Hiidenkirnu

Hiidenkirnu on kalliossa oleva lieriönmuotoinen kuoppa. Hiidenkirnut ovat syntyneet jääkauden jäätikköjen sulamisveden pyörittäessä isoa kiveä tai kiviä, jauhinkiviä eli pyörrekiviä, paikallaan, jolloin ne ovat kaivertaneet kallioon melko symmetrisiä ja sileäreunaisia koloja. Virran on täytynyt olla riittävän voimakas pitääkseen pienemmät kivet poissa, ja tarpeeksi korkea, jotta muut painavat kivet ohittaisivat syntyvän kirnun muualta virran syvemmistä kohdista eivätkä tukkisi syntyvää kirnua. Hiidenkirnujen syvyys voi olla useita metrejä. Monissa hiidenkirnuissa on edelleen jauhinkivi pohjalla.

Hiidenkirnu Rovaniemellä.
Hiidenkirnuja Kruununpuistossa Imatrankosken rannalla
Keijo Parkkusen tyhjentämä Mietoisten Mannuistenvuoren hiidenkirnu, jossa näkyy myös Parkkusen tekemä maalimerkki.
Hiidenkirnu Kivinokassa Helsingissä
Helsingin Roihupellon seudulla, Viilarintien eteläpuolella ollut [1]hiidenkouru.

Hiidenkirnuista ei ole tehty paljonkaan tutkimuksia Suomessa tai muualla maailmassa, joten maailman tai edes Suomen suurimmista hiidenkirnujen tarkkaa määrää ei ole tiedossa. Samoin hiidenkirnun käsite voi joskus olla hämärä. Esimerkiksi Jalasjärven Pirunpesää nimitetään usein hiidenkirnuksi, vaikka se on todellisuudessa rapauma.[2]

Sanaa hiidenkouru on esitetty erityisesti Helsingin Vartiokylän Viilarintien eteläpuolella sijaitsevalle pitkänomaiselle, sulavalinjaiselle kourumaiselle graniittimuodostelmalle. Geologiassa se määritellään jäätikön sulamisvesien uurtamaksi vesikouruksi. Nimitys hiidenkouru tai hiiden kouru ei kuitenkaan ole vakiintunut termi ja jää nähtäväksi vakiintuuko termi, vai jääkö se elämään erisnimenä, jolla tarkoitetaan nimenomaan Viilarintien kulutusmuodostumaa.[3][4]

Hiidenkirnun synnystä
Sulamisvettä syöksyy jäätikön pinnalta alas jäässä olevaan kuiluun. Eräs hiidenkirnujen syntyteoria esittää jäätikön pinnalta pudonneen veden poraavan hiidenkirnuja.
Tavallisin näkemys hiidenkirnujen synnystä on se, että jäänalainen veden virtaus synnytti ne.

Nykyinen käsitys on, että jään päällä ollut sulamisvesi putosi jääkaudellakin jäätikkökaivoon niin kuin nykyäänkin jäätiköissä. Putoavan veden virtaus alkoi pyöriä ja irrotti jään pohjalla ollutta kiveä, soraa jne. Nämä irrottivat kivestä uutta ainesta. Hyvin voimakkaan vesivirtauksen mukanaan kuljettama sora ja kivet toimivat hiomalaikan tavoin.

Perinteisen käsityksen mukaan hiidenkirnujen synnyttänyt vesivirtaus olisi ollut jäänalainen tunnelissa virtaava joki tai jäätiköstä lähtenyt sulamisvesijoki. Hiidenkirnun syntypaikka olisi ollut tässäkin vesiputous[5] jyrkänteen alla tai voimakas pyörre[5] lohkareen takana[6].

