Hiisi

Alkujaan ja varsinaisesti hiisi tarkoittaa pyhää lehtoa, kultti-, uhri- ja mahdollisesti toisinaan myös hautapaikkaa. Tässä merkityksessä sanaa hiisi käytetään ainakin Suomessa ja Virossa. Myös saamelaisten pyhä paikka seita saattaa olla samaa kantaa. Myös pyhästä hauta-alueesta tai helvetin kaltaisesta paikasta saatettiin puhua hiitenä. Viimeksi mainittuun saattaa osaltaan vaikuttaa muinaisgermaaninen tuonpuoleista tarkoittava sana Hizi.

Hiisi-sanan käsittäviä paikannimiä on runsaasti Etelä-Suomessa ja Virossa (esimerkkinä Hiidenmaa). Näitä nimiä on usein alueilla, joilla on esihistoriallisiin maanviljely-yhteisöihin liittyvien muinaisjäännösten tai paikannimien keskittymiä. Pyhäksi lehdoksi soveltunut tai tiedetty alue sijaitsee usein jotakuinkin tällaisen keskittymän keskellä. Arvioitujen lehtojen ja Hiisi-paikannimien ympäristössä on usein muun muassa linnavuori (puolustuspaikka), kalmisto, asuinpaikka tai asuinpaikkoja sekä jälkiä maanviljelystä (esimerkiksi muinaispelto). Tämä tukee käsitystä, että Hiisi olisi ollut yhteisön keskuspaikka ja kaikkein pyhin.

Tästä näkökulmasta Itämerensuomalaisten kielten hiisi-sanuetta on tutkinut muun muassa filologi Mauno Koski[6][7] ja samansuuntaisesti aihetta on käsitellyt myös historiantutkija Veikko Litzen. Esimerkiksi Perttelin hiisi-nimet olisivat Litzenin mukaan ilmausta yhteisön jakautumisesta kahteen osaan: Kristilliseen, jonka keskus olisi tullut kirkon paikaksi, ja ei-kristilliseen, jonka keskus olisi ollut Hiisi.[8]

Tätä kautta Hiisi-paikannimet saavat jo vastakkaista merkitystä. Kun Etelä-Suomessa hiisi-paikannimiä (esimerkiksi Hiidenvesi) on keskittyminä myös sellaisilla seuduilla, joilla maata viljelevien suomalaisten kansanperinne kertoo asuneen vierasta ja vihamielistä pyyntiväestöä, lappalaisia, (muun muassa Hiidenvesi Lohjan seudulla), niin on saatettu tulkita nimien viitanneen näihin. Nimet voivat kuitenkin heijastaa myös maata viljelevän yhteisön jakautumista kristinuskon saapuessa Litzenin kuvaamalla tavalla. Tällöin pakanuuteen liittyvä Hiisi-nimitys alkoi merkitä vieraita yhä vanhassa uskossa pitäytyviä ryhmiä ja mahdollisesti näiden hallitsemia alueita.

Kristinuskon levitessä sanan merkitys hämärtyi entisestään. Eteläisempien alueiden pakanat ja ”lappalaiset” hävisivät, mutta jatkoivat elämäänsä kertomuksissa muuttuen ajan myötä yhä tarunomaisemmiksi. Suomen kielessä pakanoihin samaistettu hiisi-sana alkoi viitata pahaan tai pakanalliseen henkiolentoon, pienikokoiseen ilkeään haltiaan tai peikkoon. Lopulta tästä merkityksestä tuli sanan yleisempi merkitys. Myös kristillisperäisiä nimityksiä juutas ja piru voitiin käyttää samantapaisista uskomusolennoista. Kalevalassa Väinämöinen joutui taistelemaan kolmea pahaa henkiolentoa, Lempoa, Pahaa ja Hiittä vastaan. Viron kielessä Hiisi-sanan alkuperäinen merkitys on säilynyt paremmin.

Katolinen kirkko ulotti valtansa ensin Varsinais-Suomeen, jossa hiidet jäivät jo varhain osaksi pelkästään kertomusperinnettä. Sen sijaan esimerkiksi Savon takamailla Kerimäellä varakirkkoherra lähetti vielä vuonna 1738 Porvoon tuomiokapitulille kirjeen, jossa kerrotaan "epäilyttävien lehtojen ja puiden" hävittämisestä.[2]

Hiisi on jättiläisten ja muiden taruolentojen ohella ollut tapa selittää asioita, joille ei näytä olevan luonnollista syytä. Kuka nyt toisi ison kiven keskelle metsää (hiidenkivi), poraisi ison kuopan kallioon (hiidenkirnu) tai kokoaisi suuria kivikasoja (hiidenkiuas).

Hiisien on uskottu asuneen ennen alueilla, joilla ihmiset nykyisin asuvat. Ihmisten levittäytyminen ja häiritsevä käyttäytyminen on kuitenkin saanut hiidet perääntymään yhä syrjäisimmille alueille. Samankaltaista on kerrottu myös jättiläisistä ja jotuneista. Jättiläiset ja hiidet on myös toisinaan rinnastettu, ja esimerkiksi suomalaisten sukulaiskansan virolaisten kielessä hiiglane tarkoittaakin jättiläistä, mutta useammin hiidet on kuitenkin arveltu pienikokoisiksi.

