Jerusalem

Ensimmäiset arkeologiset todisteet asutuksesta ovat varhaiselta pronssi­kaudelta noin 3000–2800 eaa. Myöhäiseltä pronssikaudelta on peräisin varhaisin kirjallinen maininta Jerusalemista tällä nimellä (noin 1400 eaa.)[7] Jerusalem mainitaan nimellä Rusalimum 2000-luvulla eaa. egyptiläisissä kirjoituksissa ja 1500-luvulla eaa. nimellä Urusalim diplomaattiseen kirjeenvaihtoon liittyneessä niin kutsutussa Amarna-kirjeessä.[8]

Taiteilijan näkemys Salomon temppelistä.

Raamatun mukaan Jerusalemin asukkaita olivat jebusilaiset, kunnes Israelin kuningas Daavid valloitti kaupungin noin 1000 eaa. ja teki siitä Israelin ja Juudan pääkaupungin.[9] Vuonna 925 eaa. Jerusalemista tuli pelkästään Juudan pääkaupunki, kun Salomon valtakunta jaettiin kahtia Israelin ja Juudan kuningaskuntiin.[8]

Kathleen Kenyonin 1960-luvulla Ofelinkukkulalla suorittamissa kaivauksissa löydettiin kiviportaita, jotka ajoitettiin 900-luvulle eaa. Paikalta vuonna 2005 kaivettiin Daavidin palatsin jäänteitä, mikä joidenkin tutkijoiden mukaan vahvistaa Daavidin olleen historiallinen henkilö.[10] Hänen poikansa kuningas Salomo kruunattiin kuninkaaksi noin 960 eaa. ja hän rakennutti Jerusalemin ensimmäisen temppelin eli niin kutsutun Salomon temppelin.[8]

Vuonna 701 eaa. Assyrian kuningas Sanherib piiritti Jerusalemia, mutta ei onnistunut valtaamaan sitä. Hiskia, Juudan kuningas, rakennutti tunnelin Gihonin lähteeltä Siloaan, Daavidin kaupunkiin, silloisen Jerusalemin rajojen sisäpuolelle, Temppeli­vuoren alle ja näin kaupungin vesihuolto oli pitkän aikaa turvattu.[8]

Nebukadnessar valloitti Jerusalemin 586 eaa. ja babylonialaiset hävittivät Jerusalemin temppelin vuonna 587 eaa..[8][11] Tällöin suuri osa kaupungin asukkaista pakkosiirrettiin Babyloniin (ns. Baabelin vankeus). Vuonna 538 eaa. Persian kuningas Kyyros II Suuri antoi juutalaisille luvan palata Juudeaan, ja toisen temppelin rakentaminen aloitettiin 516 eaa. Dareios I:n hallituskaudella Esran ja Nehemian johdolla. Temppeli vihittiin käyttöön 511 eaa. Vuonna 445 eaa. Nehemia kunnosti kaupungin muurit.[12]

Aleksanteri Suuren hyökättyä Persiaan Juudean maakunta joutui makedonialaisten hallintaan 332 eaa. ja Aleksanterin kuoltua se kuului aluksi Ptolemaios I:n hallitseman Egyptin alaisuuteen. Vuonna 198 eaa. Antiokhos III Suuren johtamat seleukidit valtasivat kaupungin Ptolemaios V Epifaneelta.[13] Antiokhos IV sorti juutalaisia muun muassa häpäisemällä temppelin pyhyyden. Tämän jälkeen hellenistiset seleukidit menettivät valtansa Jerusalemissa vuonna 168 eaa. alkaneen makkabilaiskapinan seurauksena, juutalaisten ylipapin Mattatiaan kieltäydyttyä uhraamasta kreikkalaisille jumalille.[14] Makkabealaiset valloittivat Jerusalemin ja puhdistivat temppelin.[12] Sen jälkeen Mattatiaan jälkeläiset, makkabealaiset, myöhemmältä nimeltään Hasmonit, hallitsivat Juudeaa aina vuoteen 63 eaa. asti.[15]

Pääartikkelit: Jerusalemin toinen temppeli ja Jerusalemin piiritys (70)

Jerusalemin toinen temppeli, pienoismalli.

Makkabilaisten kiistan takia vuonna 63 eaa. Roomasta lähetettiin Pompeius Palestiinaan. Hän valtasi Palestiinan ja Jerusalemin sen mukana Roomalle. Roomalaisten Juudean kuninkaaksi määräämä Herodes laajensi toista temppeliä ja rakensi muureja ja palatseja. Hänen jälkeläisensä hallitsivat Juudeaa Julius Marcus Agrippaan asti. Agrippa rakennutti uuden muurin Jerusalemiin 41–44 jaa.[12] Jeesus ristiinnaulittiin perinteisen käsityksen mukaan Jerusalemissa noin vuonna 30–33 jaa., minkä seurauksena kaupungista tuli tämän seuraajien eli kristittyjen pyhä paikka ja tärkeä varhaiskristillinen keskus.

Vuonna 66–67 juutalaiset nousivat kapinaan roomalaisia vastaan, mikä johti niin kutsuttuun ensimmäiseen juutalaissotaan. Roomalaiset valloittivat Jerusalemin vuonna 70 jaa., ja toinen temppeli tuhottiin. Juutalaissota päättyi kolme vuotta myöhemmin.

Pääartikkeli: Aelia Capitolina

Bysanttilaisaikainen Jerusalem kuvattuna Madaban kartassa (500-luku).

