Himmeävilla

Himmeävilla (Eriophorum brachyantherum) on Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa kasvava ravinteisten pohjoisten soiden kasvi. Suomessa se on harvinainen ja luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi.[3]

Himmeävilla
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]
Suomessa: Vaarantunut

Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Angiospermae
Kladi: Yksisirkkaiset Monocotyledoneae
Kladi: Commelinids
Lahko: Poales
Heimo: Sarakasvit Cyperaceae
Alaheimo: Cyperoideae
Tribus: Scirpeae[2]
Suku: Suovillat Eriophorum
Laji: brachyantherum
Kaksiosainen nimi

Eriophorum brachyantherum
Trautv. & C.A.Mey.
Synonyymit
  • Eriophorum opacum (Björnstr.) Fernald
Katso myös

  Himmeävilla Wikispeciesissä
  Himmeävilla Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

Himmeävilla on löyhästi mätästävä ja rönsytön. Sen varsi on 40–50 cm pitkä ja 1–1,5 mm paksu. Varren tyvitupet ovat harmahtavanruskeita. Varrella on kaksi väljähköä ja lavatonta, 3–4 cm leveää tuppea. Lehdet ovat puolet varren pituudesta, 0,5–1 mm leveitä ja kolmesärmäisiä tai liereitä. Kukinto on yksittäinen, varren kärjessä oleva tähkä. Läpikuultamattomat tähkäsuomut ovat noin viisi millimetriä pitkiä, puikeita, lyhytsuippuisia ja kärjestä tummanvihreänharmaita. Himmeävilla kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa. Kukinnan jälkeen kukinnon kehäsukaset pitenevät paljon tähkää pidemmiksi kellanharmahtaviksi tai valkoisiksi karvoiksi. Karvojen pituus lopulta 1,5–2 cm ja ne muodostavat pumpulimaisen ja tasaiseksi leikatun näköisen tupsun.[4][5]

Levinneisyys

Himmeävillaa tavataan laajalla yhtenäisellä alueella Norjan, Ruotsin ja Suomen keski- ja pohjoisosista läpi Pohjois- ja Itä-Venäjän, ja edelleen Alaskaan, Kanadaan ja Yhdysvaltojen pohjoisosiin. Aasiassa levinneisyysalue ulottuu Siperian läpi etelään päin Mongoliaan ja Pohjois-Kiinaan saakka. Runsaimmin lajia tavataan Fennoskandiassa.[6] Suomessa himmeävillaa tavataan paikoitellen Lapissa, Pohjois-Pohjanmaan itäosissa ja Kainuussa. Lajia on aikaisemmin kasvanut myös pohjoisessa Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.[7]

Elinympäristö

Himmeävilla viihtyy ravinteisilla lettorämeillä ja -korvissa. Sitä tavataan myös soiden reunamilla ohutturpeisilla, lähteisillä paikoilla, rannoilla ja joskus ojissakin. Laji on kalkinsuosija. Suomessa himmeävilla on harvinaistunut soiden ojitusten ja metsien uudistamis- ja hoitotoimien takia.[4][5]

Lähteet
  • Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu paino, s. 536–538. Helsinki: Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvi, s. 38. Jyväskylä: Keski-Suomen ympäristökeskus, 2007. ISBN 978-952-11-2917-9.
  • Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 195. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010 sivut 181–685 (pdf). (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 11.11.2017.

Viitteet
  1. Lansdown, R.V.: Eriophorum brachyantherum IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-1. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.3.2021. (englanniksi)
  2. Stevens, P. F.: Cyperaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 29.3.2021.
  3. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 195. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010 sivut 181–685 (pdf). (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 11.11.2017.
  4. Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu paino, s. 536–538. Helsinki: Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  5. Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit, s. 38. Jyväskylä: Keski-Suomen ympäristökeskus, 2007. ISBN 978-952-11-2917-9.
  6. Den virtuella floran: Myrull (ruotsiksi) Viitattu 9.2.2011.
  7. Lampinen, R. & Lahti, T. 2017: Kasviatlas 2016. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Kasviatlas 2016: Himmeävillan (Eriophorum brachyantherum) levinneisyys Suomessa Viitattu 11.11.2017.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.