Hillaryn ja Fuchsin retkikunta

Vivian Fuchsin Etelämantereen ylitysretkellä käyttämät traktorit olivat suuria ja lumiseen ympäristöön suunniteltuja vuoden 1955 vuosimallia olevia Tucker Sno-Catin Model 743 -mallia. Heillä oli myös lumikäyttöön alun perin suunniteltuja Weaseleita.[1] Hillaryn pelkästään Etelänavalle kohdistuneessa moottoriajossa käyttämät traktorit olivat arktisiin oloihin muunnettuja Massey Ferguson TE20 -traktoreita.[2]. Ferguson-traktoreihin oli lisätty muun muassa katoton koppi, telaketjut ja ylimääräinen välipyörä.[3]

Matkaa valmisteltiin huolellisesti kaksi vuotta. Sitä varten perustettiin Shackletonin tutkimusasema Weddelinmerelle lähelle Vahselinlahtea. Scottin tukikohta perustettiin puolestaan Rossinmerelle McMurdon salmen rantaan. Lisäksi sisämaahan perustettiin South Ice -niminen tukikohta.[4][5]

Retkeläisten käyttämä laiva Theron-alus jätti vuoden 1956 alussa Vahselinlahden lähelle 60 m korkealle Filchenerin lauttajäälle kahdeksan miestä ja suuren määrän tarvikkeita.[6] Miehiä johti Kenneth Blaiklock. Miehet kuljettivat tavaroita koirareillä 3 km sisämaahan päin ja alkoivat rakentaa mökkiä.[7] Ennen mökin rakennusta miehet toivat rakennuspaikalle vain hieman ruokaa ja polttoainetta, parafiinia. Tuuli kylmensi ilmaa, huononsi näkyvyyttä ja hautasi rakennustarvikkeita.[8] Mökin runko saatiin valmiiksi 19. maaliskuuta. Seuraavana päivänä aurinko laski napayön kaamokseen.

Kesken mökin rakennuksen puhkesi lumimyrsky, joka hautasi mökin perustuksen ja varastolaatikot.[9] Kaiken lisäksi myrsky rikkoi lahden jäätä ja vei jäällä olleet varastot mukanaan paljon ruokaa ja polttoainetta. Rannan varaston paikalla oli vain avovettä jäälautan lohjettua siitä. Miehet kaivoivat nyt tunneleita lumeen ja etsivät tarvikkeitaan lumen alta. Niistä tuli hyviä majapaikkoja koirille. Talvella oli -30 °C pakkasta ja hyvin tuulista. Miehet joutuivat talvehtimaan traktoreissa ja kahden hengen teltoissa. Tästä huolimatta kahdeksan miestä selvisi melko hyvin ja mökkikin valmistui marraskuun alkuun mennessä.[10] Miehet tekivät Weasel-traktorilla ja koirareillä tiedusteluretkiä, mutta eivät saaneet Sno-Catia kaivetuksi lumen alta.

Hillaryn napaoloihin muunnettuja TE-traktoreita.

Scottin asemalla tutkijat tekivät asuin- ja tutkimustiloja itselleen ennen talven tuloa.[11]. He tekivät myös tutkimus- ja tiedusteluretkiä Transantarktisten vuorten lähialueille. Lentokoneiden ensilaskeutumiset eivät onnisuneet, ja esimerkiksi Auster keikahti lasketuessa katolleen pyöristä, mutta se onnistuttiin vielä korjaamaan lentokelpoiseksi.[12] Ferrarin jäätikölle tehtiin koirarekipartiolla tiedusteluretki, mutta jäätikön alasosa todettiin niin huonoksi kulkea, että reitti hylättiin.[13]

Lentokoneella havaittiin Rossin lauttajäähän laskevan Skeltonin jäätikön olevan reunoiltaan hyvin railoinen mutta keskikohdaltaan parempi.[14] Sen juurelle lennätettiin Brooken johtama koirapartio, joka kiipesi jäätikköä ylös napaylängölle. Jäätiköllä oli upottavaa lunta, ja se oli hyvin railoinen, vaikka näytti ilmasta paremmalta. Partio nousi napaylängölle 8. helmikuuta,[15] ja koirapartio saapui odotettua nopeammin Skeltonin jäätikön juurelle ilmateitse perustetulle Skeltonin varastolle.[11] Lentokoneet alkoivat seuraavaksi lennättää sinne tarvikkeita tulevaa Etelämantereen halkiajoa varten.[15] Lentokoneista kartoitettiin samalla Transantarktisia vuoria.[16]

