Hiroshige

Hiroshigen elämästä tiedetään useimpien ukiyo-e-mestareiden tavoin vain vähän. Puupiirrokset eivät olleet omana aikanaan arvostettua taidetta, joten käsityöläisinä pidettyihin suunnittelijoihin ei kiinnitetty huomiota, eikä heidän elämänvaiheitaan usein kirjattu muistiin.[3] Hiroshige syntyi nimellä Andō Tokutarō vuonna 1797 Tokugawa-shōgunaatin hallintokaupungissa Edossa, nykyisessä Tokiossa samuraisukuun. Hänen isänsä oli Edon kaupunginosan palomestari. Perhe asui parakeissa kaupungin laidalla.[3][9]

Nuori Tokutarō piti piirtämisestä. Häntä opasti ilmeisesti yksi palomiehistä, amatöörimaalari Okajima Rinsai, joka oli opiskellut Kanō-koulukuntaan kuuluneen mestarin johdolla maalausta.[10] Kun nuoren Tokutarōn molemmat vahemmat kuolivat hänestä tuli vain 12-vuotiaana perheensä pää ja isänsä virka-aseman perijä. Virka vaati ilmeisesti vain hyvin vähän työtä ja Hiroshige pystyi jatkamaan opintojaan.[3][9] Hän pyrki ensin ukiyo-e-mestari Utagawa Toyokunin oppilaaksi, mutta tuli hylätyksi. Hiroshigesta tuli kuitenkin samaan Utagawa-koulukuntaan kuuluneen Utagawa Toyohiron oppilas. Vuonna 1812 vain vuosi opintojensa aloittamisen jälkeen 15-vuotias sai ottaa käyttöön oman mestarinimensä Hiroshige.[3][9] Ukiyo-e-tekniikoiden lisäksi Hiroshige opiskeli Kanō- ja Shijō-koulukuntien maalausta.[6]

Hiroshigen ensimmäiset tunnetut työt ovat runokirjan kuvitus ja sarja yakusha-e-näyttelijäkuvia vuodelta 1818. Seuraavien vuosien aikana Hiroshige kehittyi taiteilijana ja suunnitteli muiden ukiyo-e-kuvittajien tavoin kuuluisien kurtisaanien, näyttelijöiden ja samuraiden kuvia. Hiroshige siirsi perintövirkansa pojalleen heti kun se oli mahdollista vuonna 1823 ja keskittyi kokonaan uraansa kuvittajana.[9]

Vuodesta 1830 eteenpäin Hiroshige löysi omat vahvuutensa ja keskittyi maisemakuviin yhteistyössä useiden eri kustantajien kanssa.[9] Hiroshigen puupiirrossarja Tokaidon tien 53 pysähdyspaikkaa (n. 1832–1833) loi hänen maineensa taiteilijana.[5] Sarja julkaistiin vuonna 1833 ja kirjana vuonna 1834. Vuonna 1856 Hiroshige ryhtyi buddhalaiseksi munkiksi ja aloitti puupiirrossarjan Sata kuuluisaa näkymää Edosta (1856–1858). Hän kuoli 62-vuotiaana Edon kolera-epidemian aikana.[11]

1830-luvun alussa ilmeisesti Hiroshigen opettajan ja mestarin Utagawa Toyohiron kuolema vapautti hänet kokeilemaan uudenlaisia aiheita. Hiroshige otti vaikutteita Hokusain luontokuvista. Aiempien henkilökuvien sijasta hän alkoi suunnitella romanttisia maisema- ja luontopuupiirroksia. Uusi aihevalinta sopi Hiroshigen kuvittajanlaadulle.[3][9][6] Hänestä tuli Hokusain veroinen maisemakuvaaja. Yhdessä kaksi suunnittelijaa nostivat maisemakuvauksen arvostetuksi ukiyo-e-lajiksi muiden vakiintuneiden lajityyppien rinnalle.[15]

Hiroshige kehitti nopeasti oman voimakkaan, runollisen tyylinsä.[3] Hänen maisemapuupiirrostensa ydin ovat tunnelman, luonnonilmiöiden ja vuodenaikojen vaihtelun kuvaus. Hän kuvasi kesäisiä maisemia, sadekuuroja, lunta, sumua ja syksyn kirkkaita värejä.[6] Hiroshige sovelsi sarjoissaan taitavasti myös länsimaisia vaikutteita, esimerkiksi perspektiivin ja tilan kuvaamista.[15]

