Herra Huu – jestapa jepulis, penikat sipuliks
Herra Huu – jestapa jepulis, penikat sipuliks on Jaakko Talaskiven ohjaama suomalainen lastenelokuva vuodelta 1973. Talaskivi on myös tuottanut ja leikannut elokuvan sekä käsikirjoittanut sen yhdessä M. A. Nummisen ja Antero Helasvuon kanssa. Elokuvan nimiosaa esittää M. A. Numminen.
Herra Huu – jestapa jepulis, penikat sipuliks | |
---|---|
Elokuvan juliste. |
|
Ohjaaja | Jaakko Talaskivi |
Käsikirjoittaja |
Jaakko Talaskivi M. A. Numminen Antero Helasvuo |
Perustuu | Hannu Mäkelän lastenkirjojen Herra Huu -hahmoon |
Tuottaja | Jaakko Talaskivi |
Säveltäjä |
M. A. Numminen Antero Helasvuo Jani Uhlenius |
Kuvaaja | Vesa Hauhia |
Leikkaaja |
Elina Katainen[1] Jaakko Talaskivi |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Suomen kooperatiivinen elokuvaosuuskunta |
Ensi-ilta | 21. joulukuuta 1973[1] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Juoni
Herra Huu luulee olevansa hirveän pelottava kummitus, mutta ei onnistu säikyttämään lapsia.
Tuotanto
Elokuvan lähtökohtana on Hannu Mäkelän lastenkirjan päähahmo Herra Huu, mutta tarina ei perustu Mäkelän tekstiin lainkaan.[2]
Elokuva oli värielokuva. Se oli yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ensimmäinen suomalainen pitkä lastenelokuva. Elokuva oli ohjaaja Talaskiven ensimmäinen kokoillan ohjaustyö. Sille myönnettiin 85 000 markkaa elokuvatuotannon laatutukea 29. huhtikuuta 1974.[1]
Herra Huu kuvattiin pääosin Kemijärvellä, ja siinä esiintyi paljon paikkakunnan lapsia. Mukana oli myös pääkaupunkiseudulta tulleen elokuvatyöryhmän jäsenten omia lapsia. Elokuvan kolmiminuuttisen animaatiojakson ”Apina ja gorilla” toteuttivat Taideteollisen oppilaitoksen opiskelijat Antti Peränteen johdolla.[3] Animaatiotyöryhmä sai 2 500 markan elokuvataiteilijoiden henkilökohtaisen valtionpalkinnon 28. toukokuuta 1974.[1]
Rooleissa
M. A. Numminen | … | Herra Huu |
Elvi Saarnio | … | Elvi-täti |
Martti Kuningas | … | Masa, metsätyömies |
Veikko Miettinen | … | joulupukki |
Vastaanotto
Elokuva sai teatterikierroksellaan vain 9 514 katsojaa.[4] Ensi-ilta-arvioissa kriitikot pitivät lapsikatsojille suunnattua Herra Huuta tervetulleena harvinaisuutena ja kehuivat sen runsasta musiikkiantia ja hyvää kuvausta. Elokuvaa kuitenkin moitittiin juonettomaksi ja sinne tänne säntäileväksi. Herra Huun yhteiskunnallisten teemojen koettiin olevan vain aikuiskatsojien ymmärrettävissä.[5]
Herra Huu oli ensimmäinen kahdesta Parhaan lastenelokuvan Jussin saaneesta elokuvasta. Toinen on vuoden 1982 elokuva Kuningas jolla ei ollut sydäntä.[6]
Love Records julkaisi elokuvan musiikista soundtrack-albumin nimellä Jestapa jepulis, Herra Huun ihmeelliset seikkailut.
Lähteet
- Uusitalo, Kari: ”Kotimainen elokuva 1973–74”, Mitä Missä Milloin 1975, s. 372–373. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1974. ISBN 951-1-01580-x.
- Suomalaisen lastenelokuvan historiaa: 1962–2001 Lastenkulttuuria-blogi. 9.5.2017. Arkistoitu 7.9.2017. Viitattu 6.9.2017.
- Herra Huu – jestapa jepulis, penikat sipuliks Elonetissä., Taustaa.
- Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1973 (Tiedot perustuvat Suomen elokuvasäätiön tilastoon) Elokuvauutiset. Viitattu 6.9.2017.
- Herra Huu – jestapa jepulis, penikat sipuliks Elonetissä., Lehdistöarvio.
- Jussi-voittajat Filmiaura. Arkistoitu 10.1.2015. Viitattu 24.1.2015.
Aiheesta muualla
- Herra Huu – jestapa jepulis, penikat sipuliks Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Herra Huu – jestapa jepulis, penikat sipuliks Elonetissä.