ei ilmene kokonaisuuden emergenttejä piirteitä, eikä kokonaisuutta voi ymmärtää pelkästään osista lähtemällä. Esimerkkejä:

  • yksittäisellä kulta-atomilla ei ole muotoa, väriä eikä ulottuvaisuutta, mutta kultahipulla on nuo ominaisuudet
  • (biologisessa) molekyylissa ei ole yhtään elämää, mutta osana solua se on osa elämää
  • neuronissa ei ole tietoisuutta, mutta osana aivoja neuroni on osa tietoisuutta
  • auton ohjauspyörällä ei voi ajaa tai kuljettaa ihmisiä, mutta osana autoa ohjauspyörä on osa kuljetuskykyistä yksikköä, autoa.

Holismi, systeemit ja kompleksisuus

Edellä mainitun tyyppinen ajattelu johtaa kokonaisuuden tutkimiseen kokonaisuutena, tarkemmin sanottuna kompleksisuuden hallintaan. Holismin mukaiset peruskysymykset tutkimuksessa kuuluvat seuraavasti:

  • mistä osista kokonaisuus muodostuu?
  • mitkä ovat osien vuorovaikutukset toisiinsa, minkälaisen verkon osat muodostavat?
  • mitä emergenttejä ominaisuuksia kokonaisuuteen syntyy osien vuorovaikutuksen seurauksena?

Holismin kannalta kolmas kysymys on oleellisin ja myös vaikein.

Koska kokonaisuutta systeeminä ei voi ymmärtää tutkimatta sen ympäristöä, on mainituissa kysymyksissä otettava huomioon myös kokonaisuuden (systeemin) ympäristö. Viimeistään tässä tullaan kompleksisuuden hallintaan jopa yksinkertaisissakin ongelmissa.

Jo Aristoteles esitti Metafysiikka-teoksessa ajatuksen, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.[2] Termi holismi esiintyi kuitenkin ensimmäisen kerran vasta Jan Smutsin kirjassa Holism and Evolution vuonna 1926.[3] Kvanttifyysikoista muun muassa David Bohm kannatti holismia.

Aiheesta seuraavana tieteen paradigmana on kirjoittanut mm. amerikkalainen filosofi ja fyysikko Heinz R. Pagels.

Lähteet
  • Baggini, Julia & Fosl, Peter S.: Ajattelun pikkujättiläinen. Tampere: Niin & Näin, 2013. ISBN 978-952-5503-76-0.
  • Freeman, Joshua: Towards a definition of holism. British Journal of General Practice, 2/1/2005, 55. vsk, nro 511, s. 154-155. Artikkelin verkkoversio.
  • Smuts, JC: Holism and evolution. New York: Macmillan, 1926. (englanniksi)

Viitteet
  1. Tieteen termipankki: holismi - kokonaisvaltaisuus www.tieteentermipankki.fi. Viitattu 8.7.2021.
  2. Metafysiikka 1045 a 10
  3. Freeman, Joshua: Towards a definition of holism. British Journal of General Practice, 2/1/2005, 55. vsk, nro 511, s. 154-155. Artikkelin verkkoversio.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.