Etelän kesän saavuttua joulukuussa 1956 Vivian Fuchs saapui tanskalaisella Magga Dan -naparetkilaivalla Vahselin lahteen ja toi mukanaan tarvikkeita ja traktoreita.[17][18] Kesän aikana retkikunta teki tiedustelulentoja.[19] Eräällä lennolla noustiin alussa pitkin Slessorin jäätikköä ja huomattiin muun muassa vaikealta ylitettävältä näytettävä Filchnerin jäätikön ja mannerjäätikön kielekkeiden rajalla oleva jäävalliksi sanottu kaksi jyrkkää rinnettä käsittävä putous.[19]

Recoveryn jäätikön vierelle perustettiin 1956–1957 ilmateitse South Ice -niminen tarvikevarasto.[20] Vuoristoon perustettiin toinenkin tukikohta Slessorin ja Recoveryn jäätikköjen pohjoispäiden väliin. Leiriin kuljetettiin koiravaljakko tiedusteluretkiä varten. Ilmateitse kuljetettu koirapartio etsi ja merkitsi lipuin reitin Filchnerin lauttajäältä Recoveryn jäätikölle ”jäävallin” yli.[21]

Traktoripartio lähti 8. lokakuuta kuljettamaan tavaroita South Icen varastolle. Heti matkan alussa yhteen traktoriin tuli vika, ja välillä toisia traktoreita apuna käyttäen jouduttiin pelastamaan railojen ylle roikkumaan jääneitä traktoreita.[22] Lentokone auttoi mahdollisimman railottoman reitin etsinnässä, mutta suurin osa railoista oli lumisiltojen peittämiä eivätkä näkyneet ilmaan. Miehet kulkivat välillä jalan ja hiihtäen etsien kohtia, joissa railojen lumisillat olivat kantavia. Yhdessä vaiheessa traktorit kytkettiin railoihin putoamisen estämiseksi erittäin lujalla teryleenivahvisteisella köydellä yhteen.[23]

Filchnerin lauttajään keskiosissa oli railoton alue ja eteneminen nopeaa.[24] Jäävallin juurella, jäävallilla ja Recoveryn jäätiköllä railoja oli taas enemmän.[25]. Recoveryn jäätiköllä ryhmä kohtasi ilmateitse tuodun koirapartion. Recoveryn jäätiköllä oli monia railovyöhykkeitä, joissa eteneminen oli hidasta. Koirapartio ei ollut tiedustellut koko matkaa, joten reitti oli tiedusteltava vielä sauvojen kanssa. Whichawayn nunatakien lähellä oli taas pahoja railoja. Lopulta traktorit tulivat South Ice -varastolle. Matkanteko oli ollut odotettua hitaampaa muun muassa moottori- ja muiden vikojen sekä railojen takia ja vei 37 päivää.[24][26]

Hillaryn ryhmää huoltanut DHC-2 Beaver.

Vivian Fuchs asettui Weddellinmeren rantaan Shackletonin asemalle ja Edmund Hillary Rossinmeren rantaan Scottin asemalle. Hillary lähti TE-traktoreilla ja yhdellä Weaselilla Rossinmeren tukikohdasta.[27][28] Hillaryn miehet ajoivat viimeiset kilometrit Skeltonin jäätikön juurella olevalle ilmateitse perustetulle varastolle kovaa vauhtia.[29] Huono sää viivytti Skeltonin varastolta lähtöä. Nousu Skeltonin jäätiköllä oli melko helppoa, traktorit olivat liukkaalla jäätiköllä omassa elementissään. Koiravaljakon kanssa liikkuva tiedustelupartio teki reitin etsinnässä erinomaista työtä.[30]

Jäätikön keskivaiheilla oli kaksi porrasmaista jääputousta, joiden väliä kutsuttiin nimellä ”The Landing”.[28][31] Huono sää hidasti etenemistä myös jäätikölle noustessa.[30] Jyrkissä kohdissa lasti piti jakaa kahteen osaan; toista kuljetettiin ensin vähän matkaa ylös ja sitten palattiin hakemaan toinen puolikas. Jäätikön jälkeen alkoi névé-lumen alue, jossa lumi vielä muuttui jääksi. Traktorit saapuivat ilmeteitse perustettuun Plateau Depotiin marraskuun alussa.[32]

