Hiidenportin kansallispuisto

Pohjoisessa on opastuskeskus ja pysäköintipaikka Palolammilla, noin kilometrin päässä Hiidenportin rotkosta. Idässä kansallispuistoon pääsee huonokuntoista tietä pitkin Urpovaaraan, retkeilypolun lähtöpisteeseen, jossa Urpolammen rannalla on myös laavu. Kaakosta puistoon pääsee patikoiden retkeilyreittiä Valtimo–Kuhmo-tieltä Käärmesärkän pysäköintialueelta Portinjoen vartta pitkin ja etelästä Valtimolta päin kulkija voi saapua Autiojärven ja Syrjän kautta toista retkeilyreittiä puistoon.

Hiidenportin rotkolaakso on kilometrin pituinen. Koko puisto on saanut siitä nimensä. Se on jyrkkä rotko kallioseinämineen. Kallioseinämät ovat paikoin jopa 20 metriä korkeita. Rotkon pohjalla on pieniä nevareunaisia lampia.

Kansallispuiston metsät ovat ainutlaatuinen näyte aarnimetsistä kilpikaarnaisine aarnimäntyineen ja hopeisine keloineen. Viimeiset hakkuut alueella on tehty 1900-luvun alussa. Metsät ovat keskimäärin 100–150-vuotiaita mänty- ja kuusimetsiä. Vaarojen lakialueilla kasvaa yleensä mäntyvaltaisia kangasmetsiä ja niiden rinteet ovat kuusivaltaisia. Puiden oksilla riippuu naavaa.

Puiston komeimmat metsät kasvavat Urpovaaran rinteillä. Kuusien joukossa kasvaa haapoja. Urpovaaran vanhaan metsään pääsee helpoimmin tutustumaan kulkemalla Urpovaaralta Hiidenportille vievää viitoitettua polkua. Varpukerros on yllättävän tiheää, kun se on saanut kasvaa rauhassa metsissä. Kovasinvaaran rinteillä kasvaa paikoin runsaasti koivua, kaskeamisen merkkinä, jota siellä lienee harjoitettu vielä 1900-luvun alussa. Lehtomaisten kaskimetsien kasvillisuus on rehevää ja monilajista. Hiidenportin yhtenäinen metsäalue muodostaa jyrkän vastakohdan ympäristön talousmetsille.

Hiidenportin suoluontoa

Puiston suot ovat ojittamattomia ja luonnontilaisia. Niitä on tasaisesti Portinjoen mäkisiä varsia lukuun ottamatta kaikkialla puistossa ja ovat yleensä suhteellisen pienehköjä. Yleisin suotyyppi on räme, joka reunustaa suon nevakeskustaa. Suurimmat suot ovat Kortesuo ja Urposuo puiston pohjoisosissa. Paikoin on myös rehevämpiä korpisoita, joissa kasvaa kuusen ja hieskoivun lisäksi harmaaleppää ja raitaa. Karuilta soilta löytyy myös yllättävän reheviä lähteikköjä, tihkupintoja ja pieniä lettosoita. Niillä kasvaa muun muassa harvinaisia kämmeköitä ja sammalia.

Kansallispuistossa on kymmeniä pieniä lampia, joitain pieniä järviä sekä puroja. Suurimmat järvet ovat Iso-Oravijärvi, Porkkajärvi ja Syrjä. Hiidenportin rotkosta lähtee kaakkoon päin virtaamaan Porttijoki, joka muodostaa joitain pieniä koskia ja lampimaisia laajennuksia matkallaan. Sitä reunustaa jyrkähköt rinteet, joissa on lohkareikkoja ja kallioita. Karujen, ruskeavetisten järvien vesi- ja rantakasvillisuus on niukkaa ja rannat ovat suo- tai kangasreunaisia. Lammilla kasvaa lummetta ja ulpukkaa. Luontaisen kalakannan muodostavat pääasiassa ahven, hauki ja särki.

Kovasinvaaran entisen erämaatalon pihaniityt ovat arvokas perinnemaisemakohde. Kovasinvaaran niityt ovat pääosin korkeakasvuisia, ja niiden keskellä on kiviraunioita, metsäsaareke ja yksittäisiä kuusia. Katajia on runsaasti. Kasvilajistoa Kovasinvaaralla ovat muun muassa nurmitatar, ruusuruoho ja ketonoidanlukko sekä ahdekaunokki ja ahonoidanlukko. Myös peurankello ja vuohenkello kuuluvat Kovasinvaaran kasvillisuuteen. Niittyjä ympäröivät koivikot, joiden sekaan on noussut muun muassa kuusia. Metsät ovat olleet laitumina kaskeamisen loputtua. Kovasinvaaran niittyjen hoito on aloitettu vuonna 1999.

Kuukkeli.

Lapinpöllö.

Suurpedoille alue on sopivan erämaista ja rauhallista seutua. Karhu, ahma ja ilves asuvat vakituisesti salolla ja susia liikkuu alueella. Majavia elää Porttijoessa ja niiden jälkiä näkee joen varsilla. Linnustossa pohjoiset lajit, kuten järripeippo ja pohjansirkku ovat yleisiä, myös kuukkelin tapaa alueelta. Metson ja pyyn kannat ovat kanalinnuista runsaimmat. Harvinaisia lajeja ovat muun muassa metsähanhi, kurki, kalasääksi ja kuikka, lapinpöllö ja sinipyrstö. Lapinpöllö on kuvattu myös puiston tunnukseen.

Hiidenportin kansallispuisto ja sen lähialueet ovat mielenkiintoisia perhosten kannalta luonnontilaisuutensa vuoksi. Vuonna 1992 tehdyssä perustutkimuksessa havaittiin yhteensä 164 suurperhoslajia ja 186 pikkuperhoslajia. Kainuulle uusia lajeja löydettiin 16. Hiidenportissa tavattiin muun muassa idänritariyökkönen, pikkuriikinkukkokehrääjä sekä uhanalainen vaaleaharmoyökkönen.

Vuonna 1992 tehdyssä kovakuoriaistutkimuksessa tavattiin muun muassa pohjanharvekiitäjäinen ja siemenkiitäjäislaji. Uhanalaisiksi luokiteltuja kovakuoriaisia löydettiin kahdeksan, muun muassa liekohärkä ja idänkukkajäärä.

Aikaisemmin alueella on harjoitettu kaskeamista ja tervanpolttoa. Palolammen tien varressa onkin entisiä tervahautoja. Sen jälkeen on metsiä hakattu 1900-luvun alkuun saakka. Metsät ovat sen jälkeen saaneet kasvaa rauhassa ja luonnontilassa. Kovasinvaara on jäänne entisestä asutuksesta. Siellä olleet viljelykset kasvavat nykyään lehtipuuvaltaista metsää. Ennen Kovasinvaaralla pidettiin myös tansseja, jonne vaellettiin kymmenien kilometrien päästä.

• Metsähallitus: Luontoon.fi: Hiidenportin kansallispuisto
• Metsähallitus: Hiidenportin kansallispuisto. 2005.
• Maastokartta 1:20 000. 4322 11 Portinsalo. Maanmittauslaitos, 1998.
• Leinonen, Reima: Hiidenportin kansallispuiston perhosinventointi vuonna 1992. Metsähallitus Luonnonsuojelu, 1993. ISBN 951-47-7543-0.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hiidenportin kansallispuisto Wikimedia Commonsissa

• Portinsalon Hiidenportin esittely Retkipaikka.fi-blogissa.