Materialistinen historiankäsitys

Historiallinen materialismi on nimitys Marxin keskeiselle teorialle, jossa selitetään historian keskeisiä tendenssejä materiaalisista lähtökohdista käsin. Vastakohdaksi "idealistien haaveilulle" ja nuorhegeliläisten abstrakteille käsitteille Marx haluaa asettaa oman ajattelunsa lähtökohdaksi kouriintuntuvan todelliset premissit. Ensinnäkin, jotta ihmiset voisivat ylipäätään tehdä historiaa, heidän täytyy olla elossa. Hengissä pysyäkseen ihmisten on tyydytettävä tarpeensa. Siksi ihmiset tuottavat välineet selviytyäkseen. Tätä ihmiset eivät tee sattumanvaraisella tavalla, vaan he ennemminkin toisintavat ympäriltään löytyvät elinkeinot. Tämä tapa tulla toimeen ja selviytyä määräytyy siis ympäristön asettamien ehtojen mukaan ja määrittää koko yhteiskunnan tuotantotavan. Tämä tuotantotapa on samalla koko yhteiskuntaa kuten myös yksilöiden elämää määrittävä aktiviteetti.

Tuotantotavan käsite ei ole aivan yksiselitteinen, koska Marx käyttää sitä useammassa merkityksessä. Välillä Marx viittaa tuotantotavalla materiaalisiin ja välillä sosiaalisiin seikkoihin tai joskus molempiin yhtä aikaa. Materiaalisessa merkityksessä tuotantotapa viittaa lähinnä työskentelyprosessin fyysiseen luonteeseen eli sen voidaan sanoa tarkoittavan lähes samaa kuin työskentelytekniikka. Tämä sisältää työn spesialisaation muodot sekä työnjaon. Siihen miten työskennellään vaikuttaa varsin pitkälle käytetty teknologia. Periaatteessa työskentelytapa materiaalisessa mielessä voi olla samanlainen selvästi erilaisten taloudellisten organisaatioiden alaisuudessa. Sosiaalisessa merkityksessään ’tuotantotapa’ viittaa tuotannon tarkoitukseen, ylimääräisen työn muotoon ja työläisen riistämisen tapaan. Tuotannon erilaisia tarkoituksia voidaan luokitella sen mukaan, tuotetaanko tavarat omaan käyttöön vai vaihtoon; vaihdetaanko vai myydäänkö vaihtoon tuotettu tavara; pyritäänkö voitot maksimoimaan myynnissä vai ei; ja pyritäänkö voitot käyttämään kulutukseen vai onko kyseessä pääomien akkumulaatio. Ylimääräisen työn (joka viittaa siihen työhön, jonka tuloksia työn tekijä ei itse saa) muoto vaihtelee esimerkiksi siten, että orjatyövoimassa ylimääräinen työ on se osuus orjan tuotannosta, minkä orjuuttaja pitää itsellään sen jälkeen kun on käyttänyt orjan ylläpitoon tarvittavan osan, kun taas kapitalismissa ylimääräinen työ näyttäytyy tuotteiden myynnin kautta saatavana voittona pääoman sijoittamisesta. Työläisen riiston tavoilla viitataan siihen, että kapitalismissa työntekijän riisto perustuu siihen, ettei tällä ole hallussaan tuotantovälineitä joten hän joutuu myymään työvoimansa, kun taas muunlaisissa tuotantotavoissa riisto voi perustua suoremmin yhteiskunnallisiin voimasuhteisiin, väkivaltaan tai sillä uhkaamiseen.

Toinen keskeinen käsite on tuotantovoimat. Tuotantovoimilla tarkoitetaan useimmiten tuotannossa käytettäviä välineitä (oleellista on niiden teknologian kehitystaso). Historiallisen materialismin teoriassa yhteiskunnan luonteen ensisijaisena selittävänä tekijänä ovat juuri tuotantovoimat, jotka nähdään yhteiskunnan perustana. Materiaaliset, tuotantoon ja talouteen liittyvät prosessit muokkaavat yhteiskunnan muita instituutioita. Yhteiskunnan perusta, tuotantovoimat, antavat tietynlaisen taloudellisen rakenteen. Taloudellinen rakenne koostuu suhteista, joita nimitetään tuotantosuhteiksi. Ihmiset asettuvat tuotantosuhteisiin tuotantovoimien kehitysastetta vastaavalla tavalla. Tuotantoon ja talouteen liittyvien rakenteiden pohjalta yhteiskunta saa ylärakenteen, jolla tarkoitetaan muita kuin suoraan tuotantoon ja talouteen liittyviä instituutioita (joihin kuuluu esimerkiksi uskonto ja kulttuuri). Marxin tekstien perusteella ei ole täysin selvää, minkälaisia nämä vuorovaikutussuhteet ovat. Ovatko kulttuuri ja instituutiot tuotantovoimien vaikutuksen määräämiä, vai asettavatko tuotantovoimat niille vain jonkinlaiset puitteet joiden sisällä ne muotoutuvat? Joka tapauksessa Marx näyttää näkevän teknologian (ja muut tuotantovoimat) jonkinlaisena oleellisena linkkinä ihmisen ja ympäristön välillä.

