HIPERLAN

European Telecommunications Standards Institute (ETSI) aloitti WLAN-standardinsa kehittämisen vuonna 1991. Ensimmäinen hiperlan-standardi tuli julkaisukuntoon vuonna 1998. Hiperlan/1-standardi määrittelee ainoastaan radiotaajuustekniikalla toimivat verkot. Standardin määrittelemä yhteyden taajuus on 5 GHz ja verkkoyhteyksien nopeudeksi määritetään 23,5 Mbps. Hiperlan/1 käyttää tiedonsiirtoon viittä kanavaa, jotka sijoittuvat välille 5,15–5,35 GHz. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kolme kanavista on yhteyden muodostamiseen kaikille mahdollisia ja kahden kanavan käytön määrittävät kunkin valtion radiotaajuuksista vastaavat tahot. Hiperlan/1-standardi määrittelee OSI-mallin mukaisen fyysisen kerroksen ja siirtoyhteyskerroksen kuten IEEE 802.11 -standardi.

Hiperlanin protokollapinon kerrosmalli eroaa OSI-mallista jakamalla siirtoyhteyskerroksen LLC- (Logical Link Control) ja MAC-kerroksiin (Medium Access Control), jonka lisäksi MAC-kerroksen ja fyysisen kerroksen välissä on CAC-kerros (Channel Access and Control Layer).[1]

Kanavankäyttökontrollin (CAC) tehtävä on hallita kanavankäyttöpyyntöjä kanavan sen hetkisen tilan sekä pyyntöjen prioriteetin perusteella. Kanavankäyttökontrolli toimii EY-NPMA–mekanismin avulla (Elimination-Yield Non-Preemptive Multiple Access mechanism), joka koodaa tiedon prioriteetista ja funktioista radiopulssiin ja lähettää sen kaistalle ennen data-pakettia. EY-NPMA:n avulla verkko saadaan toimimaan mahdollisimman vähäisillä pakettien yhteentörmäyksillä käyttäjien suurista lukumääristä huolimatta. EY-NPMA:n käyttö parantaa multimediasovellusten toimintaa WLAN-verkoissa.

ETSI julkaisi hiperlan/2-standardin vuonna 2000. Hiperlan/2 tarjoaa edeltäjäänsä verrattuna uusia ominaisuuksia, joista mainittakoon verkon parempi tietoturva, nopeammat verkkoyhteydet ja aikakriittisyys. Hiperlan/2 käyttää 5 GHz:n taajuutta, kuten edeltäjänsä, mutta määrittää verkkoyhteyden nopeudeksi 54 Mbps. Se toimii käytännössä UMTS-, IP- ja ATM-verkkojen langattomana jatkeena. Hiperlan/2:n tietoturvaa on parannettu käyttämällä tiedon salaamiseen DES- ja 3DES-algoritmeja. Tämän lisäksi tukiasema ja mobiiliasema pystyvät autentikoimaan toisensa ennen lähettämistä.

Peruspalveluina HIPERLAN/2:ssa on datan, äänen ja videon siirto. Standardi määrittää tiedonsiirron aikakriittiseksi, mikä tarkoittaa sitä, että suuremman nopeuden tarvitsevat yhteystapahtumat saavat käyttöönsä enemmän kaistaa. Tämä on erittäin hyödyllinen ominaisuus tulevaisuuden videoneuvotteluita ja puheen siirtämistä silmällä pitäen.

HIPERACCESS on suunniteltu pitkän kantaman ratkaisuksi, jossa käytetään point-to-multipoint ratkaisua. Nopeus on tyypillisesti 25 Mbit/s. HIPERACCESSia on suunniteltu käytettäväksi UMTS-, ATM- ja IP-verkkojen jatkeena. Taajuusalueen 40,5–43,5 GHz käyttöönotosta on keskusteltu CEPT/ERC:n työryhmissä.

HIPERLINK on suunniteltu lyhyen kantaman hyvin nopeaksi protokollaksi käytettäessä HIPERLANia ja HIPERACCESSia. Se tarjoaa mahdollisuudet 155 Mbit/s nopeuteen yli 150 metrin matkalla. HIPERLINK käyttää taajuuskaistaa 17 GHz.

Hiperlanin kilpailija IEEE 802.11 -standardi on yleinen WLAN-tuotteissa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Tämä johtuu lähinnä siitä, että 802.11-standardi on enemmän lähiverkkopuolelta ja perinteiset lähiverkkotuotteiden valmistajat tarttuivat siihen ETSI:n standardia hanakammin; ETSI puolestaan on perinteisesti keskittynyt matkapuhelinverkkoihin.

ETSI työskenteli HIPERLAN-standardin parissa vuosina 1991-1996. Vuonna 1996 ERC (European Radiocommunications Committee) määritteli HIPERLANin vastaamaan ETSI:n (European Telecommunications Standard Institute) standardia HIPERLANista. HIPERLAN toimii taajuuskaistalla 5 150-5 250 MHz ja taajuusalueella 5 GHz.

HIPERLAN/1 on kuvattu tarkemmin EN 300 652 -suosituksessa.

Ensimmäinen HIPERACCESS versio julkaistiin vuonna 2001. HIPERLINK-protokollan standardisointi sen sijaan on vielä kesken.

• High Performance LAN (Hiperlan) (englanniksi)