Hilda Hongell
Hilda Elisabeth Hongell (o.s. Sjöblom; 16. tammikuuta 1867 Maarianhamina – 10. kesäkuuta 1952 Kokkolan mlk) oli Ahvenanmaalla vaikuttanut suomalainen rakennusmestari. Hän oli Pohjoismaiden ja mahdollisesti länsimaiden ensimmäinen naispuolinen rakennusmestari.[1]
![](../I/Hilda-Hongell-1890s.jpg.webp)
Elämäkerta
Ahvenanmaalta kotoisin ollut Hongell pääsi 1891 opiskelemaan Helsingin teollisuuskouluun erikoisoppilaana, mutta jo seuraavana vuonna hän saattoi jatkaa opintoja normaalina opiskelijana hyvän opintomenestyksensä takia. Hongell valmistui teollisuuskoulusta 1894.
Hongell suunnitteli kaikkiaan 98 rakennusta Maarianhaminaan ja sen lähiympäristöön vuosina 1889–1912, jolloin kaupungissa vallitsi vilkas rakentamiskausi Maarianhaminan kylpylän 1889 tapahtuneen perustamisen jälkeen. Rakennukset olivat pääasiassa kaupunkitaloja ja maatilojen rakennuksia. Hän käytti rakennuksissaan koristeellista sveitsiläistyyliä. Hongellin suunnittelemista rakennuksista 44 on säilynyt nykypäiviin.
Hongell oli naimisissa rakennusmestari Sanfrid Hongellin kanssa, ja heille syntyi kuusi lasta. Esikoispoika Olof Hongell (1898–1919) oli Suomen ensimmäisiä lentäjiä ja kolmas poika Göran Hongell (1902–1973) tunnettu lasiesineiden suunnittelija.[1]
Lähteet
- Suominen-Kokkonen, Renja: ”Hongell, Hilda (1867–1952)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 74–75. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. / Teoksen verkkoversio.
- Väitös Hilda Hongellista, Suomen ensimmäisestä naisrakennusmestarista.[vanhentunut linkki] Åbo Akademin uutisia ja tiedotteita 9.12.2011.
- Arkitekt Hilda Hongell i Helsingfors. (Arkistoitu – Internet Archive) The Finlander forum.
- Hilda Hongell & Lars Sonck: Byggnadskonstnärer i Mariehamn. (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
- Holmlund, Sofia: ”Hon har haft ett enormt inflytande.” Hufvudstadsbladet, 21.11.2017, s. 26–28. Artikkelin verkkoversio.
Kirjallisuutta
- Åkerfelt, Mia: För fremlingarnes trefnad: Byggmästaren Hilda Hongell och iscensättningen av badorten Mariehamn på 1890-talet. Diss. Åbo: Åbo Akademi, 2011. ISBN 978-952-12-2649-6.
Aiheesta muualla
- Hongell, Hilda hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)