Historiallinen materialismi selittää yhteiskunnan kehityksen tuotantovoimien ja yhteiskunnassa vallitsevien tuotantosuhteiden (joista omistussuhteet ovat legalistinen muoto) vääjäämättömällä taipumuksella ajautua konfliktiin keskenään. Tuotantovoimat kehittyvät historian kuluessa jatkuvasti väestönkasvun ja ihmisten loputtomien tarpeiden myötävaikutuksesta. Tietynlaiset tuotantosuhteet vastaavat tiettyjä tuotantovoimien kehityksen astetta, mutta kun tuotantovoimat kehittyvät tästä asteesta ohitse, alkaa tulla yhteiskunnallisia ongelmia. Konfliktin kannalta oleellisia yhteiskunnassa vallitsevia suhteita ovat suhteet niiden välillä, jotka kontrolloivat tuotantovälineitä ja niiden jotka eivät. Näin ollen jännite tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välillä näyttäytyy yhteiskuntaluokkien välisenä konfliktina. Vallitseva luokka hallitsee olemassa olevaa tuotannonmuotoa, mutta kehittyvät tuotantovoimat lisäävät vallitsevaa luokkaa vastaan nousevan luokan voimia. "Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa."

Historiallisen materialismin mukaan yhteiskuntia on seuraavia tyyppejä:

• alkukantainen yhteiskunta
• orjanomistusyhteiskunta
• feodaalinen yhteiskunta
• kapitalistinen yhteiskunta
• sosialistinen yhteiskunta
• kommunistinen yhteiskunta

Kukin listassa oleva tyyppi on edellistä korkeampi, ts. tuotantovoimien kehitysaste on siinä edellistä korkeampi.

Yhteiskuntien historiallinen kehityskulku näyttäytyy Marxin historianfilosofiassa seuraavana:

1. Orjayhteiskunnat
   • selkeät rajat vapaiden ja orjien välillä; antiikin Kreikan polikset
   • väkivaltainen orjien kurissapito
2. Feodaaliyhteiskunta
   • maanomistajien ja maaorjien välinen kamppailu
   • epävakaa ajanjakso, jonka aikana yhteiskunnallinen murros, osa pitkää prosessia
3. Kapitalistinen (teollisuus)yhteiskunta
   • porvariston ja proletariaatin eli työväenluokan kamppailu
   • vähän väkivaltaa; laillisesti legitimoitu valta
   • riisto näkymättömämpää, koska se tapahtuu rakenteellisesti

On epäselvää, kuinka pitkälle Marx tarkoitti vaiheteoriansa universaaliksi malliksi yhteiskunnan kehityksestä. Tällainen universaali tulkinta mallista on yleinen marxilaisessa perinteessä, mutta Marx itse suorasanaisesti kiisti mallin universaaliuden eräässä myöhäisellä iällä kirjoittamassaan kirjeessä, jossa hän sanoi mallinsa kuvaavan vain Euroopan historiallista kehitystä.

Vaihemallissa väkivalta ja näkyvä riisto vähenevät uusien tuotantomuotojen myötä, mutta riiston kokonaismäärä säilyy. Marx ja Engels katsoivat, että kapitalistisen(kin) tuotantomuodon ristiriidat johtavat väistämättä vallankumoukseen, jonka seurauksena on luokaton yhteiskunta. Marx kuitenkin kirjoittaa vain hyvin vähän siitä, millainen tämä uusi yhteiskuntarakenne on.

Historiallisen materialismin mukaan luokat ovat sellaisia ihmisryhmiä, jotka eroavat toisistaan ennen kaikkea sen mukaan, mikä on niiden paikka suhteessa taloudelliseen tuotantoon. Luokat eroavat toisistaan myös sen mukaan, millä keinoin ja missä määrin ne saavat osansa yhteiskunnallisesta tulosta.[2]

Virallinen oppikirja Marxismin-leninismin perusteet kertoo, että täydellisimmän määritelmän luokista antaa V.I.Lenin, jonka mukaan luokiksi nimitetään suuria ihmisryhmiä, jotka eroavat toisistaan sen mukaan, 1) mikä on niiden paikka historiallisesti määräytyneessä yhteiskunnallisen tuotannon järjestelmässä, 2) mikä on niiden suhde tuotantovälineisiin ja 3) millä keinoin ne ja missä määrin ne saavat osansa yhteiskunnallisesta rikkaudesta. Luokat ovat ihmisryhmiä, joista toinen voi anastaa itselleen toisen työn tulokset niiden erilaisen aseman vuoksi.[3]

Luokkataistelun synnyttää eri luokkien aseman vastakkaisuus yhteiskunnassa ja niiden etujen välinen ristiriita. Kommunistisen puolueen manifestissa sanotaan:

»Vapaa ja orja, patriisi ja plebeiji, paroni ja maaorja, ammattikuntamestari ja kisälli, lyhyesti sanoen sortaja ja sorrettu ovat aina olleet toistensa vastakohtia, käyneet keskeytymätöntä, milloin peitettyä, milloin avointa taistelua, mikä on päättynyt joka kerta koko yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudistamiseen tai taistelevien luokkien yhteiseen häviöön.[4]»

Luokkia sanotaan antagonistisiksi, jos niiden edut ovat vastakkaiset ja sovittamattomat. Antagonistisia luokkia ovat mm. orjanomistajat ja orjat. [2]

Historiallisen materialismin mukaan yhteiskunnallinen vallankumous on sellainen laadullinen harppaus yhteiskunnan kehityksessä, minkä tuloksena toinen yhteiskuntataloudellinen muodostuma vaihtuu toiseen. Historiallisen materialismin mukaan yhteiskunnallisten vallankumousten syvin syy on uusien tuotantovoimien ja aikansa eläneiden tuotantosuhteiden välisessä ristiriidassa. Tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välinen ristiriita ilmenee luokkien yhteentörmäyksenä. Taloudellisella alalla yhteiskunnallisen vallankumouksen päätarkoituksena on ratkaista kehittyvien tuotantovoimien ja aikansa eläneiden tuotantosuhteiden välinen ristiriita ja poliittisella alalla vallankumous ratkaisee aikansa eläneen poliittisen päällysrakenteen ja muovautuvien uusien taloudellisten suhteiden eli taloudellisen kehityksen kypsyneiden tarpeiden välisen ristiriidan. Vallankumouksen perustunnusmerkkinä on valtiovallan siirtyminen yhden luokan käsistä toisen luokan käsiin. Vastavallankumous tarkoittaa vallan palauttamista entiselle hallitsevalle luokalle.[2]

Historiallisen materialismin eräs perusväittämä on, että kansa on tärkein historian luoja, historian reaalinen subjekti. Käsite kansanjoukot on historiallisesti muuttuva kategoria, jota luonnehditaan seuraavilla kriteereillä:[2]

• sen ytimenä ovat aineellisia hyödykkeitä tuottavat työtätekevät joukot
• se käsittää yhteiskunnan kansanvastaista huippukerrosta ja taantumuksellisia luokkia vastustavan väestön enemmistön
• siihen kuuluvat kaikki yhteiskunnalliseen edistykseen myötävaikuttavat sosiaaliset kerrokset.

Historiallisen materialismin mukaan historiallisen edistyksen kriteeri on tuotantovoimien kehitystaso. Tässä kuitenkaan tuotantosuhteita ei eristetä tuotantovoimista, esim. laskemalla tuotantovoimien kehitystasoksi pelkkä tekninen kehitystaso.[2]

• Karl Marx
• Friedrich Engels
• Vladimir Lenin

• Kuusinen, O.W. ym.: Marxismin-leninismin perusteet. Oppikirja. Karjalan ASNT:n Valtion kustannusliike, 1960. Teoksen verkkoversio.

• Marx, Karl. Feuerbachin teesit.
• Marx, Karl. Filosofian kurjuus.
• Engels, Friedrich. Anti-Dühring.
• Engels, Friedrich. Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi.
• Lenin, V. I. Militantin materialismin merkityksestä.
• Stalin, J. V. Dialektinen ja historiallinen materialismi.