Hiittä pahana paikkana on peräpohjolassa kutsuttu sanalla helsinki, joka ilmeisesti on yhteydessä Ruotsin puolella sijaitsevan Hälsinglandin maakunnan nimeen. Jos on haluttu käskeä toinen hiiteen, on voitu sanoa ”painu helsinkiin”.[9]

Hiisitarinoissa hiidet kuvattiin usein pieniksi, jokseenkin ihmismäisiksi. Joskus harvemmin hiidet kuitenkin rinnastettiin myös jättiläisiin tai vuorenpeikkoihin. Hiidet kuuluivat hiiden väkeen. Hiiden väki saattoi eräiden käsitysten mukaan tarttua ihmiseen näkymättöminä olentoina tai taikavoimana ja aiheuttaa näin sairauksia. Hiisien kotipaikka oli Hiisi tai Hiitola. Hiitola sijaitsi vaikeakulkuisessa maastossa, mahdollisimman syrjässä ihmisasutuksesta. Hiitolaan oli rakennettu Hiiden linna, jossa hiidenväen hallitsija, Hiisi asui vaimonsa, Hiiden emännän kanssa. Hiiden emännältä Väinämöinen sai erään tarinan mukaan kanteleeseensa kielet. Hiiden linnassa asui myös hiitolaisia - joiden hiukset olivat käärmeitä - sekä Hiiden raivoava rakki ja Hiiden kissa, Kipinätär nimeltään. Hiidellä oli myös Hiiden ruuna, hiisien nopea hevonen ja yksi ainoa tytär, nimeltään Hippe. Hipen tehtävänä oli pakottaa varkaat palauttamaan varastamansa omaisuuden sen oikeille omistajille. Hiiden väestä puhutaan niin pahoina kuin hyvinäkin olentoina. Usein itse Hiisi suojeli metsässä kulkevia ihmisiä pedoilta.

Hiidet kulkivat usein meluisissa kulkueissa, joissa oli paljon kulkusia, ja joku saattoi vinguttaa viulua. Ne saattoivat ajaa päättömillä hevosilla tai pukeilla. Hiidet saattoivat aiheuttaa halvauksen, jos niitä ei väistänyt ojaan asti tiellä, tai jos niitä kuikuili pelokkaasti taakseen. Jos taas takana olevaa hiittä katsoi suoraan ja koko vartalolla kääntyen, se perääntyi.

Hiidet olivat kuitenkin myös inhimillisiä. He saattoivat puhella humoristiseenkin sävyyn ihmisille. Kerrankin, kun hiideltä tiedusteltiin, miksi se ratsastaa pukinkäppänällä, se selitti joutuneensa myöhässä ratsujen jakoon. Joskus hiidet vain metelöivät aiheuttamatta muuta harmia. Eräässä tarinassa metsään nukahtanut mies kohtasi hiisiä ja esitti peloissaan nukkuvaa. Niiden joukossa oli sekä mustia hiisiä että yksi harmaa hiisi. Mustat hiidet päättivät tappaa miehen, mutta harmaa sanoi kuitenkin, ettei nukkuvaa saisi vahingoittaa, joten miestä ei vahingoitettu.

Hiidet tappelivat joskus valtapiiriensä rajoista. Silloin ne saattoivat liikutella rajapyykkeinä käyttämiään isoja kiviä tai saada lammikot kuohumaan. Aikansa tapeltuaan ne kuitenkin sopivat riitansa. Tässä suhteessa ne muistuttivat tonttuja eli tontinhaltijoita, jotka myös kinastelivat keskenään isäntiensä maista ja omaisuuksista.

Koska hiidet olivat kastamattomia, ne eivät voineet astua pyhälle eli siunatulle maalle. Esimerkiksi pellot olivat siunattuja kylvön yhteydessä. Heikkotehoisen koukkuauran aikana pellot usein jouduttiin kyntämään ristiin, jolloin urien ristikuvion uskottiin lisäävän pellon suojelevaa voimaa. Hiisiä pakeneva saattoi pelastautua juoksemalla kynnetylle maalle. Jos ovi ei ollut siunattu nukkumaan mentäessä, saattoi hiisi tulla sisälle ja viedä jotakin.

• Koski, Mauno: Itämerensuomalaisten kielten hiisi-sanue: Semanttinen tutkimus: 1. Väitöskirja. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, Scripta lingua Fennica edita, osa 5. Turku: Turun yliopisto, 1967.
• Koski, Mauno: Itämerensuomalaisten kielten hiisi-sanue: Semanttinen tutkimus: 2. Turun yliopisto. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, Scripta lingua Fennica edita, osa 7. Turku: Turun yliopisto, 1970.
• Litzen, Veikko: Om socknen. Historisk tidskrift för Finland, 1977, 62. vsk, s. 331–335. (ruotsiksi)
• Nykysuomen sanakirja, 1. osa.

• www.muinaiskyro.com (Arkistoitu – Internet Archive)
• Hiisi (Arkistoitu – Internet Archive). Metsäpolku.
• Kalervo Mettala: Mitä tarkoittaa paikannimi Hiisi? (Arkistoitu – Internet Archive) Perttelin kotiseutuyhdistys.
• Hiisi-paikkoja Viipurin ja Käkisalmen lääneissä sekä Savossa. Suomalaiset pakanasivut.
• Veikko Anttonen: Mitä tutkimista pyhässä? (Arkistoitu – Internet Archive) Tieteessä tapahtuu 7/1996.