Hillaryn retkikunnan eteneminen oli välillä hidasta. Eräällä kolmen mailin matkalla oli erittäin hankala railoalue, jossa miehet tiedustelivat reittiä jalan yhteen köytettynä. Monesti traktorin perässä romahti suuri lumisilta yliajon jälkeen, ja yksi Massey Ferguson meinasi pudota railoon ennen varastoa 480. Napaylängöllä ajo oli nopeampaa. Siellä Hillaryn taival oli helpompi kuin Fuchsin, ja matka edistyi nopeasti. Weasel jäi jossain vaiheessa vikojen takia pois. Hillaryn ajo sai enemmän huomiota tiedotusvälineissä kuin Fuchsin ajo, koska Hillary oli parempi viestimään ihmisten kanssa.[17][33]

Hillaryn piti pysähtyä alukuperäisen suunnitelman mukaan varastolle 700. Hän kysyi kuitenkin lupaa jatkaa etelänavalle, mutta sitä ei ensin myönnetty.[34] Luvan saatuaan Hillary, Murray Ellis, Peter Mulgrew, Jim Bates ja Derek Wright jatkoivat 24. joulukuuta kohti etelänapaa. Kuultuaan Fuchsin traktoriryhmän valtavista vaikeukista Hillary ehdotti 3. tammikuuta radioteitse, että Fuchs vois keskeyttää yliajon sinä vuonna etelänavan asemalle ja jatkaa sitä seuraavana vuonna.[35] Hillaryn mekaanikko pelkäsi myöhäisen syksyn pakkasen aiheuttamia ja muita ongelmia. Tämä viesti nosti Fuchsin joukkueessa kovan äläkän. Fuchs vastasi, ettei ole järkeä keskeyttää Etelämantereen ylitystä, joka oli jo silloin vienyt suuret summat rahaa.[17]

Hillaryn ryhmä saavutti etelänavan 4. tammikuuta 1958, ja he saapuivat etelänavan Amundsen-Scottin tutkimusasemalle. Uni oli jäänyt matkalla vähiin, minkä takia miehet olivat uupuneita. Hillaryllä oli polttoainetta jäljellä enää 30 km ajoa varten.[17]

Vivian Fuchs lähti miehineen matkaan Sno-Cateilla, Weaseleilla ja Muskegilla Vahselinlahden Shackletonin asemalta 24. marraskuuta 1957.[36] Traktorit raahasivat mukanaan varusterekiä, joita oli samassa traktorissa kaksi tai useampia. Tarvikkeita oli 12 tonnia, muun muassa polttoainetynnyreitä. Retkimuona oli pääosin pemmikaania, perinteistä naparetkimuonaa.[17] Mukana oli Blaiklockin, Strattonin ja Stephensonin koirapartiot railoisten alueiden tiedustelemista varten. Matkalaisia huolsi pieni potkurikäyttöinen lentokone DHC-2 Beaver.

Retkikunta kohtasi monia entuudestaan tuttuja ongelmia: upottavia railoja, kovia traktoreita vaarallisesti hyppyyttäviä lumidyynejä, sastrugeita, traktorit juuttavaa upottavaa lunta ja moottorivikoja, jotka hidastivat etenemistä ajoittain huomattavasti.[37] Recoveryn jäätikön vaarallisen railoalueen tiedustelu vei koirapartioilta viisi päivää, mutta traktorit ajoivat sen läpi 14 tunnissa. Railoisilla alueilla koirapartiot tiedustelivat jäätä, ja ne kävivät sitä läpi metri metriltä taltan vartta apuna käyttäen. Blaiklock kertoi jälkikäteen railoon putoamiskuoleman uhanneen eräillä alueilla kaksi kertaa päivässä. Yksi Sno-Cat jäi kerran railon päälle roikkumaan ja näytti jo putoavan sinne. Miehet joutuivat lapioimaan railoon lunta ja rakentamaan alumiinipalkeista tilapäisen sillan, jotta Sno-Cat saataisiin liikkeelle.[38][39] Suurista vaikeuksista huolimatta Fuchs piti hyvää mielialaa yllä. Traktorit olivat saaneet kutsumanimet. Fuchs kutsui omaa Sno-Catiaan nimellä ”Rock’n Roll”.[40]. Retkikunta teki matkan aikana myös seismisiä- ja painovoimamittauksia. Seismisiä mittauksia varten tehtiin räjäytyksiä.

