Hirvenkello

Hirvenkello
Uhanalaisuusluokitus
	Puutteellisesti tunnettu
Suomessa:	Vaarantunut [1]
Tieteellinen luokittelu
Kunta:	Kasvit Plantae
Alakunta:	Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari:	Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari:	Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka:	Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko:	Asterales
Heimo:	Kellokasvit Campanulaceae
Suku:	Kellot Campanula
Laji:	cervicaria
Kaksiosainen nimi
	Campanula cervicaria ; L.
Katso myös
	Hirvenkello Wikispeciesissä; Hirvenkello Commonsissa
	Infobox OKNimi-testi OK

Hirvenkello (Campanula cervicaria) on näyttävä, kaksi- tai monivuotinen Euraasiassa tavattava kellokasvi.

Ulkonäkö ja koko

Hirvenkello kasvaa 30–100 senttimetriä korkeaksi. Sen monisärmäinen varsi on jäykkä, pysty ja mehevä, 3–5 millimetriä paksu ja karheakarvainen. Lehtiruoti on tavallisesti leveästi siipipalteinen. Lehden lapa on epäsäännöllisen nyhälaitainen, vaaleanvihreä ja kankeakarvainen. Muodoltaan lehdet ovat pitkulaisen suikeita tai puikeita. Vaaleansiniset, pari senttiä pitkät, mykerömäiset kukat kasvavat pallomaiseksi kukinnoksi varren päähän. Pienempiä kukintoja on lehtihangoissa. Kasvi kukkii heinä-elokuussa.[2]

Ulkonäöltään hirvenkello muistuttaa yleisempää peurankelloa (C. glomerata).[3]

Hirvenkellon pölyttäjinä toimivat kimalaiset (Bombus) ja kukkakärpäset (Syrphidae). Myös itsepölytys on mahdollista, mutta silloin kasvin siementuotto on paljon heikompi. Kasvi kukkii vain kerran, jonka jälkeen se kuolee.[3]

Levinneisyys

Hirvenkellon levinneisyys ulottuu Keski-Suomesta, -Ruotsista ja -Norjasta Pohjois-Italiaan ja Balkanin niemimaalle. Läntisimmät kasvupaikat ovat Espanjassa, josta lajin levinneisyysalue jatkuu läpi Keski- ja Itä-Euroopan Aasian puolelle Länsi-Siperiaan asti.[4] Suomessa hirvenkelloa esiintyy harvinaisena paikoitellen Nurmes-Iisalmi-Pori-linjan eteläpuolella. Se on Suomessa suuresti harvinaistunut ja Pohjanmaalta kokonaan hävinnyt.[2][5]

Elinympäristö

Hirvenkello kasvaa tienpientareilla, radanvarsilla, metsäaukeilla, rinneniityillä ja ahoilla. Aikaisemmin laji oli tyypillinen kaskiahojen ja kaskiviljelysten reunaosien kasvi. Laji on suuresti harvinaistunut viime vuosikymmeninä perinteisen maatalouden loputtua.[2][3]

Lähteet

Raatikainen, Mikko: Hirvenkello. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 89.
Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet

Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 188. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.9.2022).
Retkeilykasvio 1998, s. 402.
Raatikainen 1997, s. 89.
Den virtuella floran: Skogsklocka (ruotsiksi) Viitattu 15.12.2009.
Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2008: kartat Kasviatlas 2008. 2009. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 15.12.2009.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[punainen_kirja_2019-1] Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 188. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.9.2022).

[RETKEILYKASVIO-2] Retkeilykasvio 1998, s. 402.

[RAATIKAINEN-3] Raatikainen 1997, s. 89.

[4] Den virtuella floran: Skogsklocka (ruotsiksi) Viitattu 15.12.2009.

[5] Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2008: kartat Kasviatlas 2008. 2009. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 15.12.2009.