Vuonna 132 Jerusalemin juutalaiset nousivat vielä uudestaan kapinaan Roomaa vastaan. Tämä Bar Kohban kapina[12] eli toinen juutalaissota päättyi vuonna 135, jolloin keisari Hadrianus karkotti kaikki juutalaiset monista osista Palestiinaa sekä Jerusalemista, joka oli tuhottu perustuksia myöten. Jerusalem rakennettiin uudelleen Aelia Capitolina -nimiseksi roomalaiseksi coloniaksi eli varuskuntakaupungiksi.[16][17]

Konstantinus Suuren aikana vuonna 326 keisarin äiti Helena kävi Jerusalemissa, ja sinne rakennettiin tämän aloitteesta Pyhän haudan kirkko. Kristinuskosta tuli koko Rooman valtionuskonto,[17] ja Jerusalemista merkittävä pyhiinvaelluskohde. Rooman valtakunnan jakaannuttua Jerusalem kuului Bysantin valtakunnan eli Itä-Rooman alueisiin. Kaupungin bysanttilaista kukoistuskautta olivat 400- ja 500-luvut.

Pääartikkelit: Jerusalemin kuningaskunta ja Jerusalemin taistelu (1917)

Vuonna 614 persialaiset valloittivat kaupungin ja monia kirkkoja hävitettiin. Bysanttilaiset valloittivat kaupungin uudelleen vuonna 629. Arabit valloittivat sen vuonna 638. Vuonna 685 valtaan noussut kalifi Abd al-Malik teki Jerusalemista valtionuskontonsa pyhimmän kaupungin ja rakennutti Temppelivuorelle Kalliomoskeijan (Haram al-Sharif) paikkaan, jossa hän odotti Jeesuksen pikaista tulemista. Kalifi al-Hakim tuhosi Pyhän haudan kirkon ja muita kirkkoja ja synagogia noin vuonna 1010. Vuonna 1072 Jerusalem joutui turkkilaisille seldžukeille, muslimeille, jolloin juutalaisia ja kristittyjä vainottiin. Jerusalem oli ristiritarien, kristityn nimeä käyttäneiden ristiretkeläisten hallussa vuodesta 1099 vuoteen 1187, jona aikana oli muslimien ja juutalaisten verilöylyjä. Vuonna 1187 Saladin valloitti sen uudelleen islamille. Hän antoi ristiritarien karkottamien muslimien ja juutalaisten palata takaisin asuinsijoilleen. Rikhard Leijonamieli yritti valloittaa Jerusalemin uudelleen vuonna 1191. Malik al-Muazzam Isa hajotti kaupungin muurit vuonna 1219.[17]

Hierosolima (Jerusalem). Vanhin painettu näkymä Jerusalemista. Nürnberg 1493. Kyram Collection.

Saksan keisari Fredrik II sai Jerusalemin vuonna 1229 hallintaansa diplomaattisin keinoin, mutta vuonna 1244 muslimit valloittivat sen jälleen. Ollessaan kristittyjen hallinnassa Jerusalem oli Jerusalemin kuningaskunnan eli Outremérin pääkaupunki 1100–1187 ja 1229–1244. Tämän jälkeen sitä hallitsivat ensin Khwarezmidit ja myöhemmin mamelukit vuodesta 1260.

Osmanien hallitsija Selim I[18] liitti Jerusalemin vuonna 1517 Osmanien valtakuntaan, joka hallitsi sitä 400 vuotta. Sulttaani Suleiman rakennutti kaupungin muurit uudelleen. Vuosina 1832–1840 kaupunkia hallitsi egyptiläinen Muhammed Ali. Kaupunkia laajennettiin ensimmäistä kertaa vanhan kaupungin muurien ulkopuolelle. Ensimmäiset yritykset asettua asumaan kaupungin muurien ulkopuolelle tekivät kristityt 1850-luvulla. Uudet korttelit olivat Migrash Harusim ja Mishkenot Sha'ananim, joka oli ensimmäinen juutalainen kortteli muurin ulkopuolella ja perustettiin vuonna 1860.[18][19] Vuonna 1870 kaupungin asukkaista enemmistö oli juutalaisia. Vuonna 1898 keisari Wilhelm I vieraili Jerusalemissa.

Britannia miehitti sen ensimmäisessä maailmansodassa vuoden 1917 taistelussa, jolloin osmanien valta murtui.[16][18]

Sodan jälkeen Jerusalem liitettiin brittien hallinnassa olleeseen Palestiinan mandaattialueeseen ja oli sen pääkaupunkina Israelin perustamiseen saakka. Scopusvuorella muurattiin vuonna 1918 heprealaisen yliopiston peruskivi.[18]

Kansainliitto ratifioi Balfourin julistuksen vuonna 1922 ja luovutti mandaatin Britannian hallintaan.[16] Vuonna 1929 oli arabien kapina juutalaisten maahanmuuttoa vastaan. Peelin komissio ehdotti vuonna 1937 Palestiinan jakoa, mutta arabit vastustivat ja aloittivat vuosikausien kapinan Jerusalemissa. Vuonna 1947 YK äänesti suunnitelman puolesta, jonka mukaan juutalaiset ja arabit saisivat Palestiinasta omat valtionsa ja Jerusalem kansainvälistettäisiin. Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta arabit eivät. Ympäröivien maiden arabit tunkeutuivat maahan ja alkoi Israelin ja arabien välinen sota, jossa Jordania valloitti Itä-Jerusalemin ja vanhan­kaupungin, siellä ollut juutalais­kortteli mukaan luettuna.

Yhdistyneiden Kansakuntien jakosuunnitelma suositteli Jerusalemin muodostamista kansainväliseksi vapaakaupungiksi, mitä suunnitelmaa ei koskaan toteutettu. Israelin itsenäisyyssodan päätyttyä vuonna 1948 Jerusalem jaettiin Israelin ja Jordanian kesken. Jerusalemin vanha kaupunki joutui Jordanialle, mutta sen länsipuolella sijaitsevat, pääasiassa juutalaissiirtolaisten asuttamat esikaupungit Israelille, jonka alue Jerusalemin kohdalla työntyi kielekkeenä Jordanian (Länsirannan) sisään. Tämä Länsi-Jerusalem julistettiin Israelin pääkaupungiksi, mutta sellaiseksi sitä ei kansainvälisesti hyväksytty.[20] Jaetun kaupungin poikki kulkenut raja suljettiin, eikä israelilaisilla ollut pääsyä esimerkiksi Itkumuurille.

Koska Jerusalemin jako aiheutti aikoinaan sen, etteivät juutalaiset päässeet vanhaankaupunkiin, missä sijaitsi heidän pyhin paikkansa Itkumuuri, ihmiset tuohon aikaan kiipesivät Siionin­vuorelle edes nähdäkseen Itkumuurin, mutta vuori ei ollut tarpeeksi korkea, joten muuri ei näkynyt sieltä. Kun vuonna 1967 alkanut kuuden päivän sota pyyhki pois kaupunkia 20 vuotta jakaneen rajalinjan ja Jerusalem oli jälleen yhdistynyt kaupunki, betonimuurit, hiekkasäkit ja raja-aidat katosivat, ja ihmiset saivat liikkua kaupungissa vapaasti. Ihmisiä virtasi Temppelivuorelle, vanhankaupungin basaareihin ja Itkumuurille. Itä-Jerusalemin palestiinalaiset tutustuivat kaupungin israelilaiseen osaan. Uskottiin konfliktien laukeavan. Se, että israelilaiset olivat julistaneet Jerusalemin jakamattomaksi pääkaupungikseen, ei miellyttänyt palestiinalaisia, kuten ei sekään, että Itä-Jerusalemista ympäristöalueineen oli tullut Israelin hallitsemia alueita. Ihmiset, jotka olivat sodan takia 1947–1948 paenneet kaupungin läntisistä osista, joutuivat nyt näkemään, että heidän aiemmissa kodeissaan asui israelilaisia. Israelilaiset taas saivat nähdä, miten heidän 1948 asuttamansa vanhankaupungin juutalainen kortteli oli lähes täysin hävitetty ja Öljy­mäen noin 2 000 vuotta vanha hautausmaa monin osin häväisty.[21] Itsemurhaterroristien iskut ovat luoneet vahvemmat raja-aidat juutalaisten ja palestiinalaisten välille kuin mitkään fyysiset esteet voisivat tehdä.[3]

Kuuden päivän sodassa kesäkuussa 1967 Israel valloitti Itä-Jerusalemin ja julisti Jerusalemin vuonna 1980 "Israelin ikuiseksi pääkaupungiksi."[16] YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 478 julisti päätöksen laittomaksi.[22] Rauhansopimuksessa 1994 Jordania sai etuoikeuden Jerusalemin pyhiin paikkoihin ("In this regard, in accordance with the Washington Declaration, Israel respects the present special role of the Hashemite Kingdom of Jordan in Muslim Holy shrines in Jerusalem. When negotiations on the permanent status will take place, Israel will give high priority to the Jordanian historic role in these shrines").

Vuonna 1977 Egyptin presidentti Anwar Sadat vieraili Jerusalemissa Israelin ja Egyptin rauhansopimuksen yhteydessä. Vuoden 1993 tehdyn palestiinalaisten ja israelilaisten välisen Oslon sopimuksen toteutuksessa useat Jerusalemia koskevat kiistakysymykset aiheuttavat konflikteja ja jännitystä Jerusalemissa. Camp Davidissa Yhdysvalloissa Israelin ja palestiinalaisten neuvottelut katkesivat muun muassa kysymykseen Jerusalemin tulevasta poliittisesta ja uskonnollisesta asemasta.[18]

Vuoden 2001 rauhanneuvotteluissa keskusteltiin Jerusalemin juutalaisosien liittämisestä Israeliin, mutta neuvottelut kariutuivat. Sittemmin Israel on rakentanut eristysmuurinsa paljolti kaupungin itärajaa pitkin.[23] Toisen intifadan alusta lähtien Länsi-Jerusalemissa on tapahtunut useita terrori-iskuja.[24]

Viimeiset kaksi Jerusalemissa vielä suurlähetystöään pitänyttä maata, Costa Rica ja El Salvador siirsivät suurlähetystönsä pois Israelin vuoden 2006 Libanonin pommitusten jälkeen.[25][26] Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti vuonna 2017, että Yhdysvallat tunnustaa Jerusalemin aseman pääkaupunkina.[27] Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence ilmoitti tammikuussa 2018, että Yhdysvaltain Israelin-suurlähetystö muuttaa Jerusalemiin vuoden 2019 loppuun mennessä.[28] Suurlähetystö saatiin kuitenkin siirrettyä jo vuoden 2018 toukokuussa.[29]

Panoraamakuva Jerusalemista.

Jerusalemin ilmasto on välimerellinen, eli kesät ovat kuumia ja kuivia sekä talvet kosteita. Keskilämpötila on 8°C°C tammikuussa ja 23°C°C heinä–elokuussa. Yöt ovat tyypillisesti kylmiä kesälläkin.[31]

Vuonna 1988 annetun Palestiinan itsenäisyysjulistuksen mukaan Jerusalem on palestiinalaishallinnon pääkaupunki, ja vuonna 2000 Palestiinan parlamentti hyväksyi lailla Itä-Jerusalemin pääkaupungikseen. Presidentti Jasser Arafat hyväksyi lain vuonna 2002.[37]

Itä-Jerusalemin palestiinalaisilla ovat paremmat olot kuin Gazassa ja Länsirannalla, koska he ovat oikeutettuja Israelin sosiaalipoliittisiin etuihin, joita ovat kansaneläke, lapsilisät ym. He voivat myös matkustaa vapaasti maassa, mikä ei ole muille palestiinalaisille mahdollista. Heille kuitenkin Israelissa eläminen on ristiriitaista heidän kansallisen identiteettinsä takia. Ehkä tästä syystä he eivät ole hyväksyneet israelilaisten ehdotuksia hakeutua maan johtaviin elimiin eivätkä ole halunneet osallistua sen hallintoon, vaikka siten heillä olisi mahdollisuus koettaa nostaa kaupungin arabiväestön kunnallisten palvelujen tasoa, joka on alhaisempi kuin juutalaisilla.[2] Palestiinalaiset ovat kuitenkin luoneet Itä-Jerusalemiin puolipoliittisia järjestöjä ja vapaaehtoisten verkostoja, johon kuuluu kouluja, joitakin poliisitoimia ja bussiliikennettä ym. Monia palestiinalaisia käy töissä juutalaisissa kaupunginosissa, näin oli varsinkin ennen itsemurhaterroristien tekemiä iskuja. Israelin oma palestiinalaisväestö on harvoin ollut mukana tällaisissa väkivallan teoissa. Myös ystävyyssuhteita on voitu solmia molemmin puolin.[38]

Jerusalemin lähin lentokenttä on Atarot, jota käytettiin kotimaan lentoihin ennen vuotta 2001, jolloin sen liikenne ohjattiin Ben Gurionin kansainväliselle lentoasemalle.[39]

Egged Bus Cooperative, joka on maailman toiseksi suurin linja-autoyhtiö, hoitaa suurimman osan lähi- ja kaukoliikenteestä.[40]

Jerusalemin pikaraitiotien ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 2011. Laajennusprojektit ovat rakenteilla pohjoisen suuntaan Neve Yaakovin asuinalueelle ja lounaaseen Hadassah Medical Centeriin. Valmistuessaan linja on 22,5 kilometrin pituinen.

Jerusalemin arkkitehtuurissa on vaikutteita Bauhausista ja funktionalismista. Bauhausista tuli suosittu 1930-luvulla sen halvan hinnan ja yksinkertaisuuden vuoksi, mutta sen käyttöä rajoitti vuoden 1920 määräys kiven käytöstä kaupungin kaikissa rakennuksissa. Funktionalismista tuli suosittua 1950-luvulla, jolloin kiven käytöstä rakentamisessa tehtiin poikkeuksia, jotta voitaisiin rakentaa asuntoja uusille maahanmuuttajille. Postmodernia tyylisuuntaa edustavat David Citadel Hotel, joka valmistui vuonna 1998, ja teknologiapuisto.[46]

Jerusalemin sinfoniaorkesteri on ollut toiminnassa 1940-luvulta alkaen ja se on esiintynyt ympäri maailmaa. Talbiyan kaupunginosassa on Jerusalemin teatteri, jossa järjestetään yli 150 esitystä vuodessa. Vuonna 1984 perustettu Palestiinan kansallisteatteri on Itä-Jerusalemin ensimmäinen taidekeskus ja se keskittyy palestiinalaisnäkökulmaan esityksissään.[47] Muita merkittäviä kulttuurikeskuksia ovat kansainvälinen konferenssikeskus Giv'at Ramissa, jossa esiintyy Israelin filharmoninen orkesteri, Jerusalemin musiikkikeskus Yemin Moshessa ja Targin musiikkikeskus Ein Keremissä.

Tosiasiallisesta Jerusalemista ja sen ympäristöstä on ennen 1900-lukua vain vähän maalauksia. Taidemaalareita kiinnostivat kuvauskohteina Jerusalemiin liittyvät uskonnolliset metaforat ja myytit. Taiteilijat kuvasivat usein subjektiivisia mielikuviaan kaupungista, jossa eivät ehkä koskaan olleet käyneet.[48]

Vanhimmat Jerusalemia esittävät kuvat ovat arkeologien synagogien lattioista löytämiä mosaiikkisommitelmia ja taide-esineitä noin kahdentuhannen vuoden takaa. Aiheet liittyvät Jerusalemin temppeliin ja esittävät seitsenhaaraista kynttelikköä, sofar-torvea ja liitonarkkia.[49]

1900-luvulla juutalaiset kuvataiteilijat ovat monin tavoin kuvanneet Jerusalemia. Heitä ovat Moshe Lilien, Jakob Steinhard ja Anna Ticho ja Marc Chagall.[50]

Kalliomoskeija tai koko Temppelivuori on ollut Pyhän maan valloitusta seuranneina vuosisatoina miltei ainoa kuvauksen kohde. Ankarassa, Turkissa on Haznedar-moskeijassa tuntemattoman taiteilijan maalaus Muhammedista, joka istuu oletuksen mukaan Kalliomoskeijassa Jerusalemissa. Kolme enkeliä ojentaa hänelle kulhoissa maitoa, hunajaa ja viiniä, joista kulhoista hän valitsee maidolla täytetyn. Jerusalemia kaupunkina ei yleensä näe muslimien maalauksissa, sen sijaan niissä on yleensä vesiallas (hawdh) ja vaakakupit. Toisinaan niissä on vielä arabialainen lisäys paratiisin allas eli kawthar, joka legendan mukaan sisältää erään Eedenin puutarhan läpi virranneen joen vettä. Erään legendan mukaan paratiisin sisäänkäynti on Temppelivuorella pyhän kalliolohkareen vieressä. Vaakakupit symboloivat niin islamissa kuin juutalaisuudessakin uskoa siihen, että tuomiopäivänä Jumala tulee jakamaan tällä paikalla oikeutta koko ihmiskunnalle.[51]

Jerusalem on ollut erityisesti 1400-luvulta kristittyjen taiteilijoiden kiinnostuksen kohde, mutta vielä 1800-luvullakaan taidemaalarit eivät matkustaneet paikan päälle maalauksiaan tekemään. Keskiajalla käsite "taivaallinen Jerusalem" oli hyvin keskeinen aihe, jota taiteilijat kuvasivat mielikuvituksensa mukaisesti kotipaikkakunniltaan käsin. Kuvauksissa, jotka esittivät "uutta Jerusalemia", miljöö muistutti usein eurooppalaisia maisemia, saksalaisia tai englantilaisia keskiaikaisia linnoja, eivät maantieteellistä Jerusalemia. Tällaisia esimerkkejä ovat muun muassa Veronesen maalaus "Jeesuksen ristiinnaulitseminen Jerusalemissa" ja Claude Lorrainin maalaus "Kristus ja Magdalena". Italian renessanssityyliset maalaukset kuten Pietro Peruginon "Pyhä Pietari saa Jeesukselta taivaan avaimet" ja Rafaello Sanzion maalaus "Joosefin ja Marian kihlaus" kuvaavat Kalliomoskeijan ympyränmuotoisena rakennuksena ja El Grecon maalaukset sijoittuvat espanjalaiseen maisemaan.[52]

Espanjasta Gironan kaupungin arkistoista on löydetty ilmeisesti 1500-luvun Jerusalemia esittävä maalaus. Sen on tehnyt gironalainen apteekkari Pere Canals. Erikoista maalauksessa on sen kompositio. Taulussa on kaksi päällekkäistä suhteellisen samanlaista muureilla ympäröityä kaupunkia. Tutkijat ovat päätyneet siihen, että maalauksessa on kaksi Jerusalemia, maallinen ja taivaalta Raamatun mukaan laskeutuva taivaallinen pyhä kaupunki.[53]

David Roberts: Roomalaisten piirittämä Jerusalem tuhoutuu.

Kuvataiteilijoita, jotka 1800-luvulla matkustivat Jerusalemiin, olivat muun muassa ranskalainen maalari Filip de Forbin sekä englantilaiset William Bartlet ja David Roberts. Filip de Forbin julkaisi vuonna 1819 realistisen litografia-albumin Jerusalemista. William Bartlet matkusti Jerusalemiin useita kertoja ja oli aikanaan hyvin suosittu Jerusalemin kuvaaja. Hänen työnsä ovat aitoja kuvauksia tuon ajan Jerusalemista, joskin toisinaan hän seurasi mielikuvituksensa polkuja. David Roberts oli hyvin arvostettu Jerusalemin kuvaaja, joka realistisesti pyrki ilmentämään kaupungin arvokasta ilmapiiriä ja saavutti töillään ainakin aavistuksen "taivaallisen Jerusalemin " tunnelmasta.[54]

Jerusalemiin liittyvät kirjoitukset käsittelevät sen tapahtumarikkaan historian eri jaksoja, kuten Davidin Jerusalemin valloitusta, ensimmäistä ja toista temppeliä ja niiden hävitystä, Jeesuksen elämää, kuolemaa ja ylös­nousemusta, muslimien Palestiinan valloitusta ja sen vaikutuksia Jerusalemiin, ristiretkien aikaa ja osmanien valtakautta. Kaupunki on ollut kristillisen, juutalaisen ja islamilaisen kirjallisuuden jatkuva kiinnostuksen kohde. Esimerkkinä mainittakoon laaja talmud- ja midraš-kirjallisuus, kristittyjen pyhiinvaelluskuvaukset ja keskiaikaiset mysteerinäytelmät ja muslimien fadailit.[55]

Monet runoilijat ja proosakirjailijat niin keskiajalla kuin 1900-luvulla inspiroituivat Jerusalemista. Heitä ovat olleet muun muassa Heinrich Heine, Jehuda Halevy, Torquato Tasso, Dante Alighieri ja William Blake. 1900-luvulla Elie Wiesel, Saul Bellow ja Dennis Silk.[55] Jerusalemissa 1900-luvulla syntyneitä ja kasvaneita tai siellä pitkään eläneitä kirjailijoita ovat mm. Shmuel Agnon, Amos Oz, David Shahar ym.[56]

Kaunokirjallisuudessa on monia Jerusalemia käsitteleviä teoksia. Selma Lagerlöf kuvaa romaanissaan Jerusalem 1800-luvun lopun kaupunkia ja Nåsin talonpoikien päätöstä muuttaa Jerusalemiin ja heidän vaikeuksistaan siellä. Mark Twain kuvaa sekavin tuntein kirjassaan Innocents abroad vierailuaan Jerusalemissa 1867.[57]

Jerusalem kuvattuna maailman keskipisteenä.

Kartografiassa Jerusalemilla oli bysanttilaisella kaudella ja keskiajalla tärkeä asema. Monet huomattavat taiteilijat piirsivät karttoja, jotka olivat siksi taiteellisesti hyvinkin korkeatasoisia ja sisälsivät koristeellisia uskonnollisia aiheita. Jerusalem sijoitettiin yleensä keskelle, mikä kuvasi käsitystä Jerusalemista maailman keskipisteenä.[58] Ensimmäinen tunnettu viittaus Jerusalemista maailman keskipisteenä on toiselta vuosisadalta eaa. Jubilé-kirjassa, jossa Jerusalem on sijoitettu keskelle karttaa ja Jerusalem-nimen alle on kirjoitettu: "Maailman napa".[59]

Pääartikkelit: Temppelivuori, Kalliomoskeija ja Al-Aqsa

Jerusalemin kirkot, temppelit ja pyhät paikat ovat historian kuluessa vaihtaneet omistajaa. Moskeijoista on tehty kirkkoja ja kirkoista moskeijoja aina sen mukaan, kuka on määrännyt poliittisesta vallasta. Erityisen merkittävä muistomerkki on Moorian- eli Temppelivuoren kuuluisa kallionlohkare, jolta paikalta juutalaisen uskon ja myöhemmin myös kristinuskon ja islaminuskon jakaman kertomuksen mukaan maailman luominen alkoi.[6] Tämän peruskiven ympärille kalifi al-Malik rakennutti vuonna 691 Kalliomoskeijan, joka ei muodoltaan kuitenkin vielä ollut moskeija, koska siitä puuttuu rukoushalli. Perimätiedon mukaan Aadamin syntymä ja hautaus tapahtui tuolla paikalla, ja uskotaan myös, että se oli Raamatun kertomuksen mukaisen ensimmäisen murhan tapahtuma­paikka, jossa Kain tappoi veljensä Abelin,[6] vaikka Raamatussa sanotaan vain, että surmatyö tapahtui "kedolla".[60]

Moorian vuorella paikka, jossa Jumala tutki, olisiko Abraham valmis uhraamaan poikansa Iisakin[61] katsotaan joidenkin midraš-tekstien mukaan olleen sama kallionlohkare.[62] Kallion "historia" jatkuu raamatullisella tiedolla siitä, että Daavid tiesi paikan pyhyydestä ja osti Toisen Samuelin kirjan 2. Sam. 24:18–25 mukaan jebusilaiselta Aranaulta kallionlohkareen vierestä puintipaikan rakentaakseen siihen alttarin Herralle.[63] Myöhemmin Salomo rakensi samalle paikalle[64] Jerusalemin ensimmäinen temppelin, jonka babylonialaiset hävittivät vuonna 586. Babylonian pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset rakensivat 70 vuotta myöhemmin toisen temppelin samaan paikkaan. Roomalaisten tuhottua temppelin ja muslimien noustua heidän jälkeensä valtaan erään historiallisen kertomuksen mukaan kalifi Omar saatuaan tietää kallion pyhästä historiasta rakennutti samalle paikalle kalliolohkareen kunniaksi islamilaisen pyhätön, Kalliomoskeijan.[65] Islamilaisen perinteen mukaan Temppelivuoren eli Haram al-Sharifin pyhältä kalliolta Muhammed nousi taivaaseen[66]. Kalliomoskeijan rakennuttaja oli kuitenkin Abd al-Malik, eikä sitä arkkitehtuurin perusteella rakennettu moskeijaksi vaan al-Malikin valtionuskonnon kulttipaikaksi.[67]

Jerusalemin Temppelivuorella sijaitsevat Al-Aqsan moskeija ja Kalliomoskeija (rakennettu vuonna 691 jaa.), ja se on islamin kolmanneksi pyhin paikka Mekan ja Medinan jälkeen. Koraani kertoo rukoussuunnan muutoksesta Mekkaan, kun aiemmin suuntana oli Syyria, mahdollisesti juuri Jerusalem. Jerusalemin pyhyys näkyy arabiuskonnon kehityksen varhaisista vaiheista, kuten Kalliomoskeijan sijoittamisena sinne vuonna 691.[67] Jerusalemin ja Temppelivuoren pyhyyteen on vaikuttanut myös se, että juutalainen perinne sijoitti tarinan Abrahamista ja Iisakista juuri Temppelivuorelle. Arabit katsoivat olevansa Abrahamin jälkeläisiä.[68]

Temppelivuori ja Kalliomoskeija, joka sijaitsee ensimmäisen (myyttisen) ja toisen juutalaisten temppelin paikalla, on jätetty poliittisista syistä edelleen muslimien hallintaan. Taustalla on myös uskonnollisia syitä. Tarkalleen ei tiedetä, missä kohdassa juutalaisten temppelin kaikkein pyhin on sijainnut. Israelin uskonnolliset auktoriteetit ovat kieltäneet juutalaisia menemästä alueelle, jotta he eivät vahingossa astuisi paikkaan, johon vain ylipapilla oli lupa mennä. Muslimit ovat tulkinneet asian niin, että koska juutalaisia ei näe Temppelivuorella, nämä eivät arvosta uskonnollisia siteitään tähän paikkaan.[69]

Kansanperinne kertoo keskiajan arabien ja juutalaisten tunteneen legendan kalliolohkareesta, joka sijaitsi Salomonin temppelin "kaikkein pyhimmässä" ja nyt Kalliomoskeijassa. Kerrotaan tällä kivilohkareella olevan ihmeellinen kyky leijua ilmassa ja pelästyttää sen näkevät ihmiset. Muslimituomari Muair-a-Din, joka on asunut Jerusalemissa, kertoo erään arabin nähneen omin silmin vuonna 1496 tämän ilmiön. Sitten 150 vuotta myöhemmin muuan karaiittipyhiinvaeltaja kuvaa samaa ilmiötä näin: "Sanotaan, että Kalliomoskeijassa on iso kivi, ja erikoista tässä kivessä on se, että se leijuu ilmassa lattian ja katon välissä." Toinen, luultavasti juutalaista alkuperää oleva legenda, kertoo enteestä, jonka mukaan Messias saapuu pian tuomaan pelastuksen juutalaisille, kun kyseinen kivenlohkare putoaa lattialle.[70]

Itkumuuri yöllä.

Pääartikkeli: Länsimuuri

Juutalaisten pyhin rukouspaikka on Länsimuuri (Itku- eli Valitusmuuri), joka on ainoa jäljellä oleva osa toisesta temppelistä.[71] Sen rakennutti kuningas Herodes, ja se on yksi laajan kivitasanteen tukimuureista. Tasanteella oli Herodeksen uusima ja laajentama temppeli, jonka roomalaiset hävittivät. Säilynyt osa on hyvin merkityksellinen juutalaisille.[72]

Pääartikkelit: Pyhän haudan kirkko ja Golgata

Jerusalem on ollut kristityille keskeinen paikka Jeesuksen ajoista lähtien. Raamatun tapahtumista merkittävä osa sijoittuu Jerusalemiin. Kristityille merkittäviä paikkoja ovat Jerusalemin läpi kulkeva kärsimysten tie Via Dolorosa ja Golgata, jossa Jeesus naulittiin ristille. Paikalla sijaitsee nykyään Pyhän haudan kirkko. Paikan, jossa Jeesus vietti viimeistä ehtoollista opetuslastensa kanssa, uskotaan sijaitsevan Siionin­vuorella, samassa rakennuksessa kuin kuningas Daavidin hauta.[73] Puutarhahauta, 1800-luvulla löytynyt hauta, on monien kristittyjen mielestä todennäköinen Jeesuksen hautapaikka, koska se vastaa pitkälti Raamatun kuvausta Jeesuksen hautapaikasta.

Jeesuksen elämäkertaan liittyviä paikkoja ovat myös Temppelivuori, jossa sijainneen toisen temppelin Jeesus evankeliumien mukaan puhdisti sekä lähellä sijaitseva Öljymäki ja Getsemanen puutarha, missä Jeesus pidätettiin. Apostolien tekojen mukaan vuoren laki on paikka, mistä Jeesus astui taivaaseen.[74] Kristinuskon mukaan Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen ihmisten synnit ja Raamatun mukaan nousi kuolleista kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen. Edellä mainitut paikat liittyvät kaikki Raamatun kuvauksiin tapahtumista.

Pääartikkeli: Via Dolorosa

Via Dolorosa

Via Dolorosa (latinaa) (suomeksi "Kärsimysten tie") on katu Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Perimätiedon mukaan se on reitti, jota pitkin Jeesus vietiin ristiinnaulittavaksi. Via Dolorosan varrella on yhdeksän neljästätoista kärsimysnäytelmäkulkueen pysähdyspaikasta.

Itä-Jerusalemia Öljymäeltä katsottuna.

Jerusalemin "kiviseen" kaupunkikuvaan kuuluu myös muslimien, kristittyjen ja juutalaisten hautojen "meri", hautakivien peittämät vuorenrinteet pohjoisessa, lännessä ja erityisesti idässä, varsinkin Öljymäen vanhankaupungin puoleisella rinteellä. Kuolleiden hautaaminen muurin sisäpuolelle on ollut kiellettyä. Vuoreen on louhittu luolien lisäksi satoja hautakammioita. Persialainen pyhiinvaeltaja Nasir-i-Khustran, joka vieraili Jerusalemissa 1047, kertoi muslimien ja juutalaisten uskovan, että jos heidät haudataan Jerusalemiin, ruumis ei mätänisi haudassa.[66]

Daavidin kaupunki.

Pääartikkeli: Jerusalemin vanhakaupunki

Vanhankaupungin juuret ovat kuningas Daavidin perustamassa kaupungissa 1004 eaa. ja sitä on pidetty siitä lähtien maailman keskuksena. Vanhoissa kartoissa esitetään kolme siihen aikaan tunnettua maanosaa, Eurooppa, Aasia ja Afrikka, ja Jerusalem niiden keskellä. Vanhakaupunki on Daavidin kaupungin alkuperäisillä kukkuloilla ja sitä ympäröi muuri, joka on neljä kilometriä pitkä ja jossa on seitsemän porttia, 34 tornia sekä linnoitus, Daavidin torni. Vanhassa kaupungissa on neljä kaupunginosaa, Armenialais­kortteli, Kristittyjen kortteli, Muslimi­kortteli ja Juutalais­kortteli.[80]

Pääartikkeli: Jerusalemin armenialaiskortteli

Uskonnollisista syistä armenialaisia tuli Jerusalemiin 3. vuosisadalla jaa. Heidän asuttamansa kortteli on Vanhankaupungin pienin. 1100-luvulla rakennettiin Pyhän Jaakobin katedraali, josta tuli myöhemmin kaikkien Israelissa asuvien armenialaisten keskus. Kirkko on rakennettu bysanttilaisen kirkon jäännösten päälle ja on Jerusalemin kauneimpia kirkkoja. Keskellä kirkkoa on neljän pilarin kannattama kupoli, jonka ikkunoista tuleva valo osuu seinien maalauksiin. Armenialaisten museo ja armenialaisten pappien seminaari sijaitsevat myös armenialaiskorttelissa.[80]

Pääartikkeli: Jerusalemin kristitty kortteli

Vanhassakaupungissa sijaitsevassa kristittyjen korttelissa on enemmän kuin 40 kirkkoa, luostaria ja hotellia. Ne rakennettiin pyhiin­vaeltajia varten. Tässä korttelissa sijaitsevat Pyhän haudan kirkko eli Ylösnousemuksen kirkko, joka perinteen mukaan rakennettiin paikalle, jossa Jeesus ristiinnaulittiin. Via Dolorosa (Via Crusis) alkaa oikeustalolta, nykyiseltä Leijonaportilta, ja päättyy Golgatan vuorelle pääkallon paikalle, missä kirkko sijaitsee.[80]

Kristittyjen korttelissa on myös nähtävyytenä suosittu markkinapaikka, missä myydään keramiikkaa, matkamuistoja, koruja, etnisiä vaatteita, mattoja, ryijyjä, helmiä, koruja, lasisia lamppuja ja koriste-esineitä.[80]

Pääartikkeli: Jerusalemin muslimikortteli

Muslimien asuttama kortteli on Vanhankaupungin suurin. Sinne on muuttanut muslimiväestöä pääasiassa sen jälkeen, kun alueen alkuperäiset asukkaat juutalaiset ja kristityt ovat siirtyneet kaupungin uudempiin osiin. Korttelissa on kirkkoja ja moskeijoita. Siellä on säilynyt myös lukuisia juutalaisia koteja ja jesiva-kouluja. Korttelissa on Temppelivuori ja islamin­uskoisten pyhät paikat kuten Kalliomoskeija Morian vuorella, mikä on myös juutalaisten pyhää aluetta. [80]

Pääartikkeli: Jerusalemin juutalaiskortteli

Juutalaisten tärkein asuinalue Vanhassakaupungissa on juutalaiskortteli. Tässä korttelissa on Länsimuuri eli Itkumuuri. Se on osa Jerusalemin temppeliä ja lähellä Kaikkein pyhintä, mikä tekee siitä juutalaisille pyhän ja tärkeän paikan. Juutalaiskorttelissa on myös monia arkeologisesti merkittäviä paikkoja kuten Poltettu talo, jonka iäksi on laskettu 2 000 vuotta. Siellä on myös Cardo, joka on tyypillinen roomalainen 500-luvun katu. Siellä on kauppoja, jotka sijaitsevat kahden pylväsrivin välissä. Cardossa on myös korkeita pylväitä, holvikaaria ja kivilattioita.[80]

Katu Nahlaotissa.

Nahlaot eroaa monella tavoin muista Jerusalemin kaupunginosista. Irakin kurdialueilta 1920-luvulla Palestiinaan muutti juutalaisia, joista osa asettui asumaan Jerusalemiin perustaen Nahlaotin kaupunginosan. He halusivat säilyttää ystävyys- ja perhesiteet, jotka olivat muodostuneet sukupolvien aikana Pohjois-Irakin kurdikylissä. Se oli helpompaa, kun asetuttiin asumaan samaan kortteliin.

Ensimmäiset rakennukset olivat pieniä ja vaatimattomia. Niissä oli yleensä yksi tai korkeintaan kaksi huonetta, koska enempään ei ollut varaa. Arkielämän askareet tehtiin ulkosalla ja niin pärjättiin ahtaissa oloissa monilapsisissa perheissäkin. Seurusteltiin, tavattiin naapureita sisäpihalla tai julkisilla paikoilla, kuten oli tehty Irakissakin. Asunnossa käytiin lähinnä nukkumassa. Vaurastumisen myötä elintasokin parani. Vesi­johto- ja viemärijärjestelmän mukana asuntoja alettiin laajentaa sekä sivulle että ylöspäin. Rakennettiin keittiöt ja kylpyhuoneet. Asunnot kasvoivat leveyttä ja korkeutta. Irakista muuttaneet kurdijuutalaiset halusivat säilyttää totutun elämäntapansa ja onnistuivatkin pitämään aina 1950-luvulle asti itämaisen saarekkeen Euroopasta tulleiden juutalaisten asuttamien kortteleiden keskellä.[81]

Useat alkuperäiset rakennukset ovat säilyneet Nahlaotin jyrkillä kujilla. Paikoin voi levitetyin käsin ulottua kujan molemmilla puolilla olevien talojen seiniin. Siellä täällä on kuitenkin uusia tyylikkäitä huviloita. Toisaalta monien talojen epäsymmetriset lisärakennukset eivät ole kauniita, mutta kuitenkin tarkoituksenmukaisia. Jotkut kadut muistuttavat kirjavaa tilkkutäkkiä, edustoilla on hedelmäpuita, ruohokenttiä, koristeellisia portteja ja julkisivuja, mutta yleisesti ottaen vaikutelma on kaikkea muuta kuin esteettinen. Monet kaupungissa alun perin asuneet ovat kuolleet tai muuttaneet muualle. Yhteisyllisyydestä ei ole paljon jäljellä ja nuoret ovat siirtyneet asumaan uusiin kaupunginosiin Jerusalemin laidoille.[82]

Nahlaotin katunäkymä.

Aluksi asukkaat saivat luvan ostaa vettä läheisestä arabikylästä, mistä se kannettiin suurempia valittamatta. Ihmisten välillä ei ollut suuria salaisuuksia, vaan yhdessä koettiin surut ja ilot. Häitäkin valmisteltiin yhdessä, laulettiin, tanssittiin ja iloittiin. Kun arkiaskareet tehtiin ulkosalla, elämä oli monin tavoin rikasta, kun kaikki jaettiin ja autettiin niitä joilla jotain puuttui. Vaikka aineellisesti oli niukkaa, ihmissuhteet korvasivat paljon. Vaikka kaupunginosaan on muuttanut rikkaita, jotka elävät omissa oloissaan, kaupunginosan lämpimät naapurisuhteet ovat kuitenkin edelleen monien ilonaihe.[83]

Vaikka Nahlaot ja Rehavia ovat naapurikortteleita, ne ovat toistensa vastakohtia niin asukkailtaan kuin arkkitehtuuriltaankin. Rehavian asukkaat ovat lähtöisin Keski-Euroopasta. He ovat muuttaneet sinne 1920–1930 -luvulla ja kuuluvat vakavaraiseen keskiluokkaan.[84]

Tämä kaupunginosa muistuttaa monin tavoin Nahlaotia rakennustyyliltään, mutta ilmapiiri eroaa monin tavoin inhimillisestä Nahlaotista. Ihmiset ovat pääasiassa Itä- ja Keski-Euroopasta tulleita uskonnollisia juutalaisia.[85]

Pääartikkeli: Ein Kerem

Har Nof

Pääartikkeli: Har Nof

Ortodoksijuutalaisia Mea Shearimin kaupunginosassa.

Pääartikkeli: Mea Shearim

Pääartikkeli: Migrash Harusim

Mishkenot Sha'ananim

Pääartikkeli: Mishkenot Sha'ananim

Pääartikkeli: Silwan