Rantakirnut

Rantakirnut ovat hiidenkirnuja matalampia muodostumia, jotka esiintyvät monesti ryhminä. Niitä väitetään rannan voimakkaiden tyrskyjen synnyttämiksi. Niitä esiintyy Itämeren ja muutaman suuren järven rannoilla, myös Suomessa.[5]

Rapautumiskuopat

Rapautumiskuopat muistuttavat ulkoisesti jossain määrin hiidenkirnuja. Nekin ovat kalliossa olevia "reikiä". Mutta niiden reunat ovat epätasaiset ja niiden seinämistä voi irrottaa joskus soraa jopa paljain käsin. Ne ovat syntyneet kalliossa olevaan kiviainekseltaan helpommin rapautuvan kohdan alkaessa rapautua. Rapautumiskuoppia on tavallisesti rapakivigraniiteissa ja muissa helposti rapautuvissa graniiteissa. Rapautumiskuoppia on Suomessa hieman alle 50.[5]

Suomen hiidenkirnuja

Etelä-Suomi

Keski-Suomi

Pohjois-Suomi

Hiidenkirnuja muualla
Hiidenkirnuja Etelä-Afrikassa.

Hiidenkirnun tyyppisiä muodostelmia esiintyy sopivanlaisessa, esimerkiksi graniittiin pohjautuvassa, kallioperässä virtaavissa koskissa ja joissa joka puolella maailmaa, esimerkiksi Etelä-Afrikassa Blyde River Canyonissa.

Katso myös

Lähteet
  1. Jääkautinen hiidenkouru räjäytettiin kesken oikeusprosessin, helsinkiläismies teki rikosilmoituksen Helsingin Sanomat. 25.10.2019. Viitattu 25.10.2019.
  2. Pirunpesä - preglasiaalinen rapaumaonkalo Jalasjärvellä (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Toivakka, Karoliina: Jääkautinen hiidenkouru louhitaan Raide-Jokerin tieltä Helsingin Vartiokylässä: ”Yhdessä päivässä räjäytetään sellainen pala historiaa pois” Helsingin Sanomat. 2.8.2019. Sanoma Oy. Viitattu 4.9.2019.
  4. Kultti, Seija: Viilarintien kourun kertomaa (asiantuntijan blogikirjoitus) Raide-Jokeri. Raide-Jokerin projektitoimisto. Viitattu 5.9.2019.
  5. Marjatta Koivisto: Jääkaudet. s. 228
  6. Aatto Ratia: Lohkareesta emäkallioon. s. 127
  7. Espoon arvokkaat geologiset kohteet Espoon ympäristökeskus. 2006. Petrell, Liidia. Viitattu 18.4.2022.
  8. Täktomin merenlahtien historia ja nähtävyydet Luontoon.fi. Metsähallitus. Viitattu 18.4.2022.
  9. Luontotietojärjestelmä Helsingin kaupunki. Viitattu 18.4.2022.
  10. Luonto 2004. Laajasalo - Degerö Seura ry.. Arkistoitu 18.5.2012. Viitattu 12.9.2012.
  11. Hiidenkirnut, Jollas Helsingin paikkatietopalvelu. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Viitattu 12.9.2012. [vanhentunut linkki]
  12. Luonnonmuistomerkit: Geologiset kohteet Helsingin kaupunki, hel.fi. Viitattu 30.7.2016.
  13. Hiidenkirnu, Lauttasaari Helsingin paikkatietopalvelu. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Viitattu 23.9.2012. [vanhentunut linkki]
  14. Kirkkonummiseikkailu - Vesitorninmäen hiidenkirnu Kirkkonummen kunta. Viitattu 18.4.2022.
  15. Nähtävyydet Vihdin kunta. Viitattu 18.4.2022.
  16. Ruokovesi (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 18.4.2022.
  17. Jumalanhauta Pudasjärven kunta. Arkistoitu 29.8.2016. Viitattu 18.4.2022.
  18. Lapin kansan artikkeli 15.06.2003 Kalliovaaran hiidenkirnut mahtava nähtävyys
  19. Eräpalvelu Iso-Heiko - Hiidenkirnut

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.