Hilja Haahti

Hilja Haahden isä oli kielitieteilijä ja suomentaja, Hämeenlinnan ruotsalaisen yläalkeiskoulun suomen kielen opettaja Johan Arvid Hahnsson ja äiti ensimmäinen suomenkielinen naiskirjailija Sofia Theodolinda Hahnsson (s. Limón). Isä Johan kuoli Hiljan ollessa 13-vuotias. Perhe muutti tällöin Helsinkiin. Äiti avioitui lehtori, senaattori, valtioneuvos Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen kanssa.[1]

Haahden elämään tuli uusi vaihe 1906, kun hän meni naimisiin patriarkaalisen säveltäjä, kirkkomuusikko ja musiikkitieteilijä Ilmari Henrik Reinhold Krohnin kanssa. Samalla hänestä tuli äidistään orvoksi jääneiden kuuden lapsen äiti. Vanhin lapsista oli yhdeksän vuotta, nuorin vuoden vanha.[2][3]

Hilja Haahti kävi Lucina Hagmanin valmistavan koulun ja senjälkeen Hämeenlinnan 6-luokkaisen tyttökoulun. Opettajaksi Haahden teki mieli opiskella. Perhe muuttikin isän kuoleman jälkeen Helsinkiin. Haahti pääsi opiskelemaan Suomalaiseen jatko-opistoon. Opettajaksi hän valmistui 1895. Hän oli opettajan virassa muutaman vuoden. Sitten Haahden opintojen jatkamiselle avautuivat edellytykset, kun äitinsä oli mennyt uuteen avioliittoon Yrjö-Koskisen kanssa. Ylioppilastutkinnon suoritettuaan 1898 Haahti opiskeli Helsingin yliopistossa. Vuonna 1902 hän valmistui filosofian kandidaatiksi.[4]

Aluksi Haahti oli opettajan toimessa muutaman vuoden ja yliopistotutkinnon jälkeen hän toimi 1902-1906 saksankielen opettajana Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa. Professori Ilmari Krohnin kanssa avioiduttuaan 1906 Haahti keskittyi perheenäidiksi, vapaaksi kirjailijaksi ja lehtien toimittajaksi.[3][2]

Hilja Haahti toimi opiskeluaikanaan Kristillisessä Ylioppilasliitossa, NNKY:n eri harrastuspiireissä, Suomen Lähetysseurassa ja Merimieslähetyksessä.[4]

Haahden kotiin kokoontui v. 1902 hänen ystäviään keskustelemaan sortokauden ja kansallisen heräämisen merkeissä. Kesken kaiken Haahti soitti pianollaan kolmisoinnun, kolme säveltä, joihin hän liitti kristillisyyden, taiteen ja suomalaisuuden. Näin sai alkunsa yhdistys Kolmisointu. Sen toimesta syntyi 17 vuotta myöhemmin Kristillinen taideseura^[1] sytyttämään ja tekemään tunnetuksi hyvän taiteen harrastusta. Seura sai monia paikallisosastoja, ja Haahti teki laajoja matkoja näiden järjestämiin juhliin ja neuvonpitoihin. Seuran puheenjohtajana hän tarmokkaasti toimi 27 vuotta, siis v:een 1946 ja oli sen jälkeen kunniapuheenjohtajana. Innoitus kristillisyyteen, taiteeseen ja suomalaisuuteen jatkuvasti sytytti.[4] Haahti kuului ensimmäisiin Suomen kirjailijaliiton jäseniin.^[2]

Hilja Haahden vanhemmat korostivat suomen kielen asemaa sekä kansallisuusaatetta. 1800-luvun lopun Suomessa naiskirjailijoita ei arvostettu. Silti Haahden perheessä kirjoittaminen ja kirjallisuus kuuluivat arjen asioihin. Koti arvosti naisten tasa-arvoa, taidetta ja uskonnollista vakaumusta. Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun johtaja Anna Lilius oli kokenut herätyksen vapaakirkollisten piirissä. Haahti sai uskonnolliset vaikutteensa Liliukselta. Liikkeen henkilökohtaista uskonratkaisua korostava sanoma sekä sen ajatus naisen ja miehen tasa-arvoisuudesta vaikutti Haahden elämään ja tuotantoon.[3]