Recoveryn jäätikön keskiosasta retkikunta kääntyi napaylängölle South Icen varastolle.[41] Loppumatka etelänavalle meni suunnilleen pitkin 29 pituuspiiriä.[42][43] Matkanteko oli edelleen hidasta, eräässä vaiheessa edettiin viikossa 17 kilometriä. Täällä oli valtavia, kymmenien metrien korkuisia ja noin kuuden kilometrien mittaisia lumiaaltoja, joiden toinen puoli oli suurten sastrugien peittämä.[17] Vasta viimeisten 55 kilometrin matkalla etelänavalle alla oleva lumi ja jää olivat melko tasaisia.[17] Amerikkalaisten koneet kiertelivät Fuchsin traktorien yllä. Fuchsin traktorit tulivat asemalle 19. tammikuuta. Amerikkalaiset kutsuivat ”Bunnyn pojiksi” kutsumansa Fuchsin ryhmän majoittumaan asemallensa, ja näiden ei tarvinnut yöpyä teltoissa. Vastoin ennakkopelkoja Fuchs oli sanojensa mukaan iloinen nähtyään Hillaryn jo tulleen etelänavalle.[34] Paikalla oli tilannetta todistamassa myös noin 40 toimittajaa.[44] Blaiklock ja Stephenson olivat ensimmäiset Etelänavalle saapuneet koiravaljakon ajajat sitten Roald Amundsenin.[17]

Fuchsin retkikunta jatkoi etelänavalta McMurdon asemalle asti. Matkanteko oli nyt helpompaa, koska alusta oli tasaisempaa, heillä oli valmiit varastot ja reitti tiedusteltu etukäteen.[17] Sastrugit ja traktoriviat olivat edelleen ongelmia, samoin reitin etsiminen lumisiltojen yli. Yksi Sno-Catin ajaja melkein kuoli häkämyrkytykseen ja hänelle lennätettiin happipullot McMurdon asemalta.[45]. Hillary lennätettiin McMurdon asemalta varastolle 700 ja liittyi Fuchsin ryhmään. Yhdessä vaiheessa näkyvyys heikkeni, ja ajolinjan säilyttäminen vaati lippujen pystyttämistä peräperää näkömatkan päähän, niin että suora linja säilyi. Oltiin niin lähellä magneettista napaa, ettei magneettinen kompassi toiminut hyvin. Lähellä Plateau Depotia alkoivat näkyä vuoret.[46]. Laskeutuminen pitkin Skeltonin jäätikköä oli muuten melko helppoa, vaikka reittiä jouduttiin joskus etsimään.

Retkikunta saapui McMurdon scottin asemalle lännen suunnasta 2. maaliskuuta 1958 kello 13:57.[2][17] 3 473 kilometrin matka oli vienyt 99 päivää, päivän vähemmän kuin oli suunniteltu.[17]

Samaan aikaan, kun Fuchs ylitti maitse Etelämannerta, lähti Shackletonin asemalta lentokone tarkoituksenaan laskeutua Otter-koneella South Ice -varastolle ja jatkaa matkaansa etelänavan yli Scottin asemalle. Kun matkalaiset olivat lähteneet lentoon kohti etelänapaa, kone joutui paksuun pilveen. Tästä tiivistyvä jää alkoi lisätä koneen painoa, ja näkyvyyden ollessa olematon matkalaiset kääntyivät takaisin.[47] South Ice -varasto löytyi traktorin urien avulla, ja sinne laskeuduttaessa näkyvyys oli huono. Miehet joutuivat odottamaan sään paranemista ja polttoainelentoa ennen Etelämantereen ylilentoa.[48] Se onnistuikin hyvin, ja käytyään etelänapa-aseman yllä kone lensi Beardmoren jäätikön yli Scottin asemalle.[49]

• Fuchs, Vivian & Hillary, Edmund: The Crossing of Antarctica, The Commonwealth Trans-Antarctic Expedition 1955-58. London: Little, Brown and Co., 1958.
• Herbert, Kari & Lewis-Jones, Huw: Etelänapaa etsimässä. Suomentanut Kaipainen, Petri. Vantaa: Moreeni, 2012. ISBN 978-952-254-118-5.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hillaryn ja Fuchsin retkikunta Wikimedia Commonsissa