Hiroshige maineen maisemien kuvaajana loi hänen 1832–1833 julkaistu sarjansa Tōkaidōn tien 53 pysähdyspaikkaa. Hänen opiskelijansa Hiroshige III kertoi myöhemmin, että sarja perustui Hiroshigen vuonna 1832 Edosta Kiotoon tekemän matkan aikana tehtyihin luonnoksiin. On kuitenkin todennäköistä, että Hiroshige otti omien luonnostensa lisäksi tai sijasta kuviensa aiheet suoraan aiemmin julkaistuista matkaoppaista, ja matka on romanttinen myytti.[9][16] Tōkaidō-sarjan kuvat eivät usein kuvaa pelkästään todellisia näkymiä. Hiroshige otti taiteellisia vapauksia, lisäsi maisemiin keksittyjä elementtejä ja karsi toisia. Näkemyksen yhtenäisyys oli hänelle tärkeämpää kuin orjallinen todellisuuden seuraaminen.[17]

• Sarjasta Tōkaidōn tien 53 pysähdyspaikkaa, 1833–34
• 
  Kuva 11, Hakone
• 
  Kuva 16, Kanbara
• 
  Kuva 46, Sadekuuro Shōnossa

Tōkaidōn tien 53 pysähdyspaikkaa oli kaupallinen menestys. Hiroshige pystyi menestyksen ansiosta keskittymään ainoastaan tunnettujen paikkojen kuvaukseen, joka tunnettiin omana genrenään meisho-e (kirjamellisesti ’kuuluisien paikkojen kuvat’). Myöhemmin maisemakuvia on kutsuttu myös nimellä fūkeiga (kirjamellisesti ’maisemapainokuvat’). Hiroshige uudisti puupiirrosten aihevalintojen lisäksi myös sitä, miten kuvat esitettiin. Aiemmat ukiyo-e-kuvittajien painokuvasarjat olivat sisältäneet yleensä 10–12 kuvaa. Hiroshigen yksittäisten painoarkkien sarjat olivat hyvin laajoja.[18] Hänen kuvansa olivat myös aiempia maisemapuupiirroskuvia suurempaa ōban-kokoa.[19]

Seuraavan kahdenkymmenen vuoden ajan Hiroshige jatkoi maisemakuvien suunnittelua, usein yhteistyössä muiden taiteilijoiden kanssa.[12] Tōkaidōn tien lisäksi Hiroshigen toinen lempikohde oli hänen kotikaupunkinsa Edo. Hän työstä toista tunnettua sarjaansa Sata kuuluisaa näkymää Edosta (1856–58) kuolemaansa saakka vuonna 1858.[12] Sarjalle ovat tyypillisiä kuvan etualalle sijoitetut suuret elementit, joiden tarkoitus on lisätä syvyysvaikutelmaa.[20]

• Sarjasta Sata kuuluisaa näkymää Edosta, 1857
• 
  Uusi Fuji, Meguro, Museum of Fine Arts, Boston.[21]
• 
  Kameidon luumutarha, Stanfordin yliopisto, Stanford.[22]
• 
  Suidōn silta ja Surugadain korttelit, Museum of Fine Arts, Boston.[23]

Hiroshige kirjoitti puupiirrossarjojensa esipuheisiin usein näkemyksiään kuvien suunnittelusta. Hänen mukaansa kuvien tuli perustua alkuperäisiin, paikalla tehtyihin luonnoksiin. Tarkoitus oli kuvata maisema realistisesti. Kuvittajan tuli kuitenkin ”poistaa kuvasta kaikki, missä ei ollut tyyliä tai sulokkuutta.” Esittääkseen kauniin näkymän kuvittajan oli ymmärrettävä, miten yhdistää toisiinsa kaikki ne elementit, joista yhdessä muodostuu maisema.[24]

Suomessa Hiroshigen töitä on myös Kansallisgallerian kokoelmissa.[29] Syksyllä 2008 Ateneumin taidemuseon näyttelyssä Matkalla Edoon olivat esillä Hiroshigen teossarjat Tokaidon tien 53 pysähdyspaikkaa ja Kisokaidon tien 69 pysähdyspaikkaa (n. 1834–1842) sekä teoksia sarjasta Sata kuuluisaa näkymää Edosta.[30]