Haahden runoilua löytyy myös virsikirjasta. Hänen suomentamiansa tai uudistamiansa ovat virret 30 Maa on niin kaunis, 320 Sinua, Jumalaa, 342 Niin ihanaa on ylistää, 508 Valkeus kirkas päällä synkän maan sekä 594 Käy aavaa merta purtemme. Tunnetuimpia virsiä on Haahden runoilema 548 Tule kanssani Herra Jeesus.[5]

Hilja Haahti kirjoitti pienestä pitäen satuja, kertomuksia ja runoja. Hän toimitti myös omia lastenlehtiä ja avusti sellaisia lehtiä kuin Tilhi, Sirkka ja Lasten Kuvalehti.[4]

Kirjoittaminen oli hänelle mieluista, hänen rakkain työnsä. Opiskeluaikana ilmestyi hänen esikoisrunokokoelmansa Oraita vuonna 1895. Haahti oli varsin tuottelias kirjailija: koko hänen tuotantonsa käsittää yhteensä 55 teosta, etupäässä runokokoelmia, romaaneja ja muistelmia. Laajan tuotantonsa vuoksi hän oli usean vuosikymmenen ajan 1900-luvun alkupuolella varsin luettu kirjailija. Mainittavimmat romaanit ovat vuonna 1947 ilmestynyt Sammatin sisarukset, joka kertoo Elias Lönnrotin tyttäristä sekä 2-osainen Kaurialan kartano: Kaunis Kauriala ilmestyi 1940 ja Kaurialan nuori emäntä 1941. Menestynein oli romaanisarja Kaurialan kartanon väestä; kokonaispainos on yltänyt yli 50 000:een.[4][1]

Haahden kristillishenkiseen tuotantoon kuului runokokoelmia, muun muassa Ikiaartehet, Muistoköynnös, Tuhotulva ja Valittuja runoja, sekä uskonnollishenkisiä kertomuksia, muun muassa Helvi, Israelin tyttäret, Seija tyttösen tarina ja Todistaja, lastenkirjoja sekä matkakuvauksen Pyhiltä poluilta. Laajan tuotantonsa ansiosta Haahti saikin aikoinaan nimityksiä: Suomen kotien kirjailija, Kirjailijoiden kuningatar ja Painosten herratar. Hänen teoksiaan myytiin puolisen miljoonaa kappaletta hänen 70-vuotisen kirjailijauransa aikana. Myös toimittajana ja kääntäjänä hän on toiminut. Haahden omia teoksia on niin ikään käännetty eri kielille, mm. ruotsiksi, saksaksi ja tanskaksi.[4]

Kussakin romaanissaan hänellä oli arvokas korostus: Kesätoverit mm. tähdensi merimieslähetystä, Kotkat ja Tulenliekit sisälähetystä, Valkeneva tie, Kun valkenee, Sotkuinen solmu ja Mahdottomuus mahdolliseksi avioliiton pyhyyttä ja puolison vaihtamisen pahuutta, Ahertajat kristillistä työväenliikettä, Todistaja yhteiskunnallisten luokkavastakohtien sovittamista ja Kadotettu kirje ripin merkitystä.[2]

Pitkästä ja tuotteliaasta urastaan huolimatta Hilja Haahti on jäänyt miltei unohduksiin. Hänen teoksiaan on pidetty pelkästään keveänä jatkona hänen äitinsä, ensimmäisen suomenkielisen naiskirjailijan Theodolinda Hahnssonin, tuotannolle.

Hilja Haahti sai Valtion kirjallisuuspalkinnon 1926.[3]

Haahden syntymäkodin paikalla (Kasarmikatu 1) olleen talon muistolaatta paljastettiin 1957. Iäkäs kirjailija oli itsekin paikalla puolisoineen.[3]

• Irja Aro-Heinilä, Naisen kuva, roolit ja rooli-ihanteet Hilja Haahden tuotannossa. Väitöskirja, Helsingin yliopisto 2005

• Huhtala, Liisi: / Haahti, Hilja (1874–1966). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Hilja Haahti Elias-kirjailijat
• Hilja Haahti Ylen Elävässä arkistossa
• Hämeenlinnan kaupunki: Hilja Haahden muistolaatta (Arkistoitu – Internet Archive)
• Hilja Haahti, Kirjasampo.fi
• Hilja Haahti 50-vuotias, Suomen Kuvalehti, 13.09.1924, nro 37, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Lisää luettavaa aiheesta Hilja Haahti on Wikiaineistossa Luettelo Hilja Haahden lehtiartikkeleista