Holger Fransman

Fransman aloitti musiikkiopintonsa soitto-oppilaana Suomen Valkoisen Kaartin soittokunnassa kuultuaan Alexei Apostolin johtaman torvisoittokunnan konsertteja Helsingin Esplanadi-Kappelissa vuonna 1921 ja ihastuttuaan soittokunnan esityksiin. Aluksi hänen soittimensa oli es-kornetti, mutta kokeiltuaan muitakin puhaltimia hän päätyi Lenni Linnalan neuvosta käyrätorveen. Vuonna 1926 Fransman hyväksyttiin Helsingin musiikkiopiston oppilaaksi. Käyrätorven lisäksi hän opiskeli pianonsoittoa, soinnutusta ja sovittamista, jotka olivat tärkeitä hänen myöhemmällä urallaan. Hänellä oli myös tilaisuus tutustua musiikkiopistossa toimiviin kulttuurivaikuttajiin, kuten Erkki Melartiniin.[1]

Vuonna 1928 Fransman sai oppilasvakanssin Helsingin kaupunginorkesterissa, jonka viidestä käyrätorvensoittajasta vain kaksi oli suomalaisia. Oppilassoittajan tehtäviin kuului tavanomaisen orkesterityön lisäksi avustaminen ooppera- ja teatteriesityksissä. Fransman sai vakituisen soittajan toimen orkesterissa 1930.[1] Samoihin aikoihin hän sai opintonsa musiikkiopistossa päätökseen. Päästötodistuksen hän tosin sai vasta 1942 suoritettuaan pakollisen pianonsoiton kurssin.

Opintojen päätyttyä Fransman totesi, ettei Suomessa ollut mahdollista saada enempää oppia, joten sitä oli ryhdyttävä hakemaan ulkomailta. Hän oli kuunnellut eurooppalaisia radioasemia ja huomannut itävaltalaisen Karl Stieglerin soiton. Kesällä 1931 hän pääsi Wieniin Stieglerin oppilaaksi (yhdeksi viimeisistä, sillä Stiegler kuoli 1932) ja omaksui opiskeluaikanaan wieniläisen käyrätorvensoiton perusteet, joihin kuului keskeisenä cantilene-tyyli – mahdollisimman kirkas ja puhdas soittoääni. Myöhemminkin Fransman piti soittimen kaunista ääntä tärkeimpänä päämääränä ja korosti sitä myös omille oppilailleen.[1]

Wienissä opiskellessaan Fransman kävi Stieglerin mukana Salzburgin musiikkijuhlilla, missä hänelle tarjoutui mahdollisuus seurata maailman huippukapellimestareiden työskentelyä. Heitä olivat muun muassa Arturo Toscanini, Bruno Walter ja Wilhelm Furtwängler.[1] Vuonna 1931 juhlien pääosassa oli Salzburgissa syntyneen Wolfgang Amadeus Mozartin musiikki, koska tuona vuonna oli kulunut 140 vuotta säveltäjän kuolemasta.

Fransman toimi Helsingin kaupunginorkesterissa käyrätorven äänenjohtajana vuosina 1937–1968, jolloin orkesterin kapellimestareina olivat Robert Kajanus, Georg Schnéevoigt, Armas Järnefelt, Martti Similä ja Tauno Hannikainen. Vierailevina kapellimestareina olivat muiden muassa Serge Koussevitzky, Leopold Stokowski, Sir John Barbirolli, Sir Thomas Beecham, Eugene Ormandy ja Ernest Ansermet sekä säveltäjät Heitor Villa-Lobos, Ottorino Respighi ja Aram Hatšaturjan.[1]

Orkesterityöskentelyssä Fransman piti tärkeänä yhtenäisen soinnin saavuttamista koko käyrätorvisektiossa ja loi puhallinsoittajien joukkoon hyvän yhteishengen. Hän soitti orkesterin solistina muun muassa Mozartin, Richard Straussin, Georg Philipp Telemannin ja Camille Saint-Saënsin konserttoja ja sooloteoksia. Fransman soitti myös Crusell-kvintetissä, jonka jäsenet ovat Helsingin kaupunginorkesterin puhaltaji ja oli lisäksi Solistiseitsikko Otavan perustajajäsen ja teki sille paljon sovituksia.[1]

Fransman teki myös merkittävän uran käyrätorvensoiton opettajana ja lehtorina Sibelius-akatemiassa 1961–1973. Hän koulutti 1930-luvulta alkaen vuosikymmenien ajan lähes kaikki suomalaisten ammattiorkesterien käyrätorvensoittajat, joihin lukeutuu muun muassa kapellimestari Esa-Pekka Salonen.[1]

Fransman osallistui myös muusikkojen järjestötoimintaan ja oli muun muassa Suomen Puhallinsoittajien Keskusliiton puheenjohtajana. Hän sai director musices -arvonimen 1959 ja professorin arvonimen 1969. Fransmanille myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1982.[1]

Fransman on haudattu Suomen Kaartin hautausmaalle Hietaniemeen. Näyttelijä Stig Fransman oli hänen poikansa.[1]