Hessen

Nimeä Hessen on käytetty jo roomalaisaikana. 700-luvulta alkaen merovingiaikana ja karolingiaikana Hessen kuului frankkikuninkaiden alaisuuteen. Kaarle Suuri käytti Hessegau-nimistä aluetta tukikohtanaan sodassa sakseja vastaan. Vuoden 843 Verdunin rauhassa alue siirtyi kuningas Ludvig Saksalaisen omistukseen, mutta myöhemmin se siirtyi vielä joksikin aikaa frankkikuninkaille. Kristinusko levisi alueelle benediktiiniläisen järjestön kautta, kun se perusti luostarit Fuldaan ja Hersfeldiin. Valtiollisesti Saksa oli kuitenkin hajanainen, eivätkä sen pikkuvaltiot olleet pitkäikäisiä. Thüringenin maakreivin saatua alueen haltuunsa 1100-luvulla Hessenistä tuli osa Thüringenin maakreivikuntaa, kunnes se Thüringenin perimyssodan päätteeksi vuonna 1264 erotettiin Hessenin maakreivikunnaksi (saks. Landgrafschaft Hessen), jota hallitsi tästä alkaen Hessenin suku. Ylä-Hesseniä hallittiin Marburgista ja Ala-Hesseniä Kasselista. 1400-luvulla herttuakunta yhdisti itseensä muun muassa Giessenin ja osia Schmalkaldenista. Maakreivi Filip Jalomielisen kuoltua vuonna 1567 Hessen jaettiin neljään osaan hänen neljälle pojalleen, jolloin syntyivät Hessen-Kasselin, Hessen-Darmstadtin, Hessen-Rheinfelsin ja Hessen-Marburgin maakreivikunnat. Näistä Rheinfels ja Marburg jaettiin kahden muun kesken niitä hallinneiden sukuhaarojen sammuttua vuosina 1583 ja 1604. Lisäksi Hessen-Darmstadtista erotettiin vuonna 1622 Hessen-Homburgin maakreivikunta.[1]

Hessen-Kasselin maakreivikunta oli vuosina 1730–1751 personaaliunionissa Ruotsin kanssa, kun maakreivi Fredrik I oli samanaikaisesti Ruotsin kuninkaana.[2] Hessen-Kasselista tuli vuonna 1803 Hessenin vaaliruhtinaskunta, joka ainoana vaaliruhtinaskuntana säilytti tämän nimen myös vuonna 1806 tapahtuneen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan lakkauttamisen jälkeen. Preussi valloitti sen vuoden 1866 sodassa ja se liitettiin Preussiin Hessen-Nassaun provinssina.[3] Myös Hessen-Homburg liitettiin samana vuonna Preussiin sen hallitsijasuvun sammuttua. Hessen-Darmstadtista taas tuli vuonna 1806 Hessenin suurherttuakunta (Großherzogtum Hessen), minkä nimisenä se säilyi myös osana Saksan keisarikuntaa vuoden 1871 jälkeen.[2] Hessenin suku syrjäytettiin lopulta valtaistuimelta Saksan marraskuun 1918 vallankumouksen yhteydessä, jolloin perustettiin Weimarin tasavallan osavaltiona toiminut Hessenin kansanvaltio (Volksstaat Hessen).[4]

Hessenin suurherttuakunta Saksan keisarikunnan aikana.

Tunnetuimpia Hessenin maakreivejä ovat olleet Ludvig I (k. 1458), joka oli ehdokkaana Saksan keisariksi 1440, ja Vilhelm II (k. 1509), keisari Maksimilian I:n läheinen tukimies. Vilhelmin poika Filip Jalomielinen toteutti Hessenissä uskonpuhdistuksen ja perusti vuonna 1527 Marburgin yliopiston (Philipps-Universität Marburg).[1]

Hessen-Kasselin sukuhaaraan kuulunut Hessenin prinssi ja jalkaväenkenraali Friedrich Karl valittiin Suomen kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918, mutta hän kieltäytyi tehtävästä 20. joulukuuta 1918 Saksan kärsittyä tappion maailmansodassa.[5]

Osavaltion perustivat miehitysviranomaiset Yhdysvaltain miehitysvyöhykkeelle toisen maailmansodan jälkeen 11. syyskuuta 1945 nimellä Suur-Hessen. Siihen kuuluivat entinen Hessenin kansanvaltion alue (Hessen-Darmstadt) sekä siihenastinen Preussin provinssi Hessen-Nassau.[6] Seuraavana vuonna etuliite Suur- pudotettiin nimestä osavaltion saadessa siviilihallinnon ja sen myötä perustuslain ensimmäisenä osavaltiona sodanjälkeisessä Saksassa. Koska perustuslaki pohjautuu pitkälti sotaa edeltäneeseen lainsäädäntöön, sallii se muun muassa kuolemantuomion, joskin vuonna 1949 säädetty korkeammassa asemassa oleva Saksan liittotasavallan perustuslaki Grundgesetz tekee tuomitsemisen käytännössä mahdottomaksi. Kuolemantuomion poistaminen Hessenin perustuslaista vaatisi kansanäänestyksen. Sitä ei ole katsottu tarpeelliseksi, koska kuolemantuomiota on mahdotonta toteuttaa. Osavaltion osittain miehitysvyöhykkeiden sanelemien rajojen muuttamisesta paremmin alueen historiallisia vastaaviksi on miehityksen päätyttyä keskusteltu satunnaisesti.

Hessenin maapäivävaalit pidettiin lokakuussa 2018. Puolueista CDU sai äänistä 27,0 % (2013-vaaleissa 38,3 %), SPD 19,8 % (2013-vaaleissa 30,7 %), vihreät myös 19,8 % (2013-vaaleissa 11,1 %), Vaihtoehto Saksalle -puolue 13,1 % (2013-vaaleissa 4,0 %), FDP 7,5 % (2013-vaaleissa 5,0 %), ja vasemmisto 1,1 % (2013-vaaleissa 5